Uutisarkisto - July 2012
27.07.2012
Juuso Kemppainen kantaa Suomi-paitaa PM-turnauksessa

Juuso Kemppainen on valittu poikien alle 17-vuotiaiden maajoukkueeseen 5. - 12.8. Färsaarilla pelattavaan avoimeen PM-turnaukseen. Suomi kohtaa turnauksen alkulohkon otteluissaan Norjan, Englannin ja Färsaaret.
Suomen ottelut PM-turnauksessa:
6.8. Norja – Suomi
7.8. Suomi – Englanti
9.8. Färsaaret – Suomi
11.8. sijoitusottelu
Lue lisää: Palloliiton sivuilta
(Toimitus)
27.07.2012
Marko Jaksic uskoo parempaan loppukauteen

Serbian pääkaupungista, Belgradista kotoisin oleva OPS-hyökkääjä Marko Jaksic liittyi Oulun Palloseuran
vahvuuteen aivan kauden kynnyksellä. Hyökkääjäkolossi johtaa OPS:n sisäistä maalipörssiä
neljällä osumallaan, mutta maalipörssit eivät ole tällä hetkellä
serbihyökkääjän mielessä.
– Totta kai toivon, että olisin liigan paras maalintekijä, mutta nyt on
tärkeintä saada joukkuepeli oikealle polulle, hän painottaa.
Alkukauden seitsemässä ensimmäisessä pelissä OPS teki yhteensä 12 maalia ja
roikkui sarjan kärjessä, mutta kesätauon (4.-16.6.) jälkeisissä yhdeksässä
pelissä on syntynyt vain viisi maalia ja OPS on vajonnut sarjataulukon keskikastiin.
Suurin osa Jaksicinkin maaleista nähtiin heti alkukaudesta, joten vedenjakaja
on varsin helppo löytää otteluohjelmaa vilkaisemalla.
– Mielestäni maksoimme kalliin hinnan, mahdollisuuden liiganoususta, tauon aikana,
Jaksic myöntää.
Kovin odotuksin kauteen lähtenyt OPS on joutunut pettymään rankasti viime
peleissä. Myös Jaksicin mielestä nyt on tärkeintä kääntää kurssi mahdollisimman
pian eli lauantaina Vantaan Pallokerho-35:ttä vastaan.
– Meidän pitää jättää enemmän sydäntä kentälle, eikä pelätä vastuuta
kaksinkamppailuissa. Odotan vaikeaa ottelua PK-35:ttä vastaan, mutta ennen
kaikkea sitä, että näytämme vihdoinkin todelliset kasvomme, aivan kuten viime
kerralla PK-35:ttä vastaan. Meidän pitää vihdoinkin saada hymy takaisin
huulille ja se onnistuu, kun jokainen pelaajan antaa 110 prosenttia
kapasiteetistaan.
On selvää, ettei viime aikojen 0,5:n tehdyn maalin keskiarvolla voiteta pelejä,
mutta myös omiin lasketut lähes kaksi maalia ottelua kohden ovat liikaa.
Kaikki hyökkääjät – niin myös Marko Jaksic – elävät maaleista ja
syöttötarjoilusta.
– Me hyökkääjät olemme saaneet kovin vähän palloja keskikentältä. Toivon tämän
muuttuvan, jotta hyökkääjistä saadaan enemmän tehoja.
Henkilökohtaisesti kaipaan enemmän palloja sekä keskityksiä. Uskon, että
maaleja tulee taas, kun koko joukkue pelaa yhtä hyvin kuin alkukaudella.
Iiro Vandell ja Marko Jaksic tarkkoina AC Oulun Venance Zezen ja Janne Hietasen kanssa. Kuva: Kari Väre. |
Jaksic aloitti jalkapallon pelaamisen seitsemänvuotiaana. Belgradissa odottavan
tyttöystävän lisäksi Jaksic kertoo saavansa paljon tukea perheeltään, johon
kuuluu isän ja äidin lisäksi Ana-sisko.
– Serbia on rohkea ja kunniallinen maa, missä on hyviä ihmisiä. Liityin
seitsemänvuotiaana FC Radnickin nuorisoakatemiaan ja muistan karanneeni monet
kerrat koulusta pelaamaan jalkapalloa. Olin paras ”nuori hyökkääjä” FC
Radnickissa ja sen jälkeen olen pelannut ulkomailla al Shababissa Kuwaitissa ja
MFK Ruzomberokissa Slovakissa. Nyt olen täällä Suomessa.
Mitä voimme odottaa sinulta loppukaudesta?
– Uskon yltäväni entistä parempiin suorituksiin, hän vastaa.
PK-35 – OPS lauantaina 28.7. kello 17.00,
Vantaa.
(Toimitus)
26.07.2012
Prebiracevicin sopimus purettu yhteisymmärryksessä, OPS:lla haku päällä
Oulun Palloseuran serbitoppari Nikola
Prebiracevicin sopimus on purettu yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa. Prebiracevic
on palannut tänä aamuna kotimaahansa henkilökohtaisten perhesyiden vuoksi. OPS:n
manageri Miika Juntunen lähtee jo
tällä viikolla Nigeriaan etsimään vahvistuksia Palloseuralle. OPS:lla on aiemmin
kesällä kotimaahansa palanneen Vladislav
Viricin korvaaja edelleen hankkimatta.
– Me tarvitsemme pakin, topparin, keskikenttäpelaajan ja hyökkääjän. Lähden
itse hakemaan Nigeriasta kolme tai neljä pelaajaa ja voi olla, että saamme myös
Brasiliasta yhden hyökkääjän. Meidän joukkueeseen tarvitaan muutoksia
6. elokuuta, kun siirtoikkuna aukeaa, Juntunen raottaa.
(Toimitus)
24.07.2012
Kuvakooste juhlapelipäivän tapahtumista

OPS-manageri Miika Juntunen palkitsi jo lähes kaikilla mahdollisilla mitaleilla ennestään muistetut Oulun Palloseuran ansioituneet seuratoimijat. Kuvassa vasemmalta Olavi "Olli" Kylmänen, Matti "Mose" Moisio ja Kalervo "Kalle" Aalto. Seuratoimijamerkit myönnettiin myös OPS:n kunniapuheenjohtaja Matti Heikkiselle sekä OPS:n monitoimimies Eino Wäntsille, jotka eivät päässeet paikalle juhlaotteluun. |

OPS-junioreiden kuukauden pelaaja Tatu Taimisto kovassa seurassa Palloseuran pitkäaikaisten seuratoimijoiden kanssa. |

Luigi Moraes johdatti hattutempullaan Tervarit-j:n esiottelussa 5 - 0-voittoon Oulun Luistinseurasta, joka pelasi "sinisten" ja "keltaisten" sekajoukkueella. |

Toinen esiottelu päättyi OPS-junioreiden toisen jakson maalijuhlien myötä 7 - 2-voittoon Tornion Pallo-47:stä. |

Mikael Anttilan tyylinäyte tuuletuksesta. |

Toisella kentällä juhlittiin Joona Juntusen osumaa. |

OPS-junioreiden Puumat-joukkueen pallopojat ehtivät poseeraukseen työtehtäviensä lomassa. |

Pelin jälkeen palkittiin parhaat kannustusjoukkueen. OPS-junioreiden tytöt 00 pitivät ääntä aina esiotteluista lähtien. Äänekkäästä kannustuksesta palkittiin myös OPS-junioreiden poikien 02 -joukkue sekä Tornion Pallo-47:n 02-joukkue. |
(Toimitus)
24.07.2012
Viikingit rymisteli lopussa rinnalle ja ohi

