21.5.2014

 

OPS Akatemia - ORPa 2 - 3 (1 - 1)

 

OPS Akatemia esitti tämän kauden pirteimmän jakson ensimmäisellä puoliajalla, jatkaen siitä mihin Haukiputaalla jäi. Akatemia hallitsi ensimmäistä puoliaikaa luoden poikkeuksellisen mukavan näköistä syöttöpeliä alkukauteen verrattuna. Ensimmäinen maalikin syntyi 19. minuutin kohdalla hienon lyhytsyöttöpelin päätteksi, kun Eetu Uusitalo pääsi tälläämään hienon vedon etuyläkulmaan. Muitakin paikkoja maalintekoon oli, mutta vielä ei pallo hyvistäkään paikoista verkkoon toistamiseen löytänyt.

ORPa pääsi kuin varkain ensimmäisen jakson lopulla tasoittamaan purkupallon jälkitilanteesta, jossa Mikko Juvani pääsi jalalla tuikkaamaan keskityksen läheltä maalia verkon perukoille, maalivahdin jäädessä maaliviivalle.

Toisella jaksolla puntit tasoittuivat huomattavasti, ja enemmän hyökkäyksen rakenteluun osallistui ORPa. Myös Akatemian toisen puoliajan vaihdot tuntuivat laskevan Akatemian pelin tasoa jonkin verran. 82. minuutilla Arto Jalasvaaran harmittoman näköinen löysä veto möyri hitaasti maalivahdin käsien ja tolpan kautta juuri ja juuri maaliviivan yli.

Muutama minuutti myöhemmin syntyi voittomaaliksi jäänyt erittäin kyseenalainen osuma, kun ORPan hyökkääjän ja Akatemian maalivahdin törmättyä Jussi Seppä jäi maahan makaamaan loukattua itsensä tilanteessa. Tilanne purettiin jo kertaalleen, mutta purkupallon päätyessä ORPan puolustajalle, latasi "oma koira" Timo Keränen voitto-osuman maassa olleen Sepän vierestä maaliin. Maalivahdin loukkaannuttua peli tulisi viimeistään laittaa poikki, kun ensimmäinen tilanne oli selvitetty.

Akatemia ei kuitenkaan lannistunut, vaan yritti lopussa tosissaan hakea maaleja. Yhden maalin se onnistuikin luomaan vaihdosta tulleen Jimmy Nkazi-Buedienan puskiessa pallon maalinedushässäkästä verkon perukoille. Peliä oli pelattu 88. minuuttia. Loppunumeroiksi tiukasta ottelusta jäi 2-3 voitto ORPalle.

Hivenen paha maku johtoaseman murenemisesta ja voittomaaliksi jääneestä osumasta kuitenkin jäi, ainakin Akatemian ryhmälle. Pelillisesti esitys kuitenkin tyydytti valmentajana toiminutta Serdar "Severi" Güria.

 

Lue myös Kolmospalstan otteluraportti>>

 

Tilastot:


13. varoitus Joni Lämsä

19. 1 - 0 Eetu Uusitalo

34. varoitus Panahi Haval (ORPa)

41. 1 - 1 Mikko Juvani (ORPa)

80. varoitus Kangas Aleksi (ORPa)

82. 1 - 2 Arto Jalasvaara (ORPa)

86. 1 - 3 Timo Keränen (ORPa)

88. 2 - 3 Jimmy Nkazi-Buediena

Erotuomari: Janne Säkkinen

 

OPS Akatemian avauskokoonpano:

81
Ablade Seth
8
Autti Oskari -65
27
Hanhela Kalle -55
16
Impola Valtteri
61
Lämsä Joni
21
Leskelä Joni -77
18
Pekkala Joonas
1 Seppä Jussi (mv)
5 Sipilä Juho (c)
23
Ulander Antti
28
Uusitalo Eetu
  Vaihtopelaajat:
25
Alatulkkila Tuomas
20
Hanhela Riku +77
6
Kivimäki Tuomas
17
N'kansi Ossi
15
Nkazi-buediena Jimmy +65
11
Zafari Said +55

 

Sarjataulukko>>

 

Takaisin>>

 

(Teksti: Toimitus)