11.07.2016
Otteluraportti OPS – Närpes Kraft 3-0 (1-0) su 10.7.2016 klo 17.00 Castren, Oulu
OPS lähti tälle kaudelle ensimmäistä kertaa puolustamaan sarjajohtoaan. Kakkosen C-lohkon sarjatilanne on kuitenkin niin tasainen, että 6 joukkuetta oli ennen tätä kierrosta kahden pisteen sisällä. Kärjessä pysyäkseen on vain yksinkertaisesti voitettava jatkuvasti.
Kotijoukkue OPS aloitti ottelun rajusti. Närpes Kraft oli helisemässä ensimmäisen 30 minuuttia, mutta vain kerran OPS onnistui maalinteossa. Jo ottelun 10. minuutilla Titi Essomba antoi näyttävän keskityksen maalin eteen Michael Nzekwelle, jolla oli helppo työ puskea isännät 1-0 johtoon. Ennen ja jälkeen johtomaalin OPS:lla oli monta lähellä piti tilannetta, mutta joka kerta Kraft-puolustus siivosi pallon viimeistään maaliviivalta väljemmille vesille.
Ensimmäisen puoliajan viimeiset 15 minuuttia oli kotijoukkueelta todella tahmeaa pelaamista. Keskikentän liike lakkasi ja vartiointi petti. Onneksi maalivahti Dennys Rodrigues oli hereillä ensin yksinläpiajossa ja perään ensimmäisen puoliajan viimeisessä tilanteessa vapaapotkussa rangaistusalueen tuntumasta, joka aiheutui OPS-puolustuksen nukahtamisesta. Dennys teki ”game saverin” maalin oikeasta alanurkasta. Puoliaikatulokseksi jäi siis 1-0 kotijohto.
Toiselle puoliajalle tuli taas tuttu OPS, joka prässäsi ja oli aktiivinen. Heti 2. puoliajan ensimmäisellä minuutilla Konsta Belov ampui väkisin pallon maaliin maalinedusruuhkassa, jossa pallo kimpoili sinne ja tänne useamman kerran. OPS vyörytti hyökkäyksiään jatkuvasti kohti Närpes Kraftin maalia. Lisää maaleja saatiin nähdä ottelun 60. minuutilla, kun Titi Essomba survoi pallon väkisin maaliin. Sitä ennen Kraftin maalivahti torjui kertaalleen Titin laukaisun, mutta kärkäs OPS-hyökkääjä seurasi tilanteen loppuun asti. Ottelu oli jo 3-0 ja siinä oli ratkaisun makua. Sitten taas iski hyvä olo kotijoukkueen paitoihin. OPS teki nopeat vaihdot keskikentälle ottelun viimeisellä vartilla ja tiukasti puolustaen homma hoidettiin kuitenkin kunnialla kotiin. Oma maali säilyi koskemattomana. Positiivista oli se, että OPS pystyi tällä kertaa kontrolloimaan palloa johtotilanteessa pitkät tovit ilman hätäilyä.
Ottelu ei tarjonnut parasta Oulun Palloseuraa, mutta pisteet ovat tärkeimmät. Uskoa joukkueelle sarjan toiselle kierrokselle varmasti antaa se, että huonolla pelilläkin voimme voittaa. Tämä ottelu ainakin sen todisti.
(Toimitus)
OTTELUVIDEO: OPS - Närpes Kraft 3 - 0 (1 - 0) 10.7.2016 (koko peli) - YouTube