Tiistai-illan juhlaottelusta näytti muodostuvan hukattujen maalipaikkojen ilta
ennen molempien joukkueiden toisen jakson sihdin korjauksia. Avausjaksolla
kolisivat vain tolpat sekä loistoillan torjuneen OPS-vahti Lauri Rönkön näpit.
Oulun Palloseura siirtyi ottelussa johtoon Ramirezin
komealla kaukolaukauksella 30 metristä pian toisen jakson alettua, mutta Viikinkien
loppukiri oli lopulta liikaa oululaisille. Ensin Eero Peltonen pelattiin läpi pitkällä syötöllä, eikä Viikinkien
maalihai hukannut paikkaansa. Peltosen tutkapari Ville Salmikivi pelattiin viimeisellä minuutilla niin ikään läpiajoon OPS-puolustuksen nukkuessa keskialueen vaparissa. Viime kauden koko sarjan maalikuningas upotti pallon varmasti verkkoon ja sen myötä kolme pinnaa matkasi yöjunalla Helsinkiin.
– Olisimme taas voineet ratkaista pelin monta kertaa 1 -0-tilanteessa. En syytä
niitä nuoria poikia, joilla oli paikkoja, vaan meidän kokeneiden pelaajien
pitäisi ottaa vastuu. Toki nuorilla on samat velvollisuudet, kun he menevät
kentälle, mutta kokeneiden pitäisi ottaa vastuu, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio painotti.
OPS joutui johtomaalin jälkeen puolustuskannalle, eikä paukut riittäneet loppuun
asti. Loukkaantuneena sivussa ollutta Juhani
Koposta OPS-maalilla tuurannut Rönkkö kannatteli pitkään Palloseuraa
huipputorjunnoillaan, mutta vierailijoiden loppuhetkien paine kävi lopulta
liian kovaksi ja Viikingit saivat palkinnon taistelustaan.
– Taoin jo puoliajalla meidän pelaajille, että jossain vaiheessa pallo menee
maaliin. Meillä oli paljon maalipaikkoja ja monet niistä olivat vain pienestä kiinni.
Lauri Rönkkö meinasi pilata torjunnoillaan meidän juhlat, Viikinki-luotsi Ilkka Jäntti sanaili.
Luiz Antonio jakoi kehuja Viikinkien hyökkääjille.
– Viikingeillä on todella liikkuva keskikenttä ja aina yhtäkkiä joku hyökkääjistä
yllättää. On hienoa katsoa, kun hyökkääjät tietävät, mihin toinen liikkuu ja
mihin pallo laitetaan. Näin syntyy hienoja kombinaatioita, jotka ovat
puuttuneet meiltä aivan sarjan alusta lähtien, Antonio puisteli.
– Kun siirtoikkuna aukeaa, me tarvitsemme minimissään kolme uutta pelaajaa
hyökkäykseen ja keskikentälle, hän lisäsi.
OPS-puolustus selvitti maalivahti Lauri Rönkön johdolla monta tiukkaa tilannetta. |
Maalipaikkojen valossa vierailijat ansaitsivat voittonsa, vaikka johtoaseman
kääntyminen tappioksi harmittikin OPS-leirissä. OPS kohtaa ensi lauantaina
PK-35:n vieraskentällä.
OPS
– FC Viikingit 1 – 2 (0 – 0)
1 – 0 Ramirez (Pekka Kainu) 51 min.
1 – 1 Eero Peltonen (Jukka Hirvonen) 81 min.
1 – 2 Ville Salmikivi (Joni Korhonen) 90 min.
Veikkauspörssipisteet:
3 Jesse Ahonen (Viikingit)
2 Ramirez (OPS)
1 Lauri Rönkkö (OPS)
Man
of the match:
Ville Salmikivi (Viikingit)
Rönkä-voimapelaajasarvet:
3 Lauri Rönkkö
2 Ramirez
1 Juha-Matti Huovinen
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)
24.07.2012
Riku Hanhela heinäkuun OPS-juniori
Oulun Palloseuran heinäkuun junnu on B-junioreiden Riku Hanhela. Hanhela on joukkueensa luottotoppari, joka tekee
työnsä nöyrästi ja hyvin. Riski ja periksiantamaton puolustaja on tärkeä osa
OPS:n B-poikien puolustusta. B-junnut ovat voittaneet tänä kesänä kovatasoisen
kansainvälisen turnauksen Tallinnassa sekä nousseet ikäluokkansa Ykköseen.
OPS:n valmentava urheilutoimenjohtaja Kari Vaalto palkitsi Hanhelan OPS – Viikingit-juhlaottelun alla Ravintola&Pitopalvelu Kotoizan ruokailulahjakortilla sekä OPS:n perinnekaulahuivilla. Vieressä OPS-junioreiden kuukauden juniori Tatu Taimisto. |
(Toimitus)
23.07.2012
Viikingit vieraaksi juhlapäivän otteluun
Tiistaina vietetään Raatissa koko Pohjois-Suomen piirin jalkapallojuhlaa.
Junioreille riittää tapahtumia koko päivän ajan stadionilla (kts. päivän
ohjelma) ja ilta kruunataan kello 17.00 alkavien esiotteluiden jälkeen kello 18.30 alkavalla juhlapelillä OPS – Viikingit.
FC Viikingit aloitti OPS:n alamäen juuri ennen juhannusta voittamalla
Palloseuran Helsingissä 3 – 0 Eero
Peltosen, Joni Korhosen ja Daut Kuqin maaleilla. OPS:n peli on
piristynyt hieman viime aikoina, mutta kevään veroisessa lennossa joukkue ei
vielä ole. Viimeisin voitto on edelleen kesäkuun alusta. Ympyrä olisi
paikallaan sulkea siihen, mistä se alkoikin eli otteluun helsinkiläisiä
vastaan.
Palloseuran maalitilaston kärkipaikalla on Marko
Jaksic neljällä maalillaan. Häntä seuraavat kolmen maalin miehet Pekka Kainu ja Jean Fridolin Nganbe Nganbe. OPS-hyökkääjät ovat vielä kaukana
kymmenen maalin rajapyykistä, joten kauden jälkimmäisellä puoliskolla verkkojen
toivotaan heiluvan huomattavasti tiheämmin. Puolustus on pitänyt viime
peleissä, mutta maalinteko on ollut tervanjuontia jo pitkään. Viikinkien
tehokkain on seitsemän osuman Eero Peltonen viime kauden maalikuningas Ville Salmikiven seuratessa häntä
viidellä maalilla.
Pekka Kainu ohittaa Juri Kinnusta viime kauden kohtaamisessa Raatissa. Viikinkien rutinoitunut joukkue on tottunut taistelemaan Ykkösen kärkisijoista joka vuosi. |
Viikingit kävi reilu viikko sitten Raatissa AC Oulun vieraana 3 –
3-tasatulokseen päättyneessä pelissä. Oulu – Helsinki välin matkustaminen tulee
Viikingeille tutuksi, sillä joukkue tulee Palloseuran vieraaksi uudestaan jo
lauantaina 11. elokuuta. Viime kierroksella FC Hämeenlinna nollasi punapaidat 2 –
0, joten OPS saa vastaan ärsytetyn joukkueen juhlapäivän otteluun.
Huomisen peli siirrettiin kauden alla alkuperäisestä ajankohdasta (28.4.)
heinäkuulle – rästipelin jälkeen OPS:lla ja Viikingeillä on sarjan kaikkien
muiden joukkueiden tavoin 16 pelattua ottelua. Kaikki Pohjois-Suomen piirin
juniorit + neljä taustahenkilöä/joukkue pääsevät seuraamaan juhlaottelua
ilmaiseksi seurojensa asuissa. Juhlapäiväotteluun sisäänpääsy
Veikkaus-kortilla 2in1 (kaksi lippua yhden hinnalla) 100:lle ensimmäiselle.
OPS - FC Viikingit tiistaina 24.7. kello 18.30 Raatin stadionilla, Tervetuloa!
Esiottelut stadionilla kello 17.00 alkaen: OPS-j 02 - TP-47 02 ja OLS 02 - Tervarit-j 02. Tervetuloa!
Lue myös: Tiistaina vietetään Juhlapelipäivää - Raatissa tapahtuu koko päivän ajan
(Toimitus)
21.07.2012
Tiistaina vietetään Juhlapelipäivää - Raatissa tapahtuu koko päivän ajan
Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri, Ykkönen ja Oulun Palloseura
järjestävät tiistain OPS – FC Viikingit ottelun yhteydessä paljon
oheistapahtumia Palloliiton Juhlapelipäivän kunniaksi. Kyseessä on koko Pohjois-Suomen piirin ”voimannäyttö”.
OPS ja Palloliiton Pohjois-Suomen Piiri toivottavat kaikki jalkapallon
ystävät tervetulleiksi sankoin joukoin viettämään Juhlapelipäivää sekä
seuraamaan OPS – FC Viikingit ottelua. Kaikki piirin juniorijoukkueiden pelaajat + neljä taustahenkilöä/joukkue pääsevät OPS
– Viikingit peliin ilmaiseksi seurojensa asuissa.
Juhlapäivän ohjelma:
15.00:
Joukkueiden saapuminen ja ilmoittautuminen rankkarikilpailuun Raatin
stadionilla. Piirin nuorisopäällikkö/piirijohtaja ottavat vastaan
ilmoittautumiset ja antavat tarkempaa informaatiota.
15.30 – 17.00:
Rankkarikilpailut alkavat ilmatäytteisellä kentällä stadionin päässä. Sarja
ovat: C, D, E ja F (tytöt ilmoittautuvat aina vuotta vanhempina sarjoihin).
Kunkin ikäluokan voittajajoukkue palkitaan.
15.30 – 17.00:
Tarkkuuslaukaisuseinä, pienpelejä, laukaisututka sekä nopeus- ja
ponnistusvoimamittausta. Mahdollisuus verrata omia tuloksia kansallisiin
viitearvoihin. Paikalla entisiä ja nykyisiä jalkapallopersoonia.
17.00 – 17.45:
Esiottelut Raatin stadionilla (7v7 2 x 20min).
– OPS-j 02 vastaan Tornion Pallo-47 02
– OLS 02 vastaan Tervarit-j 02
17.50:
Kokoontuminen junnumarssia varten pääkatsomon eteen juoksuradoille (mukaan oman
seuran väriä tunnustavaa vaatetusta, viirejä, lippuja jne.).
18.00:
Junnumarssi kentän ympäri.
18.20:
Huomionosoituksia.
18.30:
Juhlaottelu OPS – FC Viikingit.
19.15:
Puoliaikakisa sekä Oulun Palloseuran historiikkia LED-näytöllä.
20.15:
Pelin päätyttyä katsomon paras ”kannustusjoukkue” palkitaan.
– Joukkueiden ilmoittautumiset tapahtumaan/kilpailuihin niklas.pippingskold@palloliitto.fi
Huomioitavaa:
– Kioski auki kello 15.00 alkaen stadionin pääkatsomon käytävällä.
– Osallistuminen oheistapahtumiin on ilmaista.
– Juhlapäiväotteluun sisäänpääsy
Veikkaus-kortilla 2in1 (kaksi lippua yhden hinnalla) 100:lle ensimmäiselle.
(Toimitus)
19.07.2012
SJK vieraaksi perjantai-illan huippuotteluun

