23.5.2013

 

OPS Akatemia - OLS 0 - 5 (0 - 1)

 

Reilu sata ihmistä vaivautui kauniiseen kesäiltaan seuraamaan "pikkuderbyä" OPS Akatemian ja OLS:n välillä. Akatemialla oli hieman loukkaantumis ongelmia, ja tästä syystä kentällä oli lainamaalivahdin lisäksi yksi ainoa aikuinen pelaaja, joukkueen kapteeni Juho Sipilä. Loput Akatemian joukkueesta olivat A- ja B-junioreita, kun taas OLS marssitti kentälle todella kokeneen, yli 700 ottelun liigakokemuksen omaavan porukkansa. Tältä peli myös näytti. Ihan kuin isät olisivat pelanneet poikia vastaan. OLS hallitsi palloa lähes koko ottelun.

Tosin ensimmäisellä puoliajalla vastatuuleen pelannut OPS Akatemia sai puolustettua 0-0 tilanteen 45. minuutille asti, ja taisteli muutenkin erinomaisesti. Tästä huolimatta lisäminuutilla sattui lapsus, kun laitapakin harhasyötöstä seurannut vastahyökkäys oli nopeasti OPS Akatemian maalissa ensimmäisen kerran. Tämä maali oli ottelun kannalta ratkaiseva, ja jäikin voittomaaliksi. Toisella puoliajalla Akatemian keskikenttä alkoi väsyä, ja ote siirtyi 100-prosenttisesti OLS:lle. He saivat tehdä keskikentällä mitä halusivat, ja Akatemian paukut eivät yksinkertaisesti riittäneet enää edes yrittää hyökätä. OLS kaunisteli toisella puoliajalla lukemat aina 92. minuutilla tulleisiin 0-5 lukemiin asti. Selkeästi parempi ja kokeneempi joukkue voitti.

 

Seuraava ottelu Akatemialla on alle viikon päästä keskiviikkona, kun Oululaiset matkaavat Keminmaahan KemPan vieraaksi. Toivon mukaan rivit saadaan siihen mennessä kuntoon, ja OPS Akatemia saisi napattua tuolta reissulta ensimmäisen voittonsa. Asenne oli tänään 45 minuuttia loistava, ja tällä asenteella avausvoitonkin luulisi irtoavan seuraavasta koitoksesta.

 

Tilastot:

 

45. 0 - 1 Verronen Vesa
51. 0 - 2 Majava Juuso

59. varoitus Kemppainen Juuso

74. 0 - 3 Pires Jeferson

79. varoitus Deng Pol

79. varoitus Mahlakaarto Janne

87. 0 - 4 Kainu Pekka
92. 0 - 5 Pires Jeferson

Erotuomari: Veijo Olli-Pekka

Yleisöä: 103

 

OPS Akatemian avauskokoonpano:

1 Keskinen Juho (mv)
4 Heikkinen Henri
8 Sipilä Juho (c)
9 Salo Tommi
10 Koskinen Eelis
11 Autti Oskari -76
14 Autti Aleksi -46
15 Kemppainen Juuso -89
17 N'kansi Ossi -54
19 Puurunen Niklas
25 Pekkala Joonas
  Vaihtopelaajat:
22
Hanhela Riku +89
2 Männikkö Matti (mv)
13 Rimpinen Ville -54
18 Nkazi-buediena Jimmy +76
23 Deng Pol +46