Uutisarkisto - June 2010
30.06.2010
Tuhlattujen maalipaikkojen ilta toi vain pisteen
OPS-jp - KPV 1 - 1 (0 - 1)
Keskiviikkoillan ottelua kuvaa Oulun Palloseuran kannalta hyvin yksi sana:
tehottomuus. Kotijoukkueelle oli tarjolla paljon yhtä sarjapistettä enemmän,
mutta kymmenkunta loistavaa maalipaikkaa toi vain yhden maalin. KPV:n
maalivahti Juhani Koponen torjui
toki ansiokkaasti, mutta OPS-hyökkääjät saavat ottaa leijonan osan tuhlailusta
omaan piikkiinsä. Oulun Palloseuraa edusti ottelun jälkeisessä
lehdistötilaisuudessa kakkosvalmentaja Erkki
Paananen, sillä Luiz Antonio jäi
vetämään joukkueen hyökkääjille maalintekoharjoitukset välittömästi ottelun
päätyttyä.
- Niin kuin jokainen näki, niin silloin tulee vaikeata, jos ei osata tehdä
maaleja, Erkki Paananen tiivisti.
- Ensimmäinen puoliaika oli meidän ja se oli aika pitkään yhtä maalia.
Ykkösessä puolustuspelaaminen on niin kovaa, että boxissa pitää todella
taistella ja meillä ei näköjään riittänyt kovuus tai kokemus siihen. Lisäksi
heidän maalivahti kuokki meidän 12 kulmapotkua pois. Se syö joukkuetta ja
aiheuttaa turhautumista, hän jatkoi.
Ottelun kuva varsinkin avausjaksolla oli selvästi
oululaisvoittoinen. OPS vyörytti hyökkäyksiä solkenaan kohti KPV:n maalia ja
varsinkin Matias Juntunen oli
jatkuvasti hyvissä tekopaikoissa, mutta tehottomuus vaivasi keskiviikkona häntäkin.
Myös koeajalle oleva nigerialaishyökkääjä Mark
Minabor sai kokeilla pari kertaa loistavasta paikasta, mutta vierailijoiden
maalivahti Juhani Koponen napsi kaikki OPS:n yritykset syliinsä.
KPV meni puolentunnin pelin jälkeen onnekkaasti johtoon, kun Ville Luokkalan vapaapotku kimposi
kotijoukkueen muurista yläilmoihin ja laskeutui korkealta OPS-maalin
takanurkkaan. Ennen vaparia KPV:llä oli vain kaksi maalipaikkaa OPS:n noin
kymmentä vastaan, joten vierailijat saivat olla todella tyytyväisiä
johto-osumasta. OPS haki raivokkaasti tasoitus vielä ennen taukoa, mutta
vastoin kenttätapahtumia tauolle lähdettiin kokkolalaisten johdossa.
Matias Juntunen oli yksi OPS:n kärkkäimmistä hyökkääjistä, mutta joukkueensa paras maalintekijä ei tällä kertaa onnistunut hyvistäkään paikoista. |
Toisella jaksolla peli tasoittui, eikä OPS enää vyörynyt
Koposen maalille avausjakson lailla. Myös KPV:n puolustus tiivisti rivejään
eikä hyökkäysalueella ollut enää yhtä paljon aikaa ja tilaa kuin ensimmäisellä
45-minuuttisella. Ottelun lopussa Anzor
Kaladze hukkasi vielä pari loistopaikkaa eikä edes Mika Hautalan vaihto kärkeen tuonut kaivattua voimaa maalintekoon.
Aivan ottelun loppuhetkillä OPS sai ansaitun tasoituksen epäselvän tilanteen
päätteeksi. Augustine Jibrin pukkasi
kulmapotkun jälkihässäkästä pallon juuri ja juuri maaliviivan paremmalle
puolelle ja linjatuomari liputti tasoitusmaalin merkiksi.
- Jos ei mene tekemällä, niin sitten pitää runtata, niin kuin nyt tehtiin,
Erkki Paananen huokaisi.
KPV:n päävalmentaja Jarmo Korhonen
myönsi tasoitusmaalin kyseenalaisuuden, mutta vielä enemmän hän harmitteli
tilannetta, josta maaliin johtanut tilanne syntyi.
- Kolmessa pisteessä oltiin kiinni ja se menetettiin epäselvässä tilanteessa. Enemmän minua kuitenkin kaivelee se tilanne, josta maali lähti. Me pelasimme siinä löysästi keskialueella, KPV-luotsi harmitteli.
Kenttätapahtumiin nähden myös Korhonen totesi tasapelin olleen oikeutettu
tulos.
- Oululla oli niin monta paikkaa enemmän varsinkin ensimmäisellä puoliajalla,
hän myönsi.
Oulun Palloseura pelaa tällä viikolla
vielä toisen ottelun, kun se kohtaa paikalliskisaaja PS Kemin sunnuntaina vieraissa.
Maalintekijät:
0 - 1 Ville Luokkala 33 min.
1 - 1 Augustine Jibrin 87 min.
Veikkauspörssipisteet:
3 Juhani Koponen (KPV)
2 Janne Mahlakaarto (OPS-jp)
1 Irakli Sirbiladze (KPV)
(Toimitus)
29.06.2010
OPS mittaa KPV:n keskiviikkona Castrenissa
Oululaisten ja kokkolalaisten seurojen välillä on perinteisesti
mitelty kiihkeitä otteluita ja sellainen on varmasti luvassa myös keskiviikkona
Castrenissa, kun Kokkolan Pallo-Veikot poikkeaa Oulussa. Harjoituskaudella
joukkueet kohtasivat kahdesti. Ensimmäinen kohtaaminen päättyi sopuisasti 1 -
1, mutta Oulussa pelatun ottelun KPV voitti niukasti 0 - 1.
KPV:n riveistä löytyy kenties Ykkösen tämän hetken kuumin pelaaja, Irakli
Sirbiladze. Georgialainen on valittu Ykkösen kuukauden
pelaajaksi ja hän on osunut maalipuiden väliin jo kuudesti tällä kaudella. Sama
mies johtaa divarin Veikkauspörssiä. OPS:n Luis
Vanderlei on Veikkauspörssin jaetulla toisella sijalla.
Harjoituskauden ottelut sujuivat tasaisissa merkeissä. Kuvassa Niko Heiskanen vie KPV- puolustusta. |
KPV:n paidasta löytyy oululaisyleisölle tuttu ikitaistelija Tarmo Koivuranta sekä harjoituskaudella
Palloseuraa kiusannut maaliahne hyökkääjä Tom
Melarti. KPV sai kauden alkupuolella kovanluokan paluumuuttajan riveihinsä,
kun Pohjoismaiden ammattilaiskenttiä kiertänyt puolustaja Jukka Hakala palasi Kokkolaan.