OPS löi mustapaidat toukokuun lopussa unelmapelillä maalein 0 – 2 SJK:n kotikentällä. OPS oli se joukkue, joka katkaisi seinäjokelaisten 44 ottelun tappiottoman putken. Viime aikojen vaisut esitykset eivät kuitenkaan tule kantamaan voittoon perjantaina, vaan oululaisten on yllettävä vähintään samantasoiseen suoritukseen kuin toukokuun lopussa Seinäjoella.
– Pelasimme Seinäjoella hyvän pelin ja teimme niitä asioita, mitä oli sovittu. Tiedämme, miten SJK pelaa ja otimme heidän vahvuudet silloin pois. Näin meidän pitää pystyä tekemään myös perjantaina, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio viitoittaa.
OPS:n edellisestä voitosta on lähes kaksi kuukautta, mutta alavireisesti on kulkenut myös seinäjokelaisilla – etenkin maalinteko on tökkinyt, sillä molemmilla joukkueilla on vain yksi tehty maali kolmessa viime pelissä. SJK:lle kolme viimeisintä peliä on tuonut kaksi tasapelipinnaa aivan kuten Oulun Palloseurallekin.
SJK laskee paljon kokeiden Chris Cleaverin, Toni Lehtisen, Jyri Hietaharjun, Christian Sundin, Matti Lähitien ja Aki Sipilän varaan. Viime kauden sarjanousijan joukkueesta löytyy siis reippaasti rutiinia divariin. OPS:ssa katseet kääntyvät hyökkäyspelaamiseen: joko nyt rävähtää paikoista maalit?
– Odotan vaikeaa peliä. Pitkästä aikaa me paransimme puolustustamme viime pelissä Hämeenlinnassa ja pelasimme nollapelin. Näin pitää jatkua, vaikka nyt on vastassa eri luokan hyökkääjät. Ennen kaikkea odotan, että meidän omat hyökkääjät pistävät nyt paikoista maalit. Meillä on ollut viime peleissä liian hyviä maalipaikkoja hukattavaksi, Antonio vaatii.
Toni Lehtinen vapautuu pelikiellosta SJK:n kokoonpanoon ja Iiro Vandell OPS:n käyttöön. SJK:sta Aki Sipilä ja maalivahti Luis Fernando ovat pelikiellossa perjantaina. Vierailijoiden riveistä puuttuvat erilaisten syiden vuoksi myös Tiitus Lehtinen, Jesse Jääskeläinen ja Sami Viljanen.
OPS:lla on pitkästä aikaa kaikki pelaajat käytettävissään. Seinäjoen Jalkapallokerho on vahvistanut taustojaan OPS:ssa kahta Suomen mestaruutta pelaajana juhlineella jalkapallopersoona Keith "Keke" Armstrongilla. Entinen mestarivalmentaja ja pelaaja hoitaa SJK:ssa pelaajiston ja valmennuksen konsultointia. OPS puolestaan vahvistaa taustojaan myynti- ja urheilutoimenjohtaja Kari Vaallolla, joka toimii muiden virkojensa lisäksi Palloseuran apuvalmentajana jatkossa.
OPS – SJK perjantaina 20.7. kello 18.30 Raatin stadionilla. Tervetuloa!
(Toimitus)
16.07.2012
B-junnuille kultaa Tallinna Cupissa
Oulun Palloseuran B-juniorit pokkasivat turnausvoiton (Pojat 17 sarjassa) kovatasoisessa
Tallinna Cupissa. Finaalissa oululaiset kaatoivat samassa alkulohkossakin OPS:n
kanssa pelanneen tallinnalaisen JK Kalevin rankkarikisan jälkeen maalein 4 – 2.
Varsinainen peliaika päättyi 1 – 1-tasatulokseen.
Ennen finaalia OPS pudotti jatkosta Keski-Uudenmaan Pallokerhon sekä
espanjalaisen Seleccion Mare Nostrumin. Palloseuran tasaisen kovasta ryhmästä parhaana
pelaajana palkittiin kymppipaikalla hyvin onnistunut Matias Jutila.
Lue lisää turnauksesta B-junioreiden sivuilta.
(Toimitus)
12.07.2012
Nousukuntoinen FC Hämeenlinna isännöi Palloseuraa lauantaina
Kauden alussa seitsemän ottelua ilman voittoa rämpinyt FC Hämeenlinna on
alkanut napsia pisteitä kesän edetessä. Kolmesta viime ottelustaan
hämeenlinnalaiset ovat pokanneet kaksi tasuria (FC Hämeenlinna – FC KooTeePee 1 –
1 ja SJK – FC Hämeenlinna 1 – 1) sekä yhden voiton (HIFK – FC Hämeenlinna 0 –
2).
Oulun Palloseuran leirissä tiedetään linnapaitojen tavoin varsin hyvin, miltä
tappioputket tuntuvat. OPS:n edellisestä voitosta tulee lauantaina kuluneeksi
42 vuorokautta. Palloseura on sarjassa seitsemäntenä 16 pisteellä, jotka on
kerätty 13 ottelusta. FC Hämeenlinnalla on kasassa yhdeksän pinnaa 14
ottelusta. Linnapaitojen maaliero on peräti 23 osumaa pakkasella. Myös
oululaisten maalisuhde on painunut miinusmerkkiseksi (-4) viime kierrosten
otteluissa.
Oulun Palloseura päihitti FC Hämeenlinnan kauden avauskohtaamisessa maalein 4 - 0. |
Palloseura osoitti välähdyksen paremmasta heinäkuun alun derbyssä AC Oulua
vastaan, mutta viime lauantaina sarjakärki RoPS jätti OPS:n vaille
mahdollisuuksia Rovaniemellä. Hämeenlinnassa nähtäneenkin kahden voimakkaasti
kurssimuutosta hakevan joukkueen kohtaaminen.
FC Hämeenlinna on hankkinut kesän aikana riveihinsä ex-OPS-pelaaja Paulo Pereiran niin ikään entisen OPS:n
brasilialaispelaaja Luis Vanderlein
seuraksi. Tosin Vanderlei on lauantaina pelikiellon takia katsomon puolella. Kotijoukkueesta
lienee sivussa myös nilkkavaivainen Tatu
Mäkelä. OPS:sta Iiro Vandell
huilaa lauantaina pelikiellon vuoksi ja muutamilla OPS-pelaajilla on pieniä
kolhuja RoPS-ottelun jäljiltä. Skottipelaaja Stuart Kelly on edelleen koeajalla Palloseurassa. Ramirez palaa kokoonpanoon pelikiellon
jälkeen.
FC Hämeenlinna – OPS lauantaina 14.7.
kello 17.00
(Toimitus)
06.07.2012
Voiton paikka Rovaniemellä
Sarjaa ylivoimaisesti johtava Rovaniemen Palloseura on osoittanut olevansa
kovaluu tämän kauden Ykkösessä. Joukkue ei ole hävinnyt vielä yhtään ottelua,
vaikka sarjasta on puolet takana! Kymmenen voittoa ja kolme tasapeliä on
vakuuttava suoritus ”kaikkien aikojen” Ykkösessä.
RoPS on kiskonut jo 17 pinnan kaulan kuudentena olevaan OPSiin nähden. RoPS:lla
on 33 pinnaa ja OPS:lla 16. Tämän vuoksi oululaisilla ei ole kuin voitto
mielessään lauantaina – enempää siimaa ei sarjajohtajalle voi antaa.
– RoPS on tällä hetkellä sarjan paras joukkue ja varsinkin heidän puolustus on
sarjan paras. Ei heitä vastaan ole mikään joukkue saanut hirveästi paikkoja, mutta
silloin kun sellainen tulee, ei ole varaa missata, armeijan portin tänään
sulkenut Matias Juntunen kertoo.
Haastattelua antaessaan hän marssi samaan aikaan ”siviilit” päällä pihalle
Kainuun Prikaatista.
– Aivan mahtava fiilis. Ei enää ikinä tänne, Juntunen tuuletti.
TJ nolla ja ohi on, mutta juhlat hän on ajatellut pitää vasta Rovaniemellä
lauantaina kello 19 aikoihin voitetun RoPS-pelin jälkeen.
– Tästä junalla Ouluun, illalla hierontaan ja lauantaina peli. Ei
tässä armeijan päättymistä aleta juhlimaan. En ole treenannut kunnolla lähes
vuoteen viime kauden selkämurtuman ja intin takia, joten nyt pitää laittaa
itseni kuntoon, sillä nykytaso ei riitä läheskään. ”Tatsi” on ollut hukassa,
sillä olen ollut mukana lähinnä vain peleissä, enkä ole päässyt treenaamaan. Minulla
on paljon todistettavaa loppukauden aikana, hän ruoskii.
RoPS voitti joukkueiden aiemman kohtaamisen Mika Lahtisen maalilla niukasti 0 – 1. Matias Juntusen mukaan kalavelat on tarkoitus kuitata lauantaina. |
Juntusen mielestä pieni parannus keskiviikon derbyyn nähden kantaan voittoon Rovaniemellä.
– Viime pelissä pelasimme pitkästä aikaa joukkueena hyvin ja asenne oli
kohdallaan. Pieni parannus vielä ja sen jälkeen RoPS kaatuu. Meillä on kaikki
eväät voittoon, kunhan vain saadaan koko potentiaali ulos joukkueesta.
– Nolla omiin ja paikoista maalit. Vaikka RoPS:lla onkin hyvä puolustus, niin
kyllä siellä paikkoja tulee ihan varmasti. Silloin pitää laittaa pallo kylmästi
maaliin. Muutenkin on pelattava satakymmenen lasissa, eikä lepsuiluun ja helppoihin virheisiin ole varaa.
Ramirez otti paikallispelissä
korttitilinsä täyteen, mikä tietää meksikolaisella huilipäivää lauantaina. Lisäksi
muutamilla pelaajilla on pieniä loukkaantumisia, joten farmiseura TP-47:stä
lieneekin apuja luvassa lauantaille. Tomi
Meriläinen aloittaa varusmiespalveluksensa maanantaina.
RoPS – OPS la 7.7. kello 17.00,
Rovaniemi.
(Toimitus)
16.07.2012
Junioripuolen panostuksia jatketaan
Oulun Palloseura jatkaa satsauksiaan junioripuolelle. Seuran visiona on taistella lähitulevaisuudessa maan korkeimmalla sarjatasolla pääosin oululaisilla ja pohjoissuomalaisilla pelaajilla, jotka saavat toimeentulonsa jalkapallosta. OPS:n hallituksen näkemyksen mukaan seuran toimintasuunnitelmaan kirjatun vision toteuttamiseen tarvitaan vahvoja panostuksia omaan junioritoimintaan.
– OPS:ssa pyritään luomaan tulevaisuuden joukkuetta kehityskykyisille ja tavoitteellisille oululaisille nuorille. OPS on yksi hyvä tie kehittyä hyvässä valmennuksessa ja ohjauksessa sekä saada näyttömahdollisuus Ykkösen tasolla jo tällä kaudella, OPS:n hallituksen varapuheenjohtaja Kari Alatarvas kertoo.
OPS:n B-juniorit nousivat Ykköseen. |
Alatarvas vastaa muun muassa OPS:n junioripuolen kehittämisestä.
– Meillä on junioripelaajille suora polku tällä hetkellä C-junioreista edustusjoukkueeseen asti. Kaikki tavoitteelliset oululaispelaajat ovat tervetulleita kokeilemaan rajojaan meille syksyn avoimissa harjoituksissa.
Palloseuran juniorijoukkueiden määrää ollaan tuplaamassa nykyisestä kolmesta (A-, B- ja C-juniorit) kuuteen (F-, E-, D-, C-, B- ja A-juniorit). Tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa OPS-paitaan voi kantaa jo 10-vuotiaasta lähtien aina edustusjoukkueeseen asti.
– Meillä oli viime syksynä onnistuneet avoimet harjoitukset, joissa kävi toistasataa pelaajaa. Tarkoitus on edelleen kehittää ja jatkaa niitä.
OPS:n avoimissa harjoituksissa ei vain pelata. Seuran edusjoukkueen päävalmentaja Luiz Antonio ja talenttivalmentaja Erkki Paananen katsastavat yhdessä juniorijoukkueiden valmentajien kanssa myös henkilökohtaista teknistä osaamista, pelikäsitystä, asennetta ja tilannenopeuden kaltaisia ominaisuuksia. Syksyn avoimissa harjoituksissa on mukana myös joukko edustusjoukkueen pelaajia.
– Palloseuraan toivotaan motivoituneita ja tavoitteellisia jalkapalloilijoita nimenomaan kilpajoukkueisiin. Tärkeintä on, että löytyy halua ja yritystä pyrkiä eteenpäin. Muita ominaisuuksia ehditään kehittää hyvässä valmennuksessa ajan kanssa, Alatarvas muistuttaa.
OPS:n visioissa siintää myös junioripäällikön palkkaaminen lähitulevaisuudessa. Seura haluaa luoda yhtenäisen pelikirja, jonka avulla jo juniorijoukkueissa valmistaudutaan edustusjoukkueen pelitapaan ja miesten sarjojen taitotasoon erilaisten harjoituksien avulla.
Syksyn avoimien harjoituksien aikatauluista tiedotetaan myöhemmin seuran nettisivuilla.
(Kirjoitus on julkaistu OPS:n kausijulkaisussa)
11.07.2012
Juhani Koponen viimeisenä lukkona
VIISIVUOTIAANA jalkapallon aloittanut Juhani Koponen nauttii kovista tavoitteista ja
paineista. OPS-vahdilta on totuttu näkemään se paras peli tiukimmassa
mahdollisessa paikassa. Oulun Palloseuran kovat tavoitteet ja ammattimainen
toiminta painoivat vaakakupissa toissavuonna, kun maalivahti liikahti
Kokkolasta Ouluun.
– OPS:ssa ihan kaikkien tekeminen tähtää siihen, että mennään koko ajan eteenpäin ja niin pitkälle kuin vain halutaan. Minusta on tyhmä edes pelata, jos ei haluta aina voittaa, Koponen perustelee.
Tämän kauden rosteri on joukkueen kipparin mukaan sopiva sekoitus taitoa ja
kovuutta.
– Tämän joukkueen aivan ehdoton vahvuus on pallollinen peli. Meillä on taas
aivan älytön porukka pelaamaan, josta löytyy taitoa ja mukana on nyt enemmän
”äijiä”. Eli ei pelätä fyysistäkään peliä, vaan voidaan antaa tarvittaessa
takaisin, hän jatkaa.
OPS-kapteeni Juhani Koponen vartioi Palloseuran maalia vuoteen 2014 saakka. Kuva: Timo Sipilä |
KOPONEN ei ole ollut
maalivahti pikkupojasta lähtien, vaan hän pelasi uransa alussa pitkään
kenttäpelaajana.
– Olin pitkään kentällä ja sen jälkeen pari vuotta kentällä ja maalissa ennen
kuin aloin maalivahdiksi. Muistan sen, että ensimmäisessä piirijoukkueessa olin
vielä vasen pakki ja tein siinä pelissä puolesta kentästä maaliin. Meidän
hyökkääjinä olivat Timo Furuholm, kansallissankari Jesse Joensuu ja
”Boris Kokko” (Aleksandr Kokko).
Rippikouluiässä pelipaikka alkoi vakiintua tolppien väliin. Musan Salamoiden
kasvatti teki lopullisen lajivalinnan parikymppisenä.
– Intin jälkeen KPV:sta soiteltiin, että haluaisinko tulla käymään ja kohta
lyötiin lappu kouraan. Olin ollut Porissa pari vuotta konepajalla töissä, joten
mietin pitkään jatkanko rahan tekemistä vai lähdenkö kokeilemaan Kokkolaan,
koneasentaja muistelee.
Jalkapallo painoi vaakakupissa.
– Olin mukana poikien ja nuorten maajoukkuekuvioissa ja sieltäkin tuli viestiä,
että pitäisi siirtyä kovempiin porukoihin. Kokkolasta tuli mahdollisuus, joten
päätin kokeilla. On tämä niin kiva peli, etten voinut jättää kokeilematta.
MAAJOUKKUEKUVIOIHIN liittyy Koposen uran tähänastiset huippuhetket.
– Ensimmäinen poikien maaottelu on unohtumaton. Siitä eteenpäin kaikki muutkin
maajoukkuekomennukset, mutta se ensimmäinen on tietysti unohtumattomin, Suomea
alle 18-vuotiaiden EM-karsinnoissakin edustanut Koponen miettii.
Kokkolassa Jarmo Korhonen opetti ”Kopolle” jalkapallon salat.
– Hän opetti henkimaailman jutut ja löi päähän ammattimaisuuden. Sen, miten
peleihin valmistaudutaan, miten pelejä pelataan ja mitä tässä lajissa voi
tavoitella. KPV:ssa oli silloin kapteenina aivan uskomaton ja loistava pelaaja Tarmo
Koivuranta, jolta olen ottanut paljon oppia kapteenin hommaan, Koponen
kiittelee.
Lähitorjunnat ja pitkät avaukset ovat "Kopon" erikoisalaa. Kuva: Timo Sipilä |
ÄÄNEKÄS maalivahti paljastaa pyrkivänsä kapteenin pukukoppipuheilla sytyttämään joukkueen oikeaan vireystilaan.
– Pyritään saamaan sellainen tunnetaso,
mikä pitää olla ennen peliä. Rento, mutta periksiantamaton. Tavoitteena pitää
olla aina voitto, joten tarvitaan myös tietynlaista hulluutta ja loppuun asti
vetämistä, mutta se ei saa mennä yli. Pitää olla vähän hymyäkin mukana.
PYKÄLÄÄ kovemmat haasteet
ja tavoitteet toivat maalivahdin Ouluun.
– OPS:n on organisaationa valmiimpi kuin KPV oli ja täällä tavoitteille tulee
tukea muualtakin kuin pelaajistolta. KPV:ssa tavoitteet asetettiin pelaajiston
kesken ja vuonna 2009 ne oli lähellä toteutua, kun pääsimme karsimaan
liigapaikasta. OPS:ssa halutaan aina menestyä.
Porilaislähtöinen maalivahti on haistellut nuorena miehenä liigatunnelmia FC
Jazzin kokoonpanossa. Ykkösen otteluita Koposelle on kertynyt KPV:n ja OPS:n
tolppien välissä noin 80. Mistä Koponen löytyy viiden vuoden kuluttua?
– Olen OPS:n kanssa tavoittelemassa näistä samoista sijoista eli kärkisijoista
sarjaporrasta korkeammalla, hän vakuuttaa.
Moni on ihmetellyt, miksi OPS-torjuja käyttää muiden maalivahtien välttelemää
numeroa kaksi pelipaitansa selässä. Huumorimiehen mukaan se kumpuaa ”suurista”
unelmista.
– Se, että pääsis joskus grillaamaan Marko Kiprusoffin ja Timo
Jutilan kanssa voisi olla suurin haaveeni. MM-95 legenda Marko Kiprusoffin
takia olen pelannut numerolla kaksi siitä lähtien, kun olen saanut itse päättää
pelinumeron, Koponen letkauttaa.
– Se on se syy.
(Kirjoitus on julkaistu OPS:n
kausijulkaisussa)
08.07.2012
Mestaruudet Porin Jazzissa ja 1,5 milljoonan markan maali Luiz Antonion pelaajauran huippuhetkiä

