Uutisarkisto - vuosi 2020
12.10.2020
Heikki ”Henttu” Ollikaisen muistolle
Oulun Palloseura on menettänyt suuren opsilaisen. Henttu Ollikainen on poistunut keskuudestamme. Hänet tunnettiin OPS:ssa parhaiten jääpallopelaajana, mutta hän oli mukana myös jalkapallossa juniorivalmentajana. Hentun jääpalloura oli loistokas. Hän edusti Suomea muun muassa Oslossa vuoden 1952 talviolympialaisissa ainoana oululaisena ja pelasi yhteensä kahdeksan A-maaottelua sekä kahdeksan B-maaottelua. Maalisaldoksi maaotteluissa hän sai yhden tehdyn maalin. Henttu saavutti jääpallourallaan kuusi Suomen mestaruutta, seitsemän hopeaa ja kaksi pronssia. Hän pelasi pääsarjassa yhteensä 137 ottelua tehden niissä hurjat 101 maalia.
Häntä jäivät kaipaamaan lapset ja lastenlapset perheineen. Heikki ”Henttu” Ollikainen s. 29.3.1930 ja k. 28.8.2020.
Hentun muistoa kunnioittaen,
Oulun Palloseura
27.07.2020
OPS:n vuoden 1979 mestarivalmentaja Jukka Tiitinen on kuollut
Ouluun ja koko Pohjois-Suomeen ensimmäisen jalkapalloilun Suomen mestaruuden tuoneen OPS:n edustusjoukkueen päävalmentaja Jukka Tiitinen on kuollut pitkäaikaisen sairauden murtamana. Jukka syntyi Kajaanissa 20.12.1944 ja kuoli Helsingissä 4.7.2020.
Jukka tuli Kajaanista Ouluun vuonna 1979 valmentamaan silloista OPS:n edustusjoukkuetta. OPS:n joukkueessa oli myös hänelle entuudestaan tuttuja pelaajia Kajaanista. Jukan rauhallinen, ohjaava ja pelaajia kuunteleva valmennustyyli vaikutti kokeneisiin pelaajiin siten, että viimeisen KTP-ottelun jälkeen OPS juhli mestaruutta syksyllä 1979 nykyisellä Arto Tolsa -areenalla Kotkassa. Jukka Tiitistä jäivät kaipaamaan Liisa-vaimo, Inka-tytär perheineen ja Miikka-poika.
(Toimitus)
17.03.2020
TIEDOTE: Kevään aikana käyttämättä jääneet hallivuorot voidaan käyttää syyskuusta alkaen
09.03.2020
Mielipidekirjoitus: Luu käteen liikuntapaikkojen rakentajalle
Oulun kaupungin päättäjien pitäisi tarkastella liikuntapaikkojen rakennushankkeita oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti. Nyt näin ole.
Oulun kaupunki päätti 15.5.2017, että kaikkien yksityisten urheilupaikkahankkeiden kokonaiskustannuksista korvataan kymmenen prosenttia. Vuoden 2018 alussa kaupunki korotti avustuksen 15:een prosenttiin. Liikuntapaikkarakentamista tuetaan, koska Oulun talous on tiukalla, eikä kaikille urheilulajeille riitä rahaa olosuhteiden parantamiseen.
Oulun Palloseura-jalkapallo ry aloitti oman harjoitushallin rakentamisen vuonna 2012. Se on ollut oululaisten junioreiden täysimääräisessä käytössä jo seitsemän vuotta. OPS ei ole hakenut, eikä saanut harjoitushallin osalta avustusta Oulun kaupungilta, koska avustuspäätöstä ei ollut tuolloin vielä tehty.
Sen sijaan OPS sai avustusta harjoitushalliin ja seurataloon UEFA:lta 40 000 euroa ja Opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM) 750 000 euroa. Kyseinen harjoitushalli on lämmin, turvallinen ja teräskatteinen – ei ylipainehalli. OKM ei ole myöntänyt avustusta ylipainehalleihin. Harjoitushallin ja sen päätyyn rakennetun kolmikerroksisen seuratalon kokonaishinta on 4,5 miljoonaa euroa ja hanke valmistunee kaikilta osin tänä syksynä.
OKM avusti vuonna 2012 harjoitushallia ja seuratalon kahta alimpaa kerrosta, joissa on liikuntapaikkatilat. Seuratalon ylimmässä kerroksessa on viisi asuntoa, ravintola ja edustustilat. Niille ei saatu avustusta OKM:stä, eikä niistä ole haettu avustusta myöskään Oulun kaupungilta. Oulun kaupungilta on haettu avustusta useaan otteeseen kahden alimman kerroksen osalta, jotka ovat Oulun kaupungin rakennusvalvonnan tarkastuspäällikkö Tapani Hopun lausunnon mukaan 100-prosenttisesti liikuntapaikkatiloja.
Kaupunki myönsi jo kertaalleen 31 000 euron tuen OPS-jalkapallo ry:lle, mutta seura ei hyväksynyt tätä summaa, koska rakentamiskulut liikuntapaikkarakentamisen osalta olivat noin 1,3 miljoonaa euroa. Näin ollen avustuksen olisi tullut olla kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti 130 000 euroa. Kaupunki tarjosi siis satatuhatta euroa liian vähän.