Ennen lyhyttä juhannustaukoa KPV jäi tasapeliin FC Hämeenlinnaa vastaan. OPS
puolestaan tasasi pisteet sarjajohtaja RoPS.n kanssa. KPV on sarjataulukossa neljäntenä
15 pinnaa keränneenä. OPS on sarjassa sijalla 11 kymmenen pistettä poimineena.
OPS-jp - KPV keskiviikkona 30.6. kello 19:00,
Castren. Tervetuloa!
(Toimitus)
29.06.2010
Sami Karjalainen debytoinut vahvasti
OPS Juniorit ry ja Oulun Palloseura-jp sopivat kauden alla aloittavansa
yhdistymisen yhdeksi seuraksi, mikä tarkoittaa sitä, että edustusjoukkue saa
taakseen laajamittaisen juniorituotannon. Farmisopimusta paljon kattavampi
yhteistyö tarkoittaa Oulun mittakaavassa sitä, että OPS:sta tulee kaupungin
futiskartalla ainoa seura, jossa pelaaja pystyy etenemään oman seuran sisällä
junioreista huipulle asti. Yksi esimerkki tästä on 17-vuotias hyökkääjälupaus
Sami Karjalainen, joka on harpannut urallaan yhden ison askeleen eteenpäin
saamalla peliminuutteja edustusjoukkueen riveissä.
- Harmittaa, etten ole pystynyt auttamaan joukkuetta maaleilla. Ykkösessä on
taitavia kavereita, myös omassa joukkueessa on taitoa, joten siellä tulee hyviä
syöttöjä. Kolmosessa pallo liikkuu hitaammin verrattuna Ykköseen, kolmea eri
sarjaa tällä kaudella tahkoava Karjalainen vertaa.
Nuori hyökkääjä on paukutellut maaleja OPS Junioreiden joukkueissa sekä
A-pojissa että miesten Kolmosessa. Lisäksi Karjalainen pelaa vielä Ykköstä
OPS-jp:n paidassa. Iso ottelumäärä ei kuitenkaan tunnu jaloissa.
- Ei ole raskasta. Mukava, kun pääsee pelaamaan, hän tunnustaa.
Alkukauden otteluissa Karjalainen on tullut vaihdosta kentälle muutamassa
kotiottelussa ja yhdessä vierasottelussa. Hän on antanut todella lupaavia
näyttöjä, joten lisäminuutteja lienee tiedossa. Sopeutuminen miesten Ykköseen
on yllättänyt hyökkääjän itsensäkin ja myös oululaisyleisö on huomannut, ettei
Karjalaisella ole vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana.
- Taso ei ole ollut niin kova kuin odotin, hän mainitsee.
Palloseuran päävalmentaja Luiz Antonio tietää varsin hyvin, kuinka lahjakkaan
hyökkääjän kanssa hän on tekemisissä.
- Sami on tulevaisuuden pelaaja. Hän tarvitsee pelejä alle ja pikku hiljaa hän menee eteenpäin. Haluan vielä nähdä, miten Sami pelaa, kun hänet laitetaan johtoasemassa kentälle, jolloin hän voi pelata vapaasti. Nyt Sami on tullut kovissa paikoissa kentälle, kun olemme olleet häviöllä. Vaadin häneltä yhtä paljon kuin muiltakin, mutta en voi olettaa, että hän kantaa vielä vastuuta, vaan kokeneempien pelaajien pitää tehdä se. Hän ei edelleenkään panikoi pallon kanssa, mikä on hyvä juttu, Luiz Antonio kertoo suojatistaan.
Sami Karjalaisen avausmaali on antanut vielä odottaa. |
Karjalaisen mukaan hänen vahvuutensa ovat vastustajan haastamisessa. Yleisöön
on myös paistanut kypsä päättäväisyys, joka näkyy siinä, että nuorella miehellä
on aina maali mielessään, kun hän lähtee kuljettamaan palloa ylöspäin.
- Eniten parannettavaa minulla on varmaan yhden ja kahden kosketuksen pelissä.
Pallo pitäisi saada nopeammin liikkeelle. Avauskokoonpanoon en varmaan vielä
tänä vuonna pääse, mutta katsotaan päivä kerrallaan, Karjalainen toteaa
vaatimattomasti.
Entäpä, millainen on Sami Karjalaisen avausmaali Ykkösessä?
- Varmaan joku maalinedustilanne, josta pallo pomppii minulle ja pääsen
vetämään maalin. Samanlainen kuin Kolmosen avausmaalini, hän naurahtaa.
Kirjoitus on julkaistu OPS:n kausijulkaisussa.
27.06.2010
Luiz Antonio: Mikä erottaa suomalaisen ja brasilialaisen jalkapalloilijan?
Oulun Palloseura-jp:n päävalmentaja Luiz Antonio juttelee sujuvaa Suomea - hän on tehnyt niin jo vuodesta vuodesta1992 lähtien, jolloin mies saapui kotimaastaan Brasiliasta Suomeen ja Porin Jazziin. Äidinkielenään portugalia puhuva brassi on nähnyt suomalaisen ja brasilialaisen futiskulttuurin erot monesta eri näkökulmasta.
- Harjoituskulttuuri on täysin erilainen. Brasiliassa jo 10-vuotias lapsi harjoittelee 4-5 kertaa viikossa ja pelaa viikonloppuisin. Seurat ovat ammattimaisempia junioreista asti ja vaatimustaso on kova. Jo 13-vuotiaana sinun tilalle tulee uusi pelaaja, jos et pärjää, sillä Brasiliassa niin moni haluaa jalkapalloilijaksi, Antonio vertaa.
- Brasilialainen pelaaja on suomalaista rennompi. Pelipäivä
on hänelle juhlapäivä ja hän haluaa näyttää silloin. Suomalainen on taktisempi,
mutta ei ota pelissä tarpeeksi rennosti, vaan pelaa väkisin. Suomalaisilla on
yleensä hyvä asenne, mutta joskus liika jännitys ja asenne aiheuttavat
ylilatauksen, mikä on huono juttu, hän jatkaa.
Antonion mukaan Suomen Ykkönen vastaa suurin piirtein Brasilian seitsemänneksi
korkeinta sarjatasoa. Ensi tulee neljä valtakunnallista sarjatasoa, joiden
jälkeen vielä osavaltioittain kolme sarjatasoa. Suomen Ykkönen vastaa Antonion
mielestä Brasilian osavaltiotason C-sarjaa.
- Brasilialainen pelaaja voisi oppia Suomesta kurinalaisuutta. Suomessa myös nöyryys on parempaa. Suomalaisen taas pitäisi oppia vihaamaan tappiota. Tappion pitää ottaa pelaajia kovasti päähän jo nuorena, mutta samalla pitää muistaa, että elämä jatkuu seuraavana päivänä. Ja voittoa pitää juhlia.
Suomen maajoukkueesta puuttuu
maalintekijät
Luiz Antonio on seurannut Suomen A-maajoukkueen otteita suurella
mielenkiinnolla jo pitkään. Suomalaistunut brassi osaa sanoa heti, miksi
Huuhkajia ei nähdä arvoturnauksissa.