OPS:N päävalmentaja
Luiz Antonio Moraes aloitti jalkapallon pelaamisen seitsemänvuotiaana
maatilalla Brasilian syrjäseudulla lähes 500 kilometrin päässä suurkaupunkien
jalkapallokeskuksista. Maatila vastaan toinen maatila – siinä nykyisen
OPS-luotsin uran ensimmäiset ottelut. Hyökkääjänä pitkän ja menestyksekkään
uran tehnyt Antonio aloitti pelaamisen oikeana laitapakkina.
– Muutimme 13-vuotiaana isän töiden perässä Getulinan kaupunkiin. Pelasin siellä futsalia ja voitin kahtena vuotena peräkkäin maalikuninkuuden. Silloin jalkapallo alkoi maistua ja minusta tuli hyökkääjä, hän muistelee.
BRASILIASSA
junioripelaajien tulva on tunnetusti niin kova, että huonon menestyksen takia
saatetaan vaihtaa kokonaisen joukkueen pelaajat uusiin. Niinpä Luiz Antonionkin
tie huipulle on ollut kivinen ja pitkä.
– 14-vuotiaana sain mahdollisuuden Brasilian parhaassa
juniorimyllyssä São Paolossa. Kävin testileirillä, mutta en tullut valituksi,
joten jatkoin maataloustekniikan opintojani.
– Sitten tuli uusi kutsu ja hyppäsin isäni kanssa
Getulinassa bussiin keskiyöllä ja olimme perillä São Paulossa kello 12.00, kun
testit alkoivat. Näytillä oli 250 pelaajaa, joista kaksi valittiin. Pelasin
testiottelussa kymmenen minuuttia ja koskin palloon kahdesti. En tullut
taaskaan valituksi.
Jalkapalloura jäi taka-alalle nuoren miehen jatkaessa
opintojaan. Menestystä tuli kuitenkin aika ajoin. Antonion luokka voitti kerran
koko São Paolon osavaltion maataloustekniikan opiskelijoiden mestaruuden ja
kuinka ollakaan, Luiz Antonio oli turnauksen maalikuningas. Hän arvostaa tuon
suorituksen vieläkin todella korkealle.
– Harmittaa, etten ole saanut urallani paljon apuja,
sillä olin maatalon poika. Olin kuitenkin ahkera ja joskus keräsimme 15 poikaa
ja kävelimme kymmenen kilometriä toiselle maatilalle, jotta saimme pelata. Jalkapallossa pitää olla intohimoa ja pitää olla valmis
tekemään ekstraharjoituksia, eikä vain joukkueharjoituksia. Jos koet olevasi
hyvä vapaapotkun antaja, niin silloin pitää ampua sata palloa päivässä, hän
paaluttaa.
MENI vuosia ennen kuin A-juniori-ikäistä pelimiestä lähestyttiin Novo Horizontino -nimisestä seurasta.
Tuolloin vain puolen vuoden päässä maatalousteknikon tutkinnon valmistumisesta ollut Antonio sanoi ensimmäisen kerran urallaan ”ei”. Opiskelujen vieminen maaliin nousi tärkeämmäksi, mutta Antonio oli päättynyt yrittää jalkapallossa vielä kerran.
– Valmistuttuani minulle tarjottiin alan töitä, mutta
päätin olla ottamatta niitä vastaan ja isäni oli siitä todella vihainen. Pelasin silloin A-junioreiden amatöörisarjassa ja
Alvinlandiassa yksi otteluistamme päättyi 5 – 2 ja tein siinä pelissä
hattutempun. Silloin yksi mies tuli kentän laidalle ja kysyi, että
kiinnostaisiko minua ammattilaissopimus.
Joukkue oli Bragantino ja tuo mies kentän laidalla
joukkueen valmentajan Carlos Parreiran yksi kykyjenetsijöistä. Parreira
valmensi Brasilian maajoukkueen maailmanmestaruuteen vain muutamaa vuotta myöhemmin
USA:n kisoissa vuonna 1994.
Hyvästä valmentajasta huolimatta Antonion ura ei auennut
vieläkään, vaan hän sai tehdä kivenkovassa kokoonpanossa tilaa muun muassa
futislegenda Mauro Silvalle. Luiz Antonio voitti kuitenkin Bragantinon reservijoukkueen maalikuninkuuden ja tuo poiki mahdollisuuden siirtyä Suomeen
ammattilaiseksi – kauas tuntemattomaan.
– Valokuvaaja Juha Tammisen kautta tuli tieto, että Porin Jazz etsii kahta tai kolmea pelaajaa Brasiliasta, Antonio muistaa.
Vuoden 1993 mestaruus ratkesi FC Jazzille vasta kauden päätösottelussa Myllykosken Palloa vastaan. Jazz voitti ottelun 11 193-päisen yleisön edessä maalein 6 - 3. Luiz Antonio iski Jazzille kaksi maalia, kuten myös nykyinen OPS-manangeri Miika Juntunen. Kuvassa Antonion lisäksi Rodrigo (vas.), Piracaia ja Antti Sumiala. Kuvat: Juha Tamminen / arkisto |
Näin Luiz Antonio, Piracaia ja Marcos Tulio lensivät
pieneen, tuntemattomaan maahan.
– Meille annettiin kolme harjoitusottelua koeaikaa.
Tulimme Suomeen ja ensimmäinen peli oli hiekkakentällä Turun Interiä vastaan.
Kentällä oli isoja kiviä hiekan seassa ja ajattelimme, että pakkohan täällä on
olla nurmikenttä jossain.
– Puin varmaan neljät housut päällekkäin ja eihän niissä
voinut edes liikkua kunnolla. Tein kahdessa ensimmäisessä pelissä molemmissa
hattutempun ja se riitti sopimukseen, kolmatta peliä ei tarvittu.
PORISSA Antoniosta kasvoi
Veikkausliigan legenda. Maalikuninkuudet kausilla 1992 ja 1996, Suomen
mestaruudet 1993 ja 1996 ja päälle vielä Mestareiden liigan otteluita HJK:n
”dream teamissa” sekä Suomen Cupit 1998 ja 2000. Lisätään listaan vielä kolme
hopeaa ja yksi pronssi.
Suomeen tulemista Antonion ei ole tarvinnut katua. Sen sijaan yksi siirto uralla on jäänyt harmittamaan.
– Siirtyminen Jazzista saksalaiseen Mainz-05:een oli
virhe. 2. Bundesliiga oli liian fyysinen sarja minulle ja olisin jo tuolloin
voinut siirtyä HJK:hon, hän harmittelee.
SAKSASSA Antonio tutustui
pelaamisen kääntöpuoliin: loukkaantumisiin ja vaihtopenkillä istumiseen. Niin
ikään hän koki urheilupiireissä varsin legendaarisen bussin rinnalla
juoksemisen.
– Otimme yhdessä pelissä rumasti turpaan ja paalumatkalla katsoimme ottelun DVD:ltä kaksi kertaa putkeen, 180 minuuttia. Sen jälkeen valmentaja sanoi, että minusta näyttää siltä, ettette juosseet pelissä tarpeeksi, joten juostaan nyt. Bussi pysähtyi, vaihdoimme vaatteet ja otimme juoksuja tien vieressä.
Saksan kauden jälkeen Antoniolle tarjottiin sopimusta
Torpedo Moskavasta, mutta hän päätti siirtyä tällä kertaa HJK:hon.
– Tietysti mestaruudet
ovat uran huippuhetkiä, mutta niin on myös Mestareiden liigassa pelaaminen
HJK:ssa, maalit Benfican ja Kaiserslauternin verkkoon iskenyt Antonio
muistelee.
BENFICAN verkkoon isketty 1,5 miljoonan markan maali on Antonion uran tärkein osuma. Vuoden 1998 Mestareiden liigassa HJK pelasi samassa lohkossa muun muassa portugalilaisen suurseura Benfican kanssa ja Luiz Antonio ampui vierasottelun loppuhetkillä 2 – 2-tasoituksen Benfican verkkoon – maali toi HJK:n kassaan 1,5 miljoonaa markkaa.
– Se maali pelasti koko
urani HJK:ssa. Harmittaa, etten pystynyt antamaan HJK:ssa loukkaantumisten
takia niin paljon kuin olisin sydämestäni halunnut.
ANTONIO oikea polvi on
leikattu kahdesti ja vasen kerran. Remontissa ovat olleet myös nivuset ja
pelaajauran lopulta päättänyt takareisi.
– Yritin Miika Juntusen pyynnöstä AC Oulussa, mutta ei siitä tullut mitään, vaan urani loppui vuonna 2005. Takareidet olivat sen verran heikot, että ne revähtivät koko ajan.
Satunnaisia sarjapelejä
kertyi vielä Antonion valmentamissa Sepsi-78:ssa, TP-47:ssä ja OPS:ssa ennen
kuin pelaamisen sai väistyä lopullisesti.
– Kaikkein tärkeintä
jalkapallossa on pelikaverin tunteminen. Pitää tietää, mistä toinen tykkää ja
mitä se tekee kentällä. Vain siten syntyy hyviä kombinaatioita. Minä olen pelannut
muun muassa loistavien Mikeal Forssellin, Shefki Kuqin, Mika
Kottilan ja Antti Sumialan kanssa.
Paras pelikaverini on kuitenkin Saku Laaksonen FC Jazzista. Voitin Veikkausliigan
maalikuninkuudet vuosina 1992 ja 1996 sen takia, koska hän oli rinnallani.
Pitää myös muistaa, että Jazzissa meidän takana olivat loistavat pelaajat Jarmo
Alatensiö ja Piracaia. Sakun kanssa tiesimme aina, minne toinen
liikkuu ja mihin pallo tulee. Hänen kanssaan oli loistava pelata, Antonio
kiittelee.
VALMENTAJAA Luiz
Antoniosta ei tullut sattumalta.
– Jo Porin Jazzissa tiesin, että minusta tulee joskus valmentaja. Olen koko urani ajan kirjoittanut muistivihkoon mielestäni hyviä harjoituksia ja ohjeita, joita valmentajat ovat antaneet.
Pitkä ja menestyksekäs pelaajaura on antanut Luiz Antoniolle hyvät lähtökohdat ammattivalmentajan työhön. Kuva: Timo Sipilä |
Muistivihko tuli
ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 2005, kun Antonio valmensi OPS:n
A-junioreita, jotka etenivät seuraavana vuonna Jeferson Piresin johdolla
SM-sarjaan asti. Tuo riitti silloiselle
AC Oulun managerille, Miika Juntuselle, joka oli Antonion seurakaveri jo Porin
Jazzin ajoilta. Juntunen kysyi Antoniota Harri Kampmanin valmentajapariksi
AC Ouluun vuonna 2006, mutta Luiz Antonio valitsi tuolloin Kakkosessa pelaavan
Seinäjoen Sepsi-78:n.
– Seinäjoella pelataan vieläkin minun nimeä kantavaa junioriturnausta ja se on iso kunnia minulle, hän tunnustaa.
Antonion Luigi-poika teki tämän kesän Luiz Antonio-cupissa peräti 30 maalia kuudessa pelissä! Saa nähdä, milloin ”mies kentän reunalla” tulee Luigin juttusille.
URA eteni seuraavaksi Tornioon, missä Antonio valmensi yhden kauden Ykkösessä pelannutta TP-47:ää. Sen jälkeen brassiluotsi totesi tarvitsevansa koulutusta ja palasi kotimaahansa opiskellakseen korkeimman tason valmentajatutkinnon.
Kurssilla hän istui
kovassa seurassa, sillä 200 opiskelijan joukossa olivat muun muassa Diego
Maradonan legendaarinen tutkapari Napolista, Careca sekä entiset
maajoukkuepelaajat Julio Cesar ja Renato.
Luennoitsijoina olivat muun muassa sellaiset valmentajanimet kuin Carlos Parreira ja Luiz Felipe Scolari – maailmanmestareita molemmat.
– Valmentajafilosofiani
on se, että juttelen paljon pelaajien
kanssa ja yritän opettaa heille asioita. Vaadin paljon pelaajilta ja itseltäni.
Sanon asiat suoraan, eikä minulle ole merkitystä sillä, onko pelaaja nuori vai
kokenut, vaan arvostan kaikkia.
PITKÄ pelaajaura auttoi ajattelemaan asioita siten, miten pelaajat niitä ajattelevat.
– Esimerkiksi minun ottelupalaverini kestää noin 20 minuuttia, koska tiedän, että pelaajat eivät tykkää, jos ennen peliä puhutaan pitkään. Kehun palaverissa pelaajia ja kerron heille, miten tuleva ottelu voidaan voittaa. Pelaajat kuitenkin tekevät työn ja tuloksen kentällä. Valmentaja voi vain kannustaa ja ohjata pelin aikana. Tietysti on olemassa erilaisia näkemyksiä eri valmentajilla ja niitä pitää kunnioittaa. Minä kuuntelen paljon pelaajia ja yritän päästä pelaajien ”sisälle” sytyttämään heidät otteluun.
– Brasiliassa
valmentajat saattavat puhua vaikkapa äidistä tai mummosta ennen peliä ja
yrittää päästä sitä kautta pelaajien sisälle. Joskus se onnistuu täällä
Suomessakin.
Yksi asia kuullaan Antonion ottelupalaverissa joka kerta vastustajasta riippumatta.
– Se on nöyryys.
Kentällä ei saa olla kiltti, mutta nöyrä pitää olla, hän naulaa.
KORKEIMMAN tason
valmentajatutkinto tuli tarpeeseen, sillä keväällä 2009 vain kaksi viikkoa
ennen sarja-avausta OPS:n manageriksi siirtynyt Miika Juntunen soitti hätäpuhelun
Brasiliaan Jari Pyykölän jätettyä Oulun Palloseuran valmentamisen kauden
alla. Tällä kertaa Antonio
vastasi ”kyllä” ja tuolla tiellä ollaan vieläkin.
– Olen myös sellainen
valmentaja, joka on aina käytettävissä, jos joku pelaaja haluaa tehdä ekstraa.
Junioreiden kanssa puhun paljon siitä, mikä meni hyvin ja mikä huonosti ja mitä
ei kannata tehdä ja niin edelleen. Pelaajien kanssa pitää
puhua myös kentän ulkopuolisesta elämästä, jos haluaa mennä pitkälle tässä
lajissa.
Antonio itse pitää
erittäin tärkeänä jalkapallon ”ulkopuolista” elämää, vaikka valmentajan työ on
tunnetusti ympäri vuorokautista.
– Pitää muistaa antaa
aikaa perheelle, leikkiä lasten kanssa ja vaikkapa grillata, hyvän ruuan
ystäväksi tunnustautuva Antonio kertoo.
KAIKKI valmentamisessa
tähtää tulokseen. Antonio esikuva on Brasiliassa lähes kaiken voittanut Muricy
Ramalho, jonka viisastenkivi kuuluu: ”kun peli päättyy, pelaajat nukkuvat,
valmentaja miettii.”
– Jalkapallossa on kyse
tuloksesta. Ihmiset haluavat nähdä tulosta ja olla ylpeitä oman kaupungin
joukkueesta, kun se menestyy. Sitten kiinnostaa tulla katsomaan pelejä. Myös
seurat arvostavat tulosta ja vain sen kautta valmentaja voi saada isot seurat
peräänsä. Luiz Antoniolla on Oulun
Palloseuran kanssa vielä ensi kausi jäljellä sopimuksestaan.
– OPS:lla on hyvä
tulevaisuus edessään valmennanpa minä täällä jatkossa tai onko se joku muu.
Seuralle on tulossa oma harjoituskeskus ja se on iso asia. Uskon, että
menestyksen myötä fanitkin löytävät takaisin tänne.
(Kirjoitus on julkaistu OPS:n kausijulkaisussaa)
06.07.2012
Puheenjohtaja Hannu Takkulan tervehdys - Urheilun juhlaa!