Päätös on venynyt, ja nyt haemmekin 15 prosentin avustusta seuratalon kahden alimman kerroksen osalta kaupungin uuden linjauksen mukaisesti. Toteutuneet kustannukset ovat nousseet jo 1,5 miljoonaan euroon ja tuosta summasta 15 prosentin mukainen avustus on 225 000 euroa. Tämäkin summa on kaupungin rakennusvalvonnan tarkastuspäällikön mukaan alimitoitettu rakennusalaneliöhinnan perusteella.
Olen yrittänyt rakentaa omin voimin oululaisille lapsille ja nuorille, tytöille ja pojille, parempia jalkapalloilun olosuhteita jo kahdeksan vuoden ajan. Oulun kaupungin toiminta on ollut täysin ala-arvoista ja poliittisesti kieroutunutta. Tietyt tahot vetävät naruista virkamiehiä poliittisiin ja henkilökemian koukeroihin sotkeutuen.
Ongelmallista on myös se, ettei kaupunginvaltuuston avustuspäätöksessä ei ole mainittu, millä yhtiömuodolla seurojen pitäisi hakea avustusta. Siinä kerrotaan vain, että ”seurat voivat hakea”. Siinä ei myöskään kerrota, kuinka paljon osakeyhtiöstä seuran pitää omistaa.
Oulun kaupungin vastuussa oleva oma virkamies on antanut rehellisen lausunnon hankkeen liikuntapaikkarakentamisen luonteesta ja sen kuluista. Miksi Oulun kaupunki kieltäytyy maksamasta kaupunginvaltuuston päätöksen mukaista avustusta tälle hankkeelle?
Miika Juntunen
Hallituksen puheenjohtaja, OPS Kiinteistöt Oy
Hallituksen puheenjohtaja, Oulun Palloseura-jalkapallo ry
(Kirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Kalevassa 1.3.2020)
20.01.2020
Seuratalo otettu käyttöön
Oulun Palloseura on saanut valmiiksi Suomen ensimmäisen yksityisen jalkapalloilun harjoituskeskuksen Suomessa. Seuratalon päädyssä oleva jalkapallon harjoitushalli on ollut Oulun alueen lasten ja nuorten, tyttöjen ja poikien, käytössä jo vuodesta 2013. Oulun kaupunki on tehnyt lopputarkastuksen nyt myös seuratalolle.
Seuratalossa on muun muassa harjoitushallin pukuhuoneet sosiaalitiloineen, jumppasali, ravintola ja keittiö, toimistoja, asuntoja, pyykkitupa, hierojahuone sekä sauna- ja edustustilat. Seuratalon pinta-ala on noin 1500 m2. Hankkeen puuhamies, jalkapallopersoona Miika Juntunen on hyvillään lajin olosuhteiden parantumisesta, vaikka ne ovat juuri valmistuneesta seuratalosta huolimatta edelleen pahasti vajavaiset.
– Oulussa on yli 5 000 jalkapallon harrastajaa ja se tekee jalkapallosta kaupungin ylivoimaisesti suurimman lajin. Meidän harjoitushallia käyttää vuosittain noin 50 000 lasta ja nuorta yksittäisinä käynteinä laskettuna. Harjoitushallia ja nyt valmistunutta seurataloa ovat käyttäneet kaikki Oulun alueen seurat. Harjoitusvuorot ovat olleet täynnä joka talvi ja vain yksittäisiä heittovuoroja on ollut varattavissa, Miika Juntunen kertoo.
– Laskelmieni mukaan Oulun seudulle tarvittaisiin vielä ainakin kahdeksan uutta täysimittaista jalkapallohallia, jotta olosuhteet saataisiin edes kohtuulliselle tasolle, hän lisää.
Juntunen onkin harmissaan, ettei Oulun kaupunki ole satsannut euroakaan OPS:n seurataloon liikuntapaikka-avustuksena, vaikka asiasta on Oulun kaupunginvaltuuston päätös vuodelta 2017 ja Oulun kaupungin rakennusvalvonnan tarkastuspäällikkö Tapani Hopun allekirjoittama lausunto toteutuneista kustannuksista.
– Oulun kaupunginvaltuuston päätöksen mukaan kaupunki tukee kaikkien urheilulajien olosuhderakentamisesta Oulussa kymmenellä prosentilla kokonaiskustannuksista. OPS:n seuratalosta Oulun kaupungin pitäisi maksaa avustusta päätöksen mukaan vajaat 130 000 euroa. Se on kymmenesosa hankkeen kokonaiskustannuksista, jotka myös opetus- ja kulttuuriministeriö vuonna 2012 hyväksyi liikuntapaikkahankkeeksi.
Juntusen mukaan Oulun kaupunki tarjosi avustusta aluksi vain 31 000 euroa, nyt kaupunki ei tarjoa mitään. Asia on menossa hallinto-oikeuteen.
– Minulle on muun muassa sanottu kokouksessa kaupunginjohtajan läsnä ollessa, ettei OPS:lla ja Miika Juntusella ole poliittista tukea avustukselle. Mihin tarvitaan poliittista tukea, koska liikuntapaikka-avustus koskee kaikkia lajeja? Päätöksen perässä ei lukenut ”kaikille, paitsi Miika Juntuselle”, hän ihmettelee.
Seuratalon ja harjoitushallin jatkoksi Juntunen suunnittelee täysimittaista jalkapallohallia viereiselle tontille.
(Toimitus)