- Suomen Palloliiton, valmentajien ja kaikkien jalkapallotoimijoiden pitäisi
miettiä, miksi maajoukkue ei pärjää. Noin viisi vuotta sitten sillä oli
loistava tilaisuus menestyä, mutta nyt voi mennä kauan ennen kuin menestystä
tulee. Minun mielestä Suomen maajoukkue ei pärjää, koska Suomella ei ole hyviä
maalintekijöitä. Suomen puolustus on ihan ok, mutta aina ei voi vain puolustaa,
vaan hyökkäyksessä pitäisi osata tehdä ratkaisuja. Suomalainen tarvitsee
todella monta maalipaikkaa ennen kuin se tekee maalin, Antonio lataa.
Vikaa on Antonion mielestä turha korjata enää siinä vaiheessa, kun pelaaja
pukee sinivalkopaidan ylleen - silloin ollaan jo auttamattomasti myöhässä.
- Vanha koira ei opi uusia temppuja, vaan juniorivalmennukseen pitäisi panostaa
enemmän. Suomessa vielä yli 20-vuotiaan pelaajan kohdalla puhutaan
lahjakkuudesta ja tulevaisuudesta, mutta Brasiliassa jo 18-vuotias on täysin
valmis siirtymään ammattilaiseksi Euroopan huippusarjoihin. Jos et osaa tehdä
tähän ikään mennessä maaleja, niin sitä taitoa on vaikea enää oppia yli
20-vuotiaana, hän näkee.
Antonion mukaan on erittäin tärkeää, että myös harjoituksissa pyritään aina
tekemään maali ja miettimään, minne laukaistaan, eikä vain potkaista palloa
maalia kohti.
- Brasiliassa harjoitellaan paljon. On taitotreeniä ja
maalintekotreeniä. Suomessa valmentajat ottavat koko joukkueen mukaan
maalintekoharjoituksiin ja minusta se on väärin. Maalintekoharjoituksiin pitäisi
osallistua vain hyökkääjien ja heidän pitää tehdä satoja ja satoja toistoja jo
13-vuotiaasta eteenpäin, hän paaluttaa.
Taito opitaan nuorena
Luiz Antoniolla on napakka vastaus siihen, miten hyväksi jalkapalloilijaksi
kasvetaan?
- Nuku pallon kanssa! Ja katso tuonne, tuosta minä ilahdun aina, Antonio
viittaa pimenevään sunnuntai-iltaan Castrenin stadionilla, jonne yksinäinen
nuori poika on livahtanut pomputtelemaan palloa Tervareiden verryttelyasussa.
- On turha laittaa alle 12-vuotiasta pelaajaa juoksemaan portaita, vaan silloin
pitää olla paljon pallon kanssa. Brasiliassa pelataan ilman kenkiä asfaltilla
tai hiekalla ja siitä minä ilahdun aina, kun näen pieniä lapsia pelaamassa, hän
kertoo.
Luiz Antonio vaatii paljon pelaajiltaan, mutta hän vaatii paljon myös itseltään. |
Brasiliassa on lähes 190 miljoonaa asukasta ja Suomessa reilut 5 miljoonaa.
Äkkiä voisi laskea, että 38 kertaa väkirikkaammasta maasta tulee yhtä
suomalaista huippujalkapalloilijaa kohden 38 huippufutaajaa, mutta Antonion
mielestä väkiluku ei ole se kaikkein oleellisin asia maiden välisessä
tasoerossa.
- Ei se siitä johdu. Minä olen nähnyt Suomessa paljon lahjakkaita junioreita,
mutta miksi ne lopettavat pelaamisen? Eivätkö he saa tarpeeksi kannustusta vai
eivätkö he pääse voittojen makuun, jolloin pelaaminen ei kiinnosta enää, Luiz
Antonio kysyy.
Brasilia on rankattu tälläkin hetkellä maailmaan parhaaksi jalkapallomaaksi ja
planeetan parhaat pelaajat ovat tulleet jo pitkään Brasiliasta. Suomi löytyy
Fifan ranking-listan sijalta 52 ja kuinka kauan mahtaa mennä ennen kuin
suomalainen valitaan maailmaan parhaaksi jalkapalloilijaksi?
- Yhdessä asiassa Suomi voi saada anteeksi ja se on ankara talvi. Täällä
pitäisi olla enemmän halleja, joissa voi pelata ja harjoitella myös talvella.
Toinen asia on se, että jääkiekossa Suomella on Maailmanmestaruus, joten
ihmisiä kiinnostaa se enemmän, koska he ovat kuulleet kansallislaulun
mestaruuden päätteeksi. Yleisön kiinnostus tulee menestymisen myötä ja siitä,
että yleisö tietää että jossain pelaa hyviä yksilöitä ja siellä tehdään paljon
maaleja. Esimerkiksi Ruotsissa on iso yleisö jalkapallo-ottelussa, Antonio
heittää.
Kirjoitus on julkaistu OPS:n kausijulkaisussa
24.06.2010
Hannu Takkula: "Tasokasta oululaista jalkapalloilua Ykköseen"
Olemme Oulun Palloseurassa uuden edessä. Loistavasti sujuneen viime kauden
jälkeen olemme nyt ottamassa askelia maan toisiksi korkeimmalla sarjatasolla,
Ykkösessä. Kausi on varmasti haasteellinen, mutta vanhaa sanontaa lainaten:
" eteenpäin on elävän mieli", olemme ajatelleet mennä syksyä kohden. Ei
jarrutellen tai peruutellen, vaan reilua ja hyvää jalkapalloa pelaten.
Tavoitteiden pitää olla realistisia, mutta kuitenkin riittävän korkealla, sillä
oululaisessa jalkapallossa ja OPS:ssa on vuosikymmenien saatossa opittu
odottamaan ja vaatimaan sekä antamaan myös parasta oman seuran ja alueen
puolesta.
Lähtökohtainen ajatus seurassamme on edelleen sama kuin kolmena aikaisimpanakin
kautena. Oulun Palloseura - jalkapallo ry:n visio on tarjota ensisijaisesti
oululaisille ja pohjoissuomalaisille lahjakkaille pelaajille mahdollisuus kehittyä
ja pelata hyvässä seurassa Pohjois-Suomen "pääkaupungissa" Oulussa. Tämän
tavoitteen eteen olemme edelleen valmiit tekemään tinkimättä työtä laajalla
rintamalla, olosuhteet ja harjoitusmahdollisuudet huomioon ottaen.