Kuluva vuosi on oikea urheilun juhlavuosi! Olemme jo ratkoneet jääkiekon MM-tittelin Helsingissä sekä jalkapallon Euroopan mestarin Puolan ja Ukrainan isännöimissä kisoissa. Eikä tässä vielä kaikki, vaan Helsingissä on kisailtu myös yleisurheilun EM-titteleistä ja heti kohta sen jälkeen kesäolympialaisissa Lontoossa. Kun tähän vielä lisätään kansalliset kilpailut ja sarjat, niin “urheiluhulluille” riittää varmuudella tarjontaa tänä kesänä.
Olemme tiedostaneet tämän Oulun Palloseurassa valmistautuessamme kauteen. Heikot esitykset eivät houkuta yleisöä lehtereille, eikä viime vuoden hopeasijoituksesta Ykkösessä ole enää apua. Alkaneen kauden myötä meidän on uudelleen lunastettava paikkamme oululaisen jalkapalloyleisön silmissä ja uusittava kaupungin ykkösjoukkueen asemamme.
Toki tavoitteiden täytyy olla vielä korkeammalla, sillä edellisen kauden kakkossijasta parantaminen edellyttää liiganousun laittamista selkeäksi päämääräksi. Viime kaudella keskeisin tavoitteemme oli juniorityön vahvistaminen. A-, B- ja C-juniorit ovat edelleen keskeinen osa OPS:ia. Omien junioreiden kasvattamisen kautta haluamme olla vahvistamassa tulevaisuutemme perustaa ja huolehtia siitä, että Oulussa säilyy vahva jalkapalloilijoiden kasvattamisperinne.
Tässä suhteessa on iloiten todettava, että viime kauden tavoitteet eivät jääneet vain haaveiksi, vaan todellista edistystä myös tapahtui. Tästä kirkkaimpina esimerkkeinä voidaan pitää Juuso Kemppaista, joka on loistavien esityksiensä myötä murtautunut Suomen alle 16-vuotiaiden maajoukkueeseen, sekä niin ikään 16-vuotiaita Yannick Venadiambua ja Niklas Puurusta, jotka ovat osoittaneet hyviä otteita edustusjoukkueenkin peleissä. Heidän lisäksi edustujoukkueeseemme on kiinnitetty joukko muitakin lahjakkaita nuoria oululaispelaajia ja juniorijoukkueissamme näyttäisi olevan jatkumoa tälle ketjulle.
Olosuhderintamalla on myös menty eteenpäin. Valtion liikuntaneuvosto hyväksyi Oulun Palloseuran Castrenin jalkapallokeskuksen 750 000 euron avustushakemuksen kokonaisuudessaan. Haluamme olla rakentamassa tulevaisuuden perustaa myös harjoitteluolosuhteita parantamalla ja tässä suhteessa Castrenin hanke tulee tarpeeseen koko pohjoisen jalkapallolle. Harjoituskeskuksen rakentaminen on jo käynnissä.
Keskeinen tavoitteemme seurana on tarjota ensisijaisesti pohjoissuomalaisille pelaajille mahdollisuudet kehittyä ja pelata hyvässä seurassa. Tämän tavoitteen täyttymiseksi olemme vahvistaneet organisaatiotamme pitkänlinjan jalkapallopersoona Kari Vaallolla, joka tuo vahvan osaamisensa seuraamme, työskennellen manageri Miika Juntusen rinnalla. Urheilullisen menestymisen lisäksi haluamme jatkaa seuramme talouden niin kuin muunkin seuratoimintamme rakentamista pitkäjänteisesti kestävälle pohjalle.
Edustusjoukkueemme jatkaa Luiz Antonion hyvissä ja osaavissa käsissä. Pelaajat ovat nälkäisiä ja valmiita taistelemaan jokaisesta jaossa olevasta pisteestä kauden aikana. Joukkue katsoo luottaen edessä olevaan pitkään kauteen, toivoen lyhyttä sairaslistaa. Hyvä oululaisen jalkapallon ystävä! Toivotan sinut tervetulleeksi mukaan OPS:n ottelutapahtumiin. Haluamme tarjota Sinulle hyvää ja viihdyttävää jalkapalloa. Toivon, että kohtaamme kentän reunalla reilussa urheiluhengessä!
Jalkapalloterveisin,
Hannu Takkula
Puheenjohtaja
(Kirjoitus on julkaista OPS:n kausijulkaisussa)
04.07.2012
Vladislav Viricin sopimus purettu
Serbialaisen keskikenttäpelaaja Vladislav
Viricin sopimus on purettu. OPS-manageri Miika Juntusen mukaan Viricin sitoutuminen ei ollut riittävällä
tasolla.
– Mädät omenat pitää poistaa korista. Jos ei ole sydäntä ja tahto, niin silloin
täältä lähdetään, Juntunen perusteli.
OPS etsii parhaillaan Viricin tilalle uutta pelaajaa.
(Toimitus)
04.07.2012
Mikael Kivijuuri kesäkuun OPS-juniori

