4.9.2013


HauPa - OPS Akatemia 6 - 0 (4 - 0) 


Kolmospalstan juttu ottelusta:

 

HauPa kylvetti OPS Akatemiaa

 

Haukiputaan Pallo antoi OPS Akatemialle isän kädestä ja kylvetti sen maalein 6-0 (4-0) Länsituulen tekonurmella.

 

HauPa:lle ottelulla ei ollut isoa merkitystä, mutta OPS Akatemian kamppailussa sarjapaikasta viikko on ollut murheellinen. Se on pelannut seitsemän päivän sisällä kolme ottelua, joista tuloksena nolla pistettä maalierolla 2-15.

 

HauPa:n maalikuninkuudesta tulee vielä tiukka kisa, sillä Jaakko Alatalo teki kaksi ja Toni Tuominen yhden maalin. Juha Uusitalo pitää vielä turvallisen tuntuisen johdon viimeisteltyään HauPa:n kuudennen maalin. Muita osumia tekivät Heikki Halmet ja Carlos Dominques Soriano.

 

Alatalo vastasi ottelun komeimmasta osumasta tykittämällä vapaapotkun 25 metristä muurin yli vasempaan yläkulmaan. Alatalo teki toisenkin maalin erikoistilanteesta, kun toisen puoliajan alkajaisiksi Jani Majava otti suoran punaisen repimällä läpiajoon päässyttä Sorianoa paidasta ja pallo pantiin pilkulle.

 

Ulosajon myötä HauPa ei päässyt tekemään isoja tuhoja, vaan sen peli meni enemmän leikkimiseksi. Niinpä OPS Akatemia säästyi rajulta selkäsaunalta ja parempaankin oli aineksia, mutta maalinteko ei tällä kertaa sille maistunut. (http://www.palloliitto.fi/pohjois-suomi/kolmospalsta/otteluraportit) (5.9.2013)

 

Tilastot:

7.  0 - 1 Dominguez Soriano Carlos (HauPa)

17. 0 - 2 Halmet Heikki (HauPa)

36. 0 - 3 Alatalo Jaakko (HauPa)

44. 0 - 4 Tuominen Toni (HauPa)

52. pun. Majava Jani

53. 0 - 5 Alatalo Jaakko (HauPa, rangaistuspotku)

87. 0 - 6 Uusitalo Juha (HauPa)

Erotuomari: Sami Väntti

 

OPS Akatemian avauskokoonpano:

1 Seppä Jussi (mv) -33
8 Sipilä Juho (c)
15 Kemppainen Juuso
17 Korhonen Karri -46
18 Nkazi-buediena Jimmy -56
19 Livingstone Neil
20 Rounaja Oskari -70
23 Deng Pol -75
25 Ulander Antti
27 Majava Jani -pun. 52
40 Hanhela Kalle -75
  Vaihtopelaajat:

Ahmala Arttu +33
3 Hanhela Riku +70
14 Impola Valtteri +56
16 Kutja Joona +46
22 Alican Simsek +75
44 Safari Said +75

 

(Teksti: Kolmospalsta/Toimitus)