Edustusjoukkueemme on hyvissä ja luotettavissa käsissä. Päävalmentajamme Luiz Antonio on osoittanut osaamisensa
sekä kentällä että sen ulkopuolella. Joukkue on myös itsessään ollut halukas
valmentajiensa johdolla asettamaan selkeän urheilullisen tavoitteen tulevalle
kaudelle ja on valmis taistelemaan nousemisesta seuraavalle eli maamme
ylimmälle sarjaportaalle. Myös seuran hallitus luottaa joukkueeseen ja sen
johtoon, sekä on suurella tyytyväisyydellä laittanut merkille sen sitoutumisen,
mitä joukkue kokonaisuutena henkii.
Toiveena on, että kausi olisi ehjä ja pelaajien sairaslista
lyhyt. Valitettavasti heti sarjan alkuun sattui muutaman avainpelaajan
loukkaantuminen, joten viime kauden ja talven aikana rakennuttu vahva runko ei
ainakaan alkumetreillä ole aivan parhaassa kuosissa. Tästäkin huolimatta, jatkamme
sarjaa luottavaisin ja hyvin mielin.
Hyvä oululaisen jalkapallon ystävä! Toivotan sinut tervetulleeksi mukaan kannustamaan
ja tukemaan joukkuettamme, OPS:ia tulevan kesän koitoksissa. Kuluneen kesän
aikana jalkapallon tarjonta on luonnollisesti Etelä-Afrikassa pidettävien
MM-kisojen vuoksi suurta, mutta paikallisestikin on tärkeää pitää "kuningas
jalkapalloa esillä". Haluamme tarjota Sinulle osaltamme hyvää
ja viihdyttävää jalkapalloa sekä elämyksiä, jotka voisivat jäädä elämään
oululaisena jalkapallohistoriana. Toivon, että kohtaamme kentän reunalla
reilussa ja hyvässä urheiluhengessä!
Jalkapallo terveisin,
Hannu Takkula
Puheenjohtaja, OPS-jp
Kirjoitus on julkaistu OPS:n kausijulkaisussa.
23.06.2010
Mahlakaarto: "Päättäväisyyttä maalipaikoissa ja hölmöilyt pois omassa päässä."
Oulun Palloseuran-jp:n alkukausi on ollut varsin kaksijakoinen. Joukkueen kapteeni Janne Mahlakaarto ampui kauden avausmaalinsa kauden avausottelussa Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan, jonka OPS-jp voitti makeasti 3 - 0. Tämän jälkeen kotikentällä alkoikin olla ainakin tulosten valossa vaikeampaa, eikä sarjapisteitä ropissut vierasotteluiden tahtiin.
- Ottelut ovat eronneet kuin yö ja päivä toisistaan. Välillä on pelattu hyvin ja sitten on tullut mahalaskuja. Tämä on tulosurheilua, mutta tulos ei kuitenkaan puhu aina totta koko pelistä. Kotonakin meillä on ollut hyviä pelejä, mutta olemme kaatuneet siihen, että lahjoitetaan vastustajalle helppoja maaleja pahoihin paikkoihin, joista he saavat ylimääräistä boostia. Olemme tehneet itse pelejä vaikeiksi, Mahlakaarto summaa alkukautta.
Mahlakaarron omaa kauden aloitusta varjosti FC
Hämeenlinna-ottelussa tullut takareisivamma, joka piti miehen sivussa pari
viikkoa. Keskikenttä on tunnetusti jalkapallopelin sydän ja OPS-jp:n epäonni on
koetellut juuri keskikenttämiehiä - pelin tärkeintä osa-aluetta. Kapeahko
materiaali onkin joukkueen kipparin mukaan yksi mahdollisista kompastuskivistä
kauden varrella.
- Jonkun verran loukkaantumisia kestetään, mutta jos niitä alkaa tulemaan
enemmän, niin sitten kapea materiaali konkretisoituu. Vaihtopenkilläkin pitäisi
riittää tulivoimaa, jotta peliin saadaan uutta virtaa vaihtojen myötä, hän
toteaa.
Mahlakaarron mukaan Palloseuran vahvuus on poikkeuksellisen hyvä ilmapiiri
joukkueen sisällä.
- Meidän ehdoton vahvuus on se, että meillä on hemmetin hyvä joukkuehenki
pelaajien kesken ja tiivis porukka. Meillä on myös nuorta intoa, jonka laskisin
sekä vahvuudeksi että heikkoudeksi. Kokemattomuus opettaa joskus peleissä
siinä, että päästetään esimerkiksi helppoja maaleja pahoissa paikoissa. Niistä
vastustaja pääsee peliin mukaan, Mahlakaarto kertoo.
OPS-kapteeni Janne Mahlakaarto uskoo pirteiden otteiden näkyvän pian myös tulos- taululla. |
Joukkueen päävalmentaja Luiz Antonio on ajanut hyvin voimakkaasti maata pitkin
kulkevaa pelityyliä joukkueeseen, mikä sopii Mahlakaarron mukaan todella hyvin
oululaisten kokoonpanolle.
- Meidän pelinappuloita ei ole tehty pitkään palloon, vaan me pyritään
pelaavaan pelityyliin. Jos me poiketaan omasta pelityylistä ja aletaan
pelaamaan vastustajan mukaan, niin siitä ei tule mitään. Niin kuin olen aina
sanonut, niin tämä on kuitenkin tulosurheilua, joten sillä ei ole merkitystä,
jos kolme pistettä tulee rumalla pelillä, sillä pisteet lasketaan. Me pyritään
kuitenkin pelaamaan maata pitkin ja se meillä toimii ja siihen meillä on
pelinappulat, Mahlakaarto painottaa.
OPS-kapteeni ei pidä alkukauden kotitappioita minään katastrofina, sillä
tulosten takaa Mahlakaarto on nähnyt hyvän peli-ilmeen, joka nousee ennen
pitkään myös tulostaulun valoihin.
- Meillä on ollut hyviä pelejä ja onnistumisia on tullut. Kaikki on välillä
niin pienestä kiinni. Meidän pitää vain kylmästi ratkoa pelit ja jättää
hölmöilyt omassa päässä pois. Kaikki tietävät, että jos pelaamme
normaalitasolla ja omassa päässä ei tule isoja hölmöilyjä, niin jokainen
vastustaja on voitettavissa, Mahlakaarto muistuttaa.
Sunnuntaina OPS osoitti piristymisen merkkejä laittamalla sarjajohtaja
Rovaniemen Palloseuran ahtaalle 1 - 1 tasapeliin päättyneessä ottelussa.
Kirjoitus on julkaistu OPS:n kausijulkaisussa.
(Toimitus)
22.06.2010
Minabor ja Ikhimhin testissä vielä kahden ottelun ajan
Oulun Palloseuran testattavana olevat nigerialaishyökkääjät Mark Minabor ja Emmanuel Ikhimhin antavat seuralle näyttöjä vielä kahden ottelun ajan. He ovat OPS:n mukana ensi viikon otteluissa OPS - KPV ja PS Kemi - OPS. Kahden jo pelatun ottelun aikana molemmat ovat antaneet lupaavia näyttöjä, mutta kumpikaan heistä ei ole onnistunut maalinteossa.