Oulun Palloseura palkitsee tälläkin kaudella yhden esimerkillisesti toimineen
junioripelaajan kuukauden juniorina. Viime syksyn avoimien harjoituksien kautta
tiensä OPS:n C-junioreihin löytänyt Mikael Kivijuuri on kesäkuun OPS-junnu.
”Miksu” pelaa ja harjoittelee hyvällä asenteella sekä käy tunnollisesti treeneissä.
Hän osallistuu oikean pakin tontiltaan aktiivisesti sekä hyökkäys- että
puolustuspeliin ja on tärkeä pala joukkueensa tiivistä puolustuslinjaa. Mikael
on myös taitotasonsa ja fyysisien ominaisuuksiensa puolesta oikealla polulla.
OPS:n myynti- ja urheilutoimenjohtaja Kari Vaalto palkitsi Mikaelin OPS - AC Oulu ottelun alkuseremonioissa Palloseuran perinnekaulahuivilla sekä ravintola ja pitopalvelu Kotoizan ruokailulahjakortilla.
(Toimitus)
04.07.2012
Joni Lämsä alle 16-vuotiaiden maajoukkueen malliryhmään

Kaikki valitut pelaajat näet Palloliiton sivuilta
(Toimitus)
04.07.2012
Ramirez intoa täynnä ”Clásicon” alla

Paikallisottelussa on oma ekstralatauksensa myös ulkomaalaispelaajilla – sen
näkee kaikesta. Itse asiassa derby ei ole vain derby, sillä espanjaksi
lausuntonsa antava OPS:n meksikolaiskeskikenttäpelaaja Alberto Ramirez puhuu ”Clásicosta”. Yksi OPS:n ja AC Oulun välinen
klassikko on takana toukokuulta ja toinen on ohjelmassa tänään.
– Oli hyvä fiilis pelata viimeksi. Tämä on se peli, missä on ekstraa. Pitää
vain uskaltaa pelata omaa peliä, sillä siten me pystymme voittamaan AC Oulun,
Ramirez aloittaa.
– Emme saa antaa heille paljon tilaa ja meillä pitää olla halua voittaa kaikki
ykkös- ja kakkospallot pelissä. Sitten, kun se maalipaikka tulee, tarvitaan
rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä tehdä se maali, hän tarkentaa.
Kovaa laukova Ramirez on jo upottanut yhden vasuripommin maaliin 40 metristä
tällä kaudella kotiottelussa FC Hämeenlinnaa vastaan, eikä olisi ihme, jos
erikoistilanteiden erikoismies upottaisi toisenkin unelmamaalin kauden aikana.
Nähdäänkö tänään vaparimaalia 30 metristä?
– Toivottavasti.
Ramirez pelasi kaudella 2009 Suomen mestaruutta puolustaneessa Turun Interissä
23 liigaottelua, joissa syntyi yksi liigamaali. Turun visiitin lisäksi Ramirez
piipahti Suomessa vuonna 2003 alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa hän kantoi
Meksikon kapteenin nauhaa johdattaen maansa aina puolivälieriin saakka. Hänellä
on kokemusta myös Meksikon nuorten maajoukkueesta. OPS-paidassa ”Rami” on ampunut
kaksi maalia tällä kaudella.
26-vuotias keskikenttämies odottaa innoissaan tämän illan kamppailua.
– Vaikea peli on edessä, mutta me tarvitsemme siitä voiton. Meidän pitää tehdä
asioita niin kuin teimme niitä meidän voittoputken aikana alkukaudesta ja
taistella vielä enemmän, hän päättää.
Ramirez rullaa joka ottelussa ison työmäärän sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan. |
OPS – AC Oulu tänään kello 18.30 Raatin Stadionilla.
Tervetuloa!
Lipunmyynti
Lue myös: OPS aikoo uittaa pelinsä uomaan Oulun derbyssä
Lue myös: Pekka Räisänen: ”Aika pompata voittojen tielle”
Lue myös: Tärkeä tiedote OPS - AC Oulu tapahtumasta
(Toimitus)
03.07.2012
Pekka Räisänen: ”Aika pompata voittojen tielle”
Keskiviikkoilta on merkattu oululaisen jalkapallokansan kalentereihin paksulla
tussilla. Oulun Palloseuran ja AC Oulun kohtaamiset keräsivät jo viime kaudella
Raatin stadionin lähes täyteen ja yleisöryntäystä sopii odotella myös keskiviikon
peliin. Paikallispelit on merkattu isoilla kirjaimilla myös päätähtien eli
pelaajien almanakkoihin.
– Varmaa on, että kova peli on tulossa. AC Oulu on parantanut viime aikoina
tosi paljon virettään ja meillä taas on ollut neljän pelin heikko putki. Nyt on
aika pompata tappioiden tieltä voittojen tielle. Ei siinä ole muita
vaihtoehtoja, OPS-toppari Pekka Räisänen
valaa.
Räisänen on nimennyt derbyt kauden kohokohdiksi ja sellaisia ne varmasti myös
ovat. Helpolla OPS ei tule keskiviikkona pääsemään, vaan naapuriseuran
kukistaminen vaatii isoa parannusta Palloseuran viime aikojen otteisiin.
– Se vaatii kurinalaista joukkuepelaamista. Viime aikoina emme ole pelanneet
joukkueena, vaan meillä on ollut puolustus, keskikenttä ja hyökkäys ikään kuin
omina osa-alueinaan. Nyt pitää saada joukkuepeli kuntoon. Se on kaikkein
tärkein asia, hän painottaa.
Pekka Räisänen koulutti tiistain valmistavassa harjoituksessa puolta nuoremmasta Juuso Kemppaisesta muurimiestä. Vasemmalla OPS:n kokoonpanoon loukkaantumisen jälkeen palannut Kenniel Hyde. |
OPS:lla on takanaan peräti kolmen ottelun tappioputki, jonka aikana vain yksi tehty
maali, mutta yhdeksän päästettyä.
– Se on aivan käsittämätöntä alkukauden hyvän vaihteen jälkeen. Tuntuu, että
joka paikasta on mennyt omiin ja selkäranka on naksahtanut liian helposti. Se
on pitkälti itseluottamuskysymys ja hyvät suoritukset taas ruokkivat sitä.
Hyökkäyspäässä meillä on myös tekemistä ja toivotaan, että huomenna siellä
rävähtää vastustajan verkko oikein kunnolla.
Kovaotteisen OPS-topparin mukaan viime päivien harjoituksia on vedetty juuri
Oulun derbyn erikoisvaatimuksia ajatellen.
– Olemme harjoitelleet joukkueena liikkumista juuri huomista peliä varten. Pitää
saada rivejä tiiviimmäksi, eikä olla hajanainen porukka.
Toukokuun paikallisottelu päättyi 2 – 2-tasatulokseen.
– Silloin näytimme, ettemme häviä helposti. Taistelutahtoa löytyi ja sitä pitää
olla nytkin. Lisäksi tiukkaa joukkuepeliä, kovaa taistelua ja paikoista maalit,
kuuluu Räisäsen voittoresepti.
OPS – AC Oulu keskiviikkona 4.7. kello
18.30, Raatin stadionilla. Tervetuloa!
Lipunmyynti
Lue myös: OPS aikoo uittaa pelinsä uomaan Oulun derbyssä
Lue
myös: Tärkeä tiedote OPS - AC Oulu tapahtumasta
Lue myös: Ramirez intoa täynnä "Clásicon" alla
(Toimitus)
03.07.2012
OPS aikoo uittaa pelinsä uomaan Oulun derbyssä
Kolme sarjapinnaa, lisäannos itseluottamusta ja joukko selkääntaputtelijoita
torilla. Muun muassa näistä asioista pelataan huomenna Raatissa, kun Oulun
Palloseura ja AC Oulu iskevät yhteen kauden toisessa paikallispelissä.
OPS-leirissä on vain yksi päämäärä: halu palata voittopolulle keskiviikkona.
– Aina on odotettavissa kova peli, kun on paikallispeli. Jätkien on nyt aika
näyttää jalkapalloilijan ammattiylpeyttä, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio asettaa.
Joukkueet lähtevät derbyyn varsin kaksijakoisista asetelmista. AC Oulu joi koko
alkukauden tervaa ja menetti vielä avausvoittonsa pisteet toimistokömmähdyksen
takia Viikingeille, mutta viime peleissä AC Oulun kurssi on osoittanut
ylöspäin. Alla on neljä tappiotonta peliä, kun taas OPS:lla on riesanaan neljä
voitotonta peliä loistavan alkukauden vastapainoksi.
– Kaikkien pitää pelata huomenna omalla tasollaan ja ennen kaikkea pelaajilla
on velvollisuus taistella. Onnistumisia, virheitä ja hattutemppuja tulee
joskus, mutta tahto ei ole joskus, vaan sitä pitää olla aina, Antonio
paaluttaa.
Luiz Antonio ohjasi pelaajiaan määrätietoisesti tiistain valmistavassa harjoituksessa. Muun muassa Ramirez sai tarkat ohjeet, miten pallo painetaan AC Oulun maaliin. |
Syitä Viikingeille, KooTeePeelle ja Jipolle kärsittyihin tappioihin on mietitty OPS-leirissä
ja virheistä on otettu opiksi.
– Viime aikoina olemme pelanneet liian paljon linjassa. Kolmen vuoden aikana,
mitä minä olen ollut täällä, en ole halunnut nähdä paitsioansoja. Nyt on aika
olla tekemättä paitsioansoja 4-3-3-systeemillä pelaavaa AC Oulua vastaan.
Antonio tietää ryhmässään muhivan potentiaalin, joka pilkahti heti alkukaudesta
esiin. Lyhyt kesätauko ei tehnyt terää OPS:lle, vaan pelivire on ollut sen
jälkeen kateissa. Antonio näkee asian myös positiivisessa valossa.
– Tämä joukkue on jo todistanut, mihin se pystyy. Meillä oli paljon
loukkaantumisia yhdessä välissä, mutta voitimme silti kovia pelejä. Nyt pitää
vain päästä takaisin sille tasolle.
OPS viimeisteli kuvionsa tiistaina Heinäpään nurmella paikalliskisaajan hioessa
kuntoaan samaan aikaan Raatin harjoituskentän keinonurmella reilun kolmen
kilometrin päässä. Keskiviikkona joukkueet mahtuvat 90 minuutin ajaksi samalle
nurmelle ja tämä on harvinaista futisherkkua – Oulun ”El Clásico”.
OPS – AC Oulu keskiviikkona 4.7. kello
18.30 Raatin stadionilla, Tervetuloa!
Lipunmyynti
Lue myös: Pekka Räisänen: ”Aika pompata voittojen tielle”
Lue
myös: Tärkeä tiedote OPS - AC Oulu tapahtumasta
Lue myös: Ramirez intoa täynnä "Clásicon" alla
(Toimitus)
02.07.2012
B-juniorit nousivat Ykköseen
Oulun Palloseuran B-pojat jatkoivat loistavia esityksiään viikonvaihteen
divarikarsinnoissa Ylivieskassa. OPS päihitti sekä FC Ylivieskan Pallon että
Sundeå IF:n molemmat maalein 5 – 0, mikä tarkoittaa sitä, että Palloseuran B-juniorit
pelaavat syksyllä 1.divisioonassa.
– Ensimmäinen tavoite tälle kaudelle on saavutettu. Tästä jatketaan eteenpäin B-poikien
Ykkösessä. Toivotaan hyviä pelejä ja pärjäämistä siellä, OPS:n B-junioreiden valmentaja
Jouni Puurunen mainitsi.
Lue karsintaturnauksen otteluraportit OPS:n
B-junioreiden sivuilta
(Toimitus)
02.07.2012
Tärkeä tiedote OPS - AC Oulu tapahtumasta
Sääkartat lupailevat hellepäivää keskiviikolle, kun OPS isännöi
paikallisvastustaja AC Oulua Raatin stadionilla kello 18.30 alkaen. Derbyyn
odotetaan useita tuhansia katsojia, joten ruuhkien välttämiseksi OPS kehottaa
ostamaan otteluliput jo etukäteen ennakkomyyntipisteistä, joita ovat
Limingantullin, Linnanmaan ja Raksilan Prismojen infopisteet. Ennakkolipuista kahden euron alennus S-Etukortilla.
Kannattaa myös huomioida, että ainoastaan käteinen käy maksuvälineenä OPS:n
kotiotteluissa. OPS avaa keskiviikon otteluun ylimääräisiä kioskeja ja
makkaranmyyntipisteitä. Alkoholia myydään sekä pääkatsomon että aurinkokatsomon
ylätasanteilla. Tasarahalla asiointi sujuu nopeimmin.
Kaikki Raatin neljä sisääntuloporttia aukeavat tunti ennen pelin alkua eli
kello 17.30. Alueen pysäköintipaikat ovat normaaliin tapaan käytössä, mutta joustavimmin
pääset paikalle kävellen, pyöräillen tai linja-autolla.
Muistilista:
- Ruuhkien välttämiseksi saavu ajoissa
paikalle
- Ennakkolippuja myydään Oulun Prismoissa (Limingantulli, Linnanmaa ja Raksila)
- Pankkikortti ei käy maksuvälineenä OPS:n kotiotteluissa
- Raatin alueella on rajoitetusti pysäköintitilaa
- Tasarahalla nopeutat asiointiasi kioskeissa
OPS – AC Oulu keskiviikkona 4.7. kello
18.30 Raatin stadionilla, tervetuloa!
Lipunmyynti
Lue myös: OPS aikoo uittaa pelinsä uomaan Oulun derbyssä
Lue myös: Pekka Räisänen: ”Aika pompata voittojen tielle”
Lue myös: Ramirez intoa täynnä "Clásicon" alla
Raatti täyteen keskiviikkona! |
(Toimitus)
28.07.2012
Kylmää kyytiä Vantaalla
Sarjakakkoseksi voittonsa ansiosta noussut Vantaan PK-35 ei antanut Oulun
Palloseuran yllättää itseään joukkueiden kauden toisessa kohtaamisessa. Fidan Seferi vei kotijoukkueen johtoon
jo 13 minuutin pelin jälkeen. Sami Salmi
lisäsi löylyä puolen tunnin kohdalla Esa
Terävän kaunistellessa loppunumerot 3 – 0 pelin viime metreillä. Ottelusta
muodostui oululaisille varsin hankala kahden avausjakson lahjamaalin vuoksi.
– Ne ratkaisivat pelin. Annoimme kaksi lahjamaalia, jotka olivat pienestä
kiinni. Ensimmäinen maali tuli meidän nukahduksesta erikoistilanteessa ja
toisessa heidän oikea pakki pääsi melkein koko kentän läpi. Hän antoi pitkän
syötön ja hävisimme siinä kaksinkamppailun ja sieltä pääsi kaveri yksinläpi,
päävalmentaja Luiz Antonio kertasi
OPS:n mustat hetket.
Maalinteko tuotti Palloseuralle jälleen käsittämätöntä
tuskaa. Jean Fridolin Nganbe Nganbella
oli loistava tilaisuus viedä OPS johtoon heti pelin alussa, mutta
kamerunilainen ei onnistunut siinä tärkeimmässä eli viimeistelyssä. Hän esitti komean yksilösuorituksen
keskialueella ja pääsi sen päätteeksi yrittämään läpiajosta ja vielä sitä seuranneesta paluupallostakin, mutta ei maalia.
– Ei silloin loistavalla suorituksella ole mitään merkitystä, jos se ei pääty
maaliin, Antonio manasi.
OPS-luotsi ei pelin ratkettua paljon omiaan taputellut. OPS on voittanut viimeksi
kolmas päivä kesäkuuta eli lähes kaksi kuukautta sitten.
– Ramirez on ainoa, joka on pelannut
omalla tasollaan. Olemme puhuneet Miika
Juntusen kanssa, että kun siirtoikkuna aukeaa, meille tulee paljon
muutoksia, hän puhisi.
OPS isännöin Helsingin IFK:ta Raatissa ensi torstaina kello 18.30 alkavassa
ottelussa.
PK-35
– OPS 3 – 0 (2 – 0)
1 – 0 Fidan Seferi 13 min.
2 – 0 Sami Salmi 29 min.
3 – 0 Esa Terävä 84 min.
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)
20.07.2012
Vajaamiehinen OPS nousi taistellen tasapeliin