Aikaisemmat seurat:
Emmanuel Efosa Ikhimhin | Mark Minabor |
Shooting Stars
Football Club Ibadan Crisial FC Lagos Bobby FC Lagos Sunshine Stars Akure Gateway Lagos FC Foonet Kwara utd |
Viborg FF
(Tanskan 1.div.) Marsa FC (Maltan 3.div.) Sharsk FC (Nigeria) |
(Toimitus)
20.06.2010
RoPS pysyi kurissa
OPS-jp - RoPS 1 - 1 (1 - 1)
Molemmissa leireissä oltiin tyytyväisiä tasatulokseen, vaikka sekä Oulun
Palloseuralla että sarjajohtaja Rovaniemen Palloseuralla oli loistavia
tilanteita ratkaista ottelu aina lisäajan viime sekunneille asti. Pohjoisen
derbyssä nähtiin molemmin puolin aktiivista ja rohkeaa jalkapalloa, mutta
paremmuudesta ei saatu selvyyttä.
- Olen tyytyväinen varsinkin, kun verrataan tätä meidän aikaisempiin kotiotteluihin.
RoPS on sarjajohtaja eikä heillä ole tappioita. Me taisteltiin ja meillä oli
asennetta. Paljon on puhuttu ja huhu liikkuu, että OPS:lla ei olisi asennetta,
mutta tänään me näytimme, että jokaisen kannattaa keskittyä vain omiin
asioihinsa, sillä meillä oli asenne kohdallaan, olimme hyviä
kaksinkamppailuissa ja pojat tekivät parastaan, OPS:n päävalmentaja Luiz
Antonio sanoi.
- Jalkapallossa pitää olla taitoa ja oikeanlaista fyysisyyttä. Ei tyhmiä
taklauksia, niin kuin näimme eilen täällä Castrenissa AC Oulu - TPS -ottelussa. Ei pidä taklata hullunlailla,
vaan olkapää olkapäätä vasten, Antonio jatkoi.
Vierailijat tulivat otteluun todella vahvasti ja jo ensimmäisellä kympillä nähtiin, miksi RoPS johtaa sarjaa. Viiden minuutin pelin jälkeen Samuel
Chidi murtautui sivurajan tuntumasta kahden OPS-puolustajan välistä maalille. Soolon
päätteeksi Chidi antoi poikkisyötön Chileshe
Chibwelle, joka pääsi sijoittamaan pallon noin viidestä metristä verkkoon.
- Me nukuttiin alussa ja he rankaisivat siitä. Se oli osittain minun maali, sillä hän pääsi kääntymään minun ja Marko Kivilän välistä ja ajamaan maalille. Onneksi me pääsimme tasoihin, vaikka paikkoja oli iskeä voittokin, OPS-puolustaja Iiro Vandell kertasi.
Pian rovaniemeläisten johto-osuman jälkeen OPS pääsi peliin mukaan ja nousi avausjakson lopulla hallitsevammaksi osapuoleksi. Kaksinkamppailut alkoivat kääntyä oululaisille ja viitisen minuuttia ennen taukoa nähtiin tasoitus. Voimakkaasti hyökkäyksessä esiintynyt Emmanuel Ikhimhin voitti painin keskiympyrässä ja syötti Luis Vanderleille, joka puolestaan vapautti Matias Juntusen hyvään vauhtiin. Juntusen upea vasemman jalan nosto maalivahdin yli takaylänurkkaan oli nuorukaisen neljäs maali tällä kaudella.
RoPS:n Christopher Musonda ja OPS:n Alex Arinze ottivat toisistaan mittaan useasti ottelun aikana. |
Maalintekijä Chileshe Chibwen kaukolaukaus hipoi OPS-maalin ylärimaa vielä
juuri ennen taukoa, mutta Oskari Forsman
oli tilanteessa hyvin mukana ja tauolle lähdettiin tasaisissa merkeissä. Heti
puoliajan jälkeen OPS:lla pari todella maukasta tilannetta minuutin sisällä,
mutta sekä Mark Minaborin
että Luis Vanderlein laukaukset lipsahtivat ohi RoPS-maalin.
- Yksi piste ei ole paljon, mutta olen tyytyväinen. Ottelu oli tasainen ja OPS loi useamman maalipaikan. Me hallitsimme
toisella puoliajalla peliä, mutta vaaralliset tilanteet jäivät
vähiin. Lopussa
OPS piti kolme
hyökkääjää ylhäällä, vaikka meillä oli hyökkäys menossa. Se on rohkeaa
jalkapalloa ja siitä minä tykkään, loistavaa työtä RoPS:n peräsimessä tehnyt John Allen tunnusti.
Ottelun taso sen kuin nousi loppua kohden ja Castrenissa juostiin päästä päähän
toinen toistaan parempien tilanteiden perässä. RoPS:n paras paikka siunaantui
pitkän hyökkäyksen päätteeksi, mutta viuhuva kuti painui pallon verran ohi
OPS-maalin. Aivan ottelun lopussa vaihdosta kentälle tulleella Anzor Kaladzella oli loistava paikka puskea
voitto-osuma, mutta georgialaisen pukkaus suuntautui karvan verran ohi
RoPS-maalin. Myös Vanderlei oli lopussa vaarallinen, mutta RoPS-vahti Arto Vikman ei suonut lisäosumia OPS:lle. Ottelun viimeiseksi tilanteeksi jäi OPS:n kulmapotku, jonka
vierailijat blokkasivat.
Iiro Vandellin kehitys on ollut huimaa. Mies pelasi toissa kaudella Kolmosta Tervareiden paidassa, mutta tällä hetkellä mies ansaitsee paikkansa OPS:n avauskokoonpanossa Ykkösessä. |
Tasapelipisteen myötä OPS:n sarjasijoitus kohentui yhdellä pykälällä
yhdeksänneksi. Juhannustauon jälkeen OPS isännöi kotikentällään Kokkolan
Pallo-Veikkoja keskiviikkona 30.6. kello 19.00 alkaen.
Maalintekijät:
0 - 1 Chileshe Chibwe (Samuel Chid) 5 min.
1 - 1 Matias Juntunen (Luis Vanderlei) 39 min.
Veikkauspörssipisteet:
3 Christopher Musonda (RoPS)
2 Luis Vanderlei (OPS-jp)
1 Alex Arinze (OPS-jp)
(Toimitus)
17.06.2010
Sarjajohtaja RoPS sunnuntaina Castreniin
Sunnuntai-iltana on luvassa MM-kisat hetkeksi sivuuttava huikea pohjoisen
derby, kun sarjaa vakuuttavin ottein johtava Rovaniemen Palloseura saapuu
Castreniin OPS:n vieraaksi. Mikäpä olisi oululaisten kannalta sen mukavampi
paikka kääntää kurssi ja lyödä piste heikoille kotiesityksille kuin kaataa
rovaniemeläiset Oulussa.
- Ensimmäinen positiivinen asia: tämä on derby. Toinen positiivinen asia: RoPS
ei ole vielä hävinnyt. Jos olisin itse kentällä, niin pelaisin todella
intohimoisesti tässä ottelussa. Pelaajilta pitää löytyä kovasti sydäntä ja
intohimoa tähän otteluun, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio vaatii.
- Me olemme paljon velkaa kotiotteluista, joten tämän pelin pitää sytyttää, hän
lisää.
Harjoituskaudella OPS ja RoPS pelasivat tasaväkisiä otteluita. Oulussa pelatuissa kahdessa ottelussa rovaniemeläiset pysyivät tiukasti pihdeissä. |
RoPS ei ole kohdannut toistaiseksi parempaansa, vaan napapiirin pojat ovat
voittaneet kahdeksasta ottelustaan kuusi ja pelanneet kaksi kertaa tasan. RoPS
johtaa sarjaa 20 pisteellä. OPS on sarjassa kymmenentenä yhdeksällä pisteellä.
RoPS väläytti hyökkäyspään osaamistaan viime kierroksella latomalla tylyt 8 - 0
numerot taululle Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan. OPS puolestaan teki
maanantaina tyhjän reissun Kotkaan, jossa FC KooTeePee nollasi oululaiset
maalein 2 - 0. Harjoituskaudella
joukkueet kohtasivat peräti kolmesti. Ensin pelattiin tasan 1 - 1, jonka
jälkeen OPS voitti 3 - 1. Tuoreimman kohtaamisen RoPS vei nimiinsä 3 - 0.
- Talvi oli tasainen, tosin heillä oli silloin muutama pelaaja loukkaantuneena. John Allen on tehnyt todella hyvää työtä Rovaniemellä. Verrattuna pariin aikaisempaan kauteen, hän on saanut RoPS:n afrikkalaiset pelaamaan niin kuin Euroopassa pitääkin eli kurinalaisesti, Antonio jakaa tunnustusta kollegalleen.
RoPS:n brittivalmentaja John Allen on todellakin ottanut ulkomaalaispainotteisesta ryhmästään kaikki tehot irti heti alkukaudesta. Ykkösen maalipörssiä johtaa RoPS:n kuuden maalin sambialainen Chileshe Chibwe. Hänen maanmiehensä Nchimunya Mweetwa on viimeistellyt neljästi ja kolmen maalin miehiä joukkueessa ovat Samuel Chidi, Pavle Khorguashvili ja Chanda Mwaba. OPS:n paras maalintekijä on kolmesti osunut Matias Juntunen. RoPS:n joukkueesta kannattaa nostaa vielä esille puolustuksen todellinen jätti, jenkkitoppari Etchu Tabe ja oululaislähtöinen pikakiituri Jarno Tenkula.
OPS:n uudet nigerialaishyökkääjät Emmanuel Ikhimhin ja Mark Minabor esiintyvät ensimmäistä kertaa Oulussa sunnuntaina. Pelaajat saivat tulikasteensa maanantaina Kotkassa, mutta kumpikaan ei vielä onnistunut maalinteossa. RoPS-ottelun jälkeen päätetään miesten jatkosta.
- Pelillisesti olemme olleet hyviä tähän asti, mutta nyt lisätään sydäntä. Ja jos tulee paikka, niin laita pallo verkkoon. Viime aikoina pallo on pomppinut ohi, joten maalintekoon pitää kiinnittää huomiota. Toinen asia, missä pitää parantaa, ovat vastustajan erikoistilanteet. Niissä olemme olleet heikkoja, Antonio erittelee.
OPS-jp - RoPS sunnuntaina 20.6. kello 19:00, Castren. Tervetuloa!
(Toimitus)
15.06.2010
Kausijulkaisu jaetaan sunnuntain RoPS-ottelussa
Oulun Palloseuran kausijulkaisu 2010 jaetaan yleisölle sunnuntain huikeassa
pohjoisen paikallisottelussa Rovaniemen Palloseuraa vastaan. OPS ja
sarjajohtaja RoPS iskevät yhteen sunnuntaina kello 19:00 Castrenissa.
Kausijulkaisuja jaetaan lippuluukuilla.
Tämän vuoden julkaisu sisältää muun muassa OPS:n puheenjohtaja Hannu Takkulan
tervehdyksen, kapteeni Janne Mahlakaarron analyysin alkukaudesta sekä kattavat
pelaajaesittelyt. Lisäksi Luiz Antonio vertaa suomalaisen ja brasilialaisen jalkapalloilijan
eroja ja OPS:n nuori hyökkääjälupaus Sami Karjalainen kertoo sopeutumisestaan
Ykkösen peleihin.
(Toimitus)
14.06.2010
KooTeePee tyly isäntä
FC KooTeePee - OPS-jp
2 - 0 (2 - 0)
FC KooTeePee piti maanantai-illan oululaisvieraat tiukasti kurissa
maalivahtinsa Ville Iiskolan
johdolla, joten OPS joutui poistumaan Arto Tolsa Areenalta tyhjin käsin.
Palloseuran uudet Nigerian tulokkaat, Mark
Minabor ja Emmanuel Ikhimhin
saivat heti näyttöpaikan avauskokoonpanossa, mutta kumpikaan ei onnistunut
maalinteossa sen kummemmin kuin kukaan mukaan vierailijoista.
- Raskas ottelu. KooTeePee on kokenut Ykkösen ja Veikkausliigan joukkue ja täällä on aina pelattu fyysistä jalkapalloa. Me olemme paljon velkaa kaksinkamppailuissa. Vastustaja oli tänään parempi varsinkin fyysisesti, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio jakoi tunnustusta kotkalaisille.
Maalinteko oli OPS:lle tuskaa toisessa ottelussa peräkkäin, vaikka oululaiset ovat tehneet tähän mennessä neljänneksi eniten maaleja koko sarjassa. Uusien nigerialaishyökkääjien pelissä Antonio näki muutamia hyviä elementtejä, vaikka kokonaiskuva on vielä piirtymättä.
- Vaikea sanoa vielä heistä. Emmanuel osallistui peliin paljon ja hän on erittäin nopea. Mark vaikuttaa siltä, ettei hän ole vielä täydessä kunnossa. RoPS-ottelun jälkeen tehdään päätös, jatkavatko he meillä.
Kotkalaiset iskivät OPS-vahti Oskari
Forsmanin selän taakse kaksi maalia avausjaksolla. Parinkymmenen minuutin
pelin jälkeen Janne Laakso täräytti
pallon maaliin sivurajaheiton jälkitilanteesta OPS-puolustuksen nukkuessa. Kotkalaisten
1 - 0 maalin jälkeen Anzor Kaladzella
(kuvassa) oli kaksi loistavaa maalipaikkaa, mutta georgialainen puski ensi avopaikasta ohi
ja toisessa tilanteessa maalivahti Ville Iiskola veti pidemmän korren. Vielä
ennen puoliaikaa KooTeePeen Vesa
Helenius keskitti Juuso Laitiselle,
joka puski taukolukemat etukulmasta sisään.