Toisen jakson raivoisa taistelu nosti Oulun Palloseuran tasapeliin muutoin
kenttätapahtumia hallinnutta Seinäjoen Jalkapallokerhoa vastaan. Paremmalla
viimeistelyllä ja ilman OPS-vahti Juhani
Koposen (kuvassa) paraatipelastuksia vierailijat olisivat voineet johtaa peliä
reilumminkin jo avausjakson jälkeen. Ennen OPS:n tasoitusta SJK:n Patrik Lomski suti pallon neljästä
metristä yli tyhjän OPS-maalin, joten tasuria tarjottiin oululaisille oikein
hopealautasella.
Lopulta taistelu palkittiin, kun brassitoppari Luizao puski kauden
ensimmäisellään Palloseuran tasoihin Ramirezin
antamasta vapaapotkusta lisäajalla. Luizao ohjasi epäonnekkaasti myös SJK:n
ainokaisen omaan maaliin.
– Tämä oli vaikea peli, sillä SJK pelasi erittäin hyvin. Meillä ei ollut paljon
hyviä hetkiä, koska pelasimme vajaalla yli puolet ottelusta. Toisen jakson
taistelimme koko sydämellä ja saimme siitä hyvityksen. Meidän pitäisi kuitenkin
alkaa voittamaan pelejä, Luizao kertasi.
Hän yritti katkaista reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen oman
maalin edustalla Tuoko Tumannon lähettämää
keskitystä, mutta pallo painuikin omaan maaliin ohi voimattoman Juhani Koposen.
Ensimmäistä kymppiä hallinnut OPS sekosi tästä ja SJK otti ohjat pelissä.
Koponen venyi avausjaksolla peräti viiteen huipputorjuntaan seinäjokelaisten
avopaikoissa.
– Olemme menettäneet pisteitä sarjataulukossa meidän alapuolella oleville
joukkueille: HIFK:lle, KooTeePeelle ja FC Hämeenlinnalle. Ne ovat olleet huonoja
tuloksia, mutta tämän päivän tulosta minä pidän hyvänä, sillä SJK olisi voinut
tappaa tämä peli monta kertaa. Pitää olla ylpeä siitä, että me puristimme toisella jaksolla
kaikki mehut irti ja saimme tasoituksen, OPS-luotsi
Luiz Antonio summasi.
– Viime vuonna me nousimme monta kertaa lopussa tasapeliin tai voittoon, mutta
tämä oli tällä kaudella vasta toinen kerta. Meidän pitää parantaa loppukiriä,
hän jatkoi.
Matias Juntunen sai ottelussa toisen
varoituksen myötä ulosajon avausjakson lopussa tuomarikolmikon pitkän pohdinnan
päätteeksi.
Luizao pelasi isolla sydämellä ja sai lopulta hyvityksen omalle maalilleen. Brassitoppari tasoitti pelin lisäajalla. |
SJK:n päävalmentaja Christoffer Kloo
harmitteli omiensa surkeaa viimeistelyä.
– Meillä oli kahdeksan paikkaa, joista viisi melkein läpiajoja. Hallitsimme
kenttäpeliä, mutta jos et käytä paikkojasi, niin vastustaja on pelissä mukana
loppuun asti. Varoitin puoliajalla kopissa, että se suuri virhe tapahtuu
monesti vastustajan pelatessa vajaalla, kun luullaan, että kentällä on enemmän
tilaa ja helpompaa. Teimme tyhmiä juttuja lopussa, emmekä pitäneet ensimmäisen
jakson pallotempoa yllä, hän harmitteli.
OPS isännöi kevään rästiottelussa FC Viikinkejä jo tulevana tiistaina Raatin stadionilla. Ottelu on Suomen Palloliiton juhlapelipäivä, jossa on itse ottelun
lisäksi oheistapahtumia koko päivän ajan.
OPS
– SJK 1 – 1 (0 – 1)
0 – 1 Luizao (oma maali) 12 min.
1 – 1 Luizao (Ramirez) 90 + 1 min.
Veikkauspörssipisteet:
3 Richhard Dorman (SJK)
2 Juhani Koponen (OPS)
1 Tuoko Tumanto (SJK)
Rönkä-voimapelaajasarvet:
3 Juhani Koponen
2 Pekka Räisänen
1 Ramirez
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)
14.07.2012
Maalivahtien ilta Hämeenlinnassa