Toisella jaksolla ei lisämaaleja nähty, vaan ottelu päättyi
kotkalaisten voittoon vahvan avausjakson turvin.
- He hallitsivat peliä 2 - 0 tilanteessa ja toisen puoliajan alussa. Me
painostimme lopussa, kun vaihdoimme Mika
Hautalan ylös ja muutimme taas 4 - 2 - 4 taktiikkaan, mutta pallo ei mennyt
sisään edes tuollaisista maalipaikoista, Antonio harmitteli hukattuja
tilanteita.
Ensi sunnuntaina OPS:lla on edessään yksi kauden odotetuimmista kotiotteluista,
kun sarjaa näytöstyyliin johtava Rovaniemen Palloseura saapuu Castrenille. Huikea
pohjoisen derby alkaa sunnuntaina kello 19:00.
Maalintekijät:
1 - 0 Janne Laakso (Vesa Helenius) 22 min.
2 - 0 Juuso Laitinen (Vesa Helenius) 37 min.
Veikkauspörssipisteet:
3 Juuso Laitinen (FC KooTeePee)
2 Ville Iiskola (FC KooTeePee)
1 Anzor Kaladze (OPS-jp)
(Toimitus)
13.06.2010
Jatkuuko vahva vierasvire Kotkassa?
OPS poikkeaa maanantaina Arto Tolsa -Areenan viheriöllä Kotkassa,
missä sinipaitojen on tarkoitus jatkaa vahvaa vieraspelaamista. Palloseura on harjoitellut
tällä viikolla Heinäpään nurmikentillä Kotkan reissua silmällä pitäen. Maanantain
ottelussa OPS saa takaisin riveihinsä joukkueen kapteeni Janne Mahlakaarron, mikäli reisivamman kanssa ei tule takapakkia.
- KooTeePee tulee päälle kuin raivotautinen koira. Kotkassa on ollut aina
taisteleva ja aggressiivinen porukka, enkä usko, että se olisi muuttunut tänä
vuonna, vaikka he ovat saaneet lisää taitoakin mukaan. Arto Tolsa -Areenalla on
ollut aina hemmetin kiva pelata ja siellä on käynyt yleisöäkin mukavasti,
paljon urallaan nähnyt Mahlakaarto kertoo.
KooTeePeen alkukausi on sujunut mallikkaasti ja kotkalaiset löytyvät
sarjataulukon nelospaikalta kolmen voiton ja kolmen tasapelin saattelemana (12
pistettä). Vain KPV on pystynyt voittamaan kotkalaiset tällä kaudella. OPS on
edelleen sarjassa yhdeksäntenä (9 pistettä). Viime kierroksella Jippo voitti
OPS:n Oulussa maalein 1 - 2 ja samaan aikaan Kotkassa KooTeePee jakoi pisteet
Rovaniemen Palloseuran kanssa. Viime kierroksen tasuri katkaisi KooTeePeen
kolmen ottelun voittoputken. OPS:n kohdalla ei kotitaiasta tai voittoputkista
ole päästy vielä puhumaan, vaikka peli onkin rullannut ajoittain todella hyvin.
- Kotona olemme antaneet jostakin syystä käsittämättömän
helppoja maaleja, mutta kaikki tietävät, että jos pelaamme normaalitasolla eikä
omassa päässä tule isoja hölmöilyjä, niin jokainen vastustaja on voitettavissa
Meidän pitää vain kylmästi ratkoa pelit ja jättää hölmöilyt omassa päässä pois.
Hyökkäyspäässä pitää löytyä päättäväisyyttä ja oikeanlaista aggressiivisuutta,
niin maaleja alkaa tulla, Mahlakaarto ohjeistaa.
OPS-vahti Oskari Forsman palaa maanantaina entiselle kotikentälleen. |
Yksi tärkeimmistä palasista kotkalaisten pelissä on keskikentän raataja Tuomas Kuparinen, jolta löytyy 224
liigapelin kokemus FC Lahdesta, MyPa:sta ja Kuopion Palloseurasta. Hän on myös KooTeePeen
paras maalintekijä alkukauden kahdella osumalla.
KooTeePeen toppari Ken
Jammeh mursi telaluunsa RoPS-ottelussa ja hänen kautensa lienee ohi. Myös
kotkalaisten hyökkäyspää on kokenut kolhuja, kun Beka Tugushi on sivussa pitkään jalkavamman vuoksi ja Tuomas
Kuparinen on kärsinyt olkapäävammasta. Jussi
Kinnaslampi on nostettu joukkueeseen ainakin kahden ottelun ajaksi
paikkaamaan loukkaantumisia. OPS:n sairaslistalla jatkaa brasilialaistrio Luis Vanderlei, Oliveira ja Paulo Pereira.
Kauden alla hankitut nigerialaishyökkääjät Mark Minabor (21)
ja Emmanuel Ikhimhin (20) saapuivat Ouluun lauantai-iltana. Molempien
peliluvat ovat kunnossa, mutta nähtäväksi jää, esiintyvätkö uudet hyökkääjät
tositoimissa vielä Kotkassa.
Janne Mahlakaarron pelaajakortti
Oskari Forsmanin pelaajakortti
(Toimitus)
06.06.2010
Vaisut kotiesitykset jatkuivat
OPS-jp - Jippo 1 - 2 (0 - 1)
Kummallista kyllä, mutta Oulun Palloseuran peli näyttää tökkivän kotikentällä
ja pistepussi paisuu vastaavasti vieraskentillä. Myös sunnuntaina OPS
joutui nöyrtymään kotonaan - tällä kertaa Joensuun Jipolle.
Kotijoukkue hallitsi peliä näennäisesti, mutta sarjapisteitä ei tule pallonhallintaprosenttien, vaan tehtyjen maalien mukaan. Maalinteko oli OPS:lle yhtä tervanjuontia ja varsinkin ottelun lopussa oululaisten olisi pitänyt onnistua muutamassa loistopaikassa, mutta niin Mika Hautalan, Sami Karjalaisen, Anzor Kaladzen kuin Alex Arinzenkin huippupaikat vesittyivät heikkoon viimeistelyyn. Jippo puolestaan käytti paikkansa lähes 100 prosenttisesti. Vierailijoiden molemmat maalit syntyivät kulmapotkusta.
- Koko viikon olen puhunut joukkueen kanssa siitä, että Jipolla on vain yksi mahdollisuus voittaa meidät: erikoistilanteet. Heillä on nöyrä ja kurinalainen joukkue ja koko viikon puhuin, että he ovat vaarallisia erikoistilanteissa ja juuri näin kävi. Pelaajat pettivät erikoistilanteissa, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio puisteli.
- He tekivät kaksi maalia tahdolla, mutta meidän peli ei mennyt loppuun asti.