Kaksi kuumaa maalivahtia tai paljon hukattuja maalipaikkoja; näistä
näkökulmista tarkasteltiin lauantai-illan kamppailua, jonka Oulun Palloseura
olisi voinut ottaa komentoonsa jo ensiminuuteilla Jean Fridolin Nganbe Nganben läpiajon myötä. FC Hämeenlinnan
maalivahti Ville Kalervo pehmitti
myös Stuart Kellyn karkumatkan sekä
Nganbe Nganben läpiajon toistamiseen jälkimmäisellä 45-minuuttisella. Toisaalta
ilman OPS-vahti Juhani Koposen
venyviä näppejä ja kolmea toisen jakson lopun unelmatorjuntaa oululaiset
olisivat jättäneet Kaurialan tasangon tappio niskassaan.
– Tämä oli huonon viimeistelyn peli. Tuttu tarina meille, ettemme tehneet paikoista
maaleja ja sitten vastustaja sai pari paikkaa lopussa ja oli vain hyvää tuuria, että
saimme pidettyä 0 – 0, illan OPS-hahmo Juhani Koponen niputti.
– Vastustajan veskari oli pirun hyvä, mutta siitä huolimatta noista
paikoista olisi pitänyt tehdä, hän lisäsi.
Myös OPS-luotsi Luiz Antonio
harmitteli tehottomuutta.
– Positiivinen asia, että pitkästä aikaa oli omissa nolla, mutta entisenä
hyökkääjänä olen erittäin pettynyt, ettemme tappaneet peliä jo ensimmäisellä
jaksolla. Olen puhunut paljon hyökkääjiemme kanssa, että jos pääset yksin läpi,
niin yritä harhauttaa. Vaikka harhautus ei onnistuisi, niin tilanteesta voi
tulla maalivahdille punainen kortti ja rankkari tai mitä vaan. Minun pitää
opettaa heitä vielä paljon.
Aivan täydellinen maalivahtien peli ei kuitenkaan ollut, sillä lopussa
hyökkääjäksi kentälle vaihdettu maalivahti Lauri
Rönkkö ei pystynyt yllättämään isäntien Ville Kalervoa.
– Yritin tehdä jonkun ihmeen. Viimeisessä harjoituksessa meidän hyökkääjät
eivät saaneet yhtään maalia 25 yrityksestä maalintekoharjoituksessa, joten
ajattelin, että ehkä maalivahti tekee tänään ihmeen, Antonio selitti.
Stuart Kelly livahti maalipaikkaan avausjaksolla, mutta Ville Kalervo torjui skotin yrityksen kulmapotkuksi. |
Juhani Koponen löysi huonon viimeistelyn lisäksi myös muita syitä tasapeliin.
– Pakka venyi lopussa liikaa. Emme saaneet pitkiä hyökkäyksiä juuri ollenkaan.
Tämä oli sellaista salamapalloa tai jotain, mutta kentällä oli kuitenkin kaksi
hyvin taistelevaa joukkuetta ja meilläkin oli ryhtiliikkeen jälkeen nyt hyvä
asenne. Vielä kun saataisiin paikoista sisään.
Kenniel Hyden paikka, mutta Ville Kalervo jälleen oikeaan aikaan vastassa. |
OPS isännöi ensi perjantaina huippuottelussa Seinäjoen Jalkapallokerhoa. Ottelu
alkaa Raatin stadionilla kello 18.30.
FC
Hämeenlinna – OPS 0 – 0 (0 – 0)
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)
07.07.2012
Tappio, loukkaantumisia ja pelikielto tuliaisina Rovaniemeltä
Rovaniemen Palloseuralle ei tunnu löytyvän pysäyttäjää. OPS jäi aseettomaksi
Rovaniemellä kotijoukkueen marssiessa 3 – 0-voittoon. RoPS jatkaa sarjassa
edelleen ilman tappiota.
– Ei ollut mitään saumaa. Ensimmäinen jakso (0 – 0) oli ihan ok, mutta
toisella jaksolla RoPS oli aivan eri luokan joukkue: liikkuvampi, nälkäisempi
ja päättäväisempi maalipaikoissa, OPS-luotsi Luiz Antonio tunnusti.
Ensimmäinen jakso päättyi maalittomana, mutta toisella jaksolla RoPS meni
menojaan. Mika Lahtinen iski
voittomaalin heti tauon jälkeen ja Emenike
Uchenna lisäsi löylyä 62. minuutilla. Vaihdosta kentälle tullut Aleksandr Kokko niittasi loppulukemat
lisäajalla.
– Harmittaa toisen jakson alun maali, joka tuli vain kahden minuutin jälkeen
RoPS:n ensimmäisestä hyökkäyksestä. Muissa maaleissa meillä ei ollut
mahdollisuuksia.
OPS sai lauantain otteluun apuja Serbiaan lähetetyn Vladislav Viricin tilalle, kun 30-vuotias skotlantilainen
keskikenttäpelaaja Stuart Kelly
liittyi joukkueeseen Viricin tilalle. Paljon maailmaa nähnyt Kelly ei
kuitenkaan pystynyt vielä auttamaan Palloseuraa. Kelly saapui vasta eilen Bangkokista
Ouluun. Miehen jatkosta päätetään kahden viikon testijakson jälkeen.
– Haluan todella toivoa, että matkaväsymys vaivasi häntä tänään. Se on fakta,
että me tarvitsemme pelaajia tänne ja nopeasti.
Pelkästään tappio ei painanut OPS-luotsin mieltä, vaan lisämurheita jo
ennestään kapeaan rinkiin toivat Kenniel
Hyden ja Luizaon
loukkaantumiset. OPS joutui vaihtamaan molemmat ennen aikojaan kentältä.
Lisäksi Iiro Vandell otti korttitilinsä
täyteen, mikä tietää pakille huilia OPS:n seuraavassa ottelussa ensi lauantaina
Hämeenlinnassa.
RoPS
– OPS 3 – 0 (0 – 0)
1 – 0 Mika Lahtinen 47 min.
2 – 0 Emenike Uchenna 62 min.
3 – 0 Aleksandr Kokko 90 + 1 min.
Veikkauspörssipisteet:
3 Antti Peura (RoPS)
2 Mika Lahtinen (RoPS)
1 Ebrima Sohna (RoPS)
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)
04.07.2012
Paikallispisteet jakoon toistamiseen
Kaupungin herruus puolitettiin toisen kerran tällä kaudella, kun
paikallispelissä tahkottiin nyt 1 – 1-tasatulos. AC Oulun pelaajat olivat
loppuvihellyksen jälkeen selvästi tyytyväisempi pistejakoon, kun taas ottelua
pitkään johtanut OPS otti tasurin tappion lailla vastaan.
– Ei maistu yhtään. Voittoa lähdettiin hakemaan ja tämä olisi pitänyt voittaa.
Lopussa AC Oulu kyllä loi painetta, mutta oli meilläkin paikkoja. Olisimme
voineet aivan hyvin tehdä vastahyökkäyksestä 2 – 0-maalin, OPS-puolustaja Iiro Vandell harmitteli.
OPS:n pirteimpiin pelaajiin kuulunut Jean Fridolin Nganbe Nganbe väistää Jani Kauppilan polvitaklauksen. Derbyssä nousi yhteensä kuusi varoitusta. |
OPS oli ottelussa halukkaampi heti alusta lähtien. Avausmaali nähtiinkin jo 23
minuutin kohdalla, kun AC Oulun konkaripelaaja Jani Kauppila hukkasi pallon tuulennopealle Jean Fridolin Nganbe Nganbelle. Kamerunilaishyökkääjä kiitti ja kirmasi
vierasjoukkueen puolustuksen keskeltä läpi ja ampui pallon voimalla AC Oulun
maalin kattoon. Johtomaalin jälkeen OPS passivoitui turhaan ja vaisusti pelin
aloittanut AC Oulu pääsi sen myötä mukaan otteluun.
– Jo ensimmäisellä puoliajalla valuimme liian alas, emmekä pitäneet palloa,
vaan räiskimme, Vandell virkkoi.
Myös OPS-luotsi Luiz Antonio oli
harmissaan voiton lipumisesta viime minuuteilla.
– Harmittaa todella paljon, sillä voitto oli lähellä. Pyysin jätkiltä, että he
hikoilevat tänään paljon ja sen he tekivät. Se on pelaajien velvollisuus
näyttää, että taistelutahtoa löytyy ja sitä meidän joukkue teki. Me teimme,
mitä pystyimme.
Oulun derby keräsi huimat 4007 katsojaa, mikä on enemmän kuin Veikkausliigan parhaan yleisökeskiarvon omaavan HJK:n katsojakeskiarvo (3988). |
AC Oulun tasoitus nähtiin kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä, kun Joni Mäkelä tykitti pallon boksin
rajalta alanurkkaan. Tilanne aukesi OPS-kärki Marko Jaksicin harmillisesta keskialueen harhasyötöstä.
– Olen erittäin pettynyt viimeiseen kuuteen minuuttiin. On tasapeli tietysti
parempi kuin ottaa turpaan, mutta meillä oli lopussa kaksi paikkaa, joista
olisi pitänyt iskeä 2 – 0 ja peli olisi ollut siinä, Antonio toisti tutun
virren.
Marko Jaksic ja Pekka Räisänen taistelivat miehekkäästi läpi ottelun. Yrityksen puutteesta Palloseuran pelaajia ei voi syyttää. |
AC Oulun käskyttäjä Juha Malinen
avasi lehdistötilaisuudessa sanaisen arkkunsa omiensa valmistautumisesta
paikallisotteluun.
– Osa meidän pelaajista on liian kilttejä, joita ei saatana huvittanut pelata
tänään tosissaan. Ei siinä auta, että puoliajalla räyhätään kopissa. Ei
jumalauta voi olla niin, että jätkät luulevat, että me kävellen voitamme OPS:n!
Täällä taistellaan elämisestä ja isoista asioista, kun jalkapallo on tekemässä
tuloaan kaupunkiin, niin silloin pitäisi näkyä sydäntä tässä hommassa, Malinen
kirosi jatkaen useamman lauseen painokelvotonta tekstiä.
– Se, että valmistautuminen epäonnistui, menee valmentajan piikkiin. Valitettavasti tein
virhearvioinnin ja kannan siitä kyllä vastuun. Minun olisi pitänyt sytyttää
joukkue ennen peliä, hän tunnusti.
Raatin stadionin puitteet ovat parantuneet jättimäisellä LED-näyttöseinällä, joka palvelee OPS:n kotiotteluissa niin yleisöä kuin yhteistyökumppaneitakin. |
Viimeisen vartin aikana derby nousi vielä aivan uusiin sfääreihin, kun molemmat
joukkueet hakivat raivoisasti voitto-osumaa. OPS-vahti Juhani Koponen ja virkaveli Hugo
Magalhaes toisessa päässä ottivat kuitenkin useamman ”gamesaverin” mieheen, joten lisämaaleja ei enää nähty.
OPS
– AC Oulu 1 – 1 (1 – 0)
1 – 0 Jean Fridolin Nganbe Nganbe (Ramirez) 23 min.
1 – 1 Joni Mäkelä 84 min.
Veikkauspörssipisteet:
3 Jean Fridolin Nganbe Nganbe (OPS)
2 Joni Mäkelä (AC Oulu)
1 Luizao (OPS)
Rönkä-voimapelaajasarvet:
3 Jean Fridolin Nganbe Nganbe
2 Luizao
1 Kenniel Hyde
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)