OPS piti palloa enemmän, mutta mitä sitten? Meidän jätkät eivät tiedä
maalipaikassa, milloin pitää sijoittaa ja milloin ampua täysillä, Antonio
jatkoi ruotimista.
Kapteenin nauhaa kantanut Augustine Jibrin kuului OPS:n parhaimmistoon, mutta maalin- tekoon ei hänkään pystynyt. |
Reilun parinkymmenen minuutin pelin jälkeen Jipon Jaakko Reponen survoi kulmapotkutilanteesta OPS:n maalin edustalla
pyörineen pallon verkkoon. Varsinkin avausjaksolla joensuulaisten peli näytti
rullaavan ja OPS jäi jatkuvasti toiseksi kaksinkamppailuissa. Toisen puoliajan alussa ottelun parhaana palkittu Reponen
lähetti kulmapotkun kohti takatolppaa, josta OPS-puolustukselta unohtunut Hans Ekroos pukkasi Jipon toisen
osuman.
- Kaksi maalia ratkaisi. Ensimmäisellä jaksolla olimme todella hyviä, mutta
ottelun lopussa tuli vaikeuksia, kun OPS nosti pelaajia ylös. Sanoisin, että
tämä oli ansaittu voitto meille, oululaisyleisölle tuttu Jipon päävalmentaja Mark Dziadulewich tiivisti.
OPS:n ainokainen tuli pari minuuttia Jipon toisen maalin jälkeen. Teemu Pähtilä murtautui laidasta ja syötti hienosti
rangaistuspilkun kohdalle, josta Matias
Juntunen tälläsi ylänurkkaan isäntien kavennuksen. OPS sai lopussa vielä
hyviä mylläköitä Jipon maalille, mutta maalivahti Mikko Ikonen pääsi lopulta melko helpolla, sillä oululaisten
laukaukset kopsahtelivat jatkuvasti suoraan Ikosen syliin. Tappio oli OPS:lle
kolmas peräkkäinen kotikentällä.
- Miten voi pelata kotona näin tehottomasti? Itse tykkäsin pelata enemmän juuri
kotikentällä, Antonio ihmetteli.
Hans Ekroos puski Jipon 0 - 2 johtoon suoraan kulmapotkusta. |
OPS:n kokoonpanosta puuttuu tällä hetkellä varsin tärkeitä palasia, kun Janne Mahlakaarto ja Luis Vanderlei potevat reisivammoja.
Lisäksi Oliveira (polvi) ja Paulo Pereira (jalkapöytä) ovat pitkään
poissa. Loukkaantumisten taakse Luiz Antonio ei kuitenkaan suostunut
piiloutumaan.
- Pelataan niillä, mitä on. Loukkaantumia on turha itkeä, sillä niitä tulee
kaikille. Esimerkiksi PK-35 voitti meidät täällä ilman Petteri Kaijasiltaa ja Daniel
Nwokea. Ja tänään Jipolta puuttui tärkeä pelaaja: Tuomas Korpela, Antonio vastasi.
Maalintekijät:
0 - 1 Jaakko Reponen 24 min.
0 - 2 Hans Ekroos (Jaakko Reponen) 56 min.
1 - 2 Matias Juntunen (Teemu Pähtilä) 58 min.
Veikkauspörssipisteet:
3 Jaakko Reponen (Jippo)
2 Mikko Ikonen (Jippo)
1 Augustine Jibrin (OPS-jp)
(Toimitus)
04.06.2010
Marko Kivilä: "Sunnuntaina otetaan kotikenttä haltuun"
Oulun Palloseura saa sunnuntaivieraita Joensuusta, kun pari pykälää
sarjataulukossa OPS:n alapuolella oleva Jippo saapuu Castreniin. OPS on
sarjassa seitsemäntenä ja Jippo yhdeksäntenä. OPS:n keskikenttäpelaaja Marko Kivilä pelasi itse Joensuussa
kaudella 2007, joten vierailijoiden pelityyli on tuttu.
- Joensuulla on tiivis ja hyvähenkinen porukka. Joukkueen runko muodostuu
edelleen perusjoensuulaisista, jotka ovat pelanneet pitkään yhdessä. Jippo on
vaikeasti voitettavissa oleva joukkue, heillä on vain yksi tappio,
mutta paljon tasapelejä. He pelaavat monesti pienen marginaalin otteluja ja siellä
ajateltiin ainakin minun aikanani hyvin voimakkaasti puolustuksen kautta, Kivilä
muistelee.
- Kokeneet maalivahti Mikko Ikonen,
toppari Tuomas Korpela ja
keskikenttäpelaaja Jaakko Reponen
hinaavat sitä porukkaa, hän lisää.
Jippo otti kauden avausvoittonsa viime kierroksella Klubi 04:stä ja tasapeliin
joukkue on päätynyt KPV:n, FC KooTeePeen, TPV:n ja Viikinkien kanssa. Vain
sarjajohtaja Rovaniemen Palloseura on pystynyt päihittämään Jipon. Vahvistus
pienen marginaalin peleihin saadaan vilkaisemalla Jipon kuuden ottelun
maalieroa, mikä näyttää viittä tehtyä ja kuutta päästettyä maalia. OPS:n vastaavassa
tilastossa on lukemat 11 - 8.
- Jippo on sinnikäs joukkue. Heidän laiturit ovat nopeita ja vaarallisia yksi
vastaan yksi -tilanteissa ja tietysti erikoistilannepelaaminen molemmissa
päissä tulee olemaan isossa osassa. Me tiedämme heidän täsmäaseet ja ne pitää
pelata erityisellä huolella, Marko Kivilä kertoo.
Marko Kivilä huilasi kauden kolme ensimmäistä ottelua kylkivamman vuoksi, mutta mies on pian taas huippukunnossa. |
Kivilältä löytyy nopeasti voittoon tarvittavat keinot tiivisti puolustavaa
joensuulaisryhmää vastaan.
- Nopea pallon liikuttelu, haastaminen ja yksi vastaan yksi -tilanteissa pitää
hyökkäyspäässä päihittää oma mies ja päästä paikoille. Hidas pallon siirtely on
pahinta heitä vastaan eikä siihen kannata lähteä, vaan kenttä aukeaa ja pakka
muuttuu nopean pallon liikuttelun kautta, Kivilä listaa.
OPS:n pari viimeisintä kotiottelua ei ole sujunut odotusten mukaisesti, mutta
Kivilää tilanne ei huolestuta, sillä hän on varma, että kurssi tulee
kääntymään.
- Se on vaan joku juttu, mitä on vaikea selittää ja sattumien summa. Minusta se ei ainakaan
asennepuolesta ole kiinni, ei todellakaan. Tässä joukkueessa on niin kova
vaatimustaso, ettei kukaan löysäile tietoisesti. On vain ajan kysymys, koska
meidän peli toimii kotona samalla tavalla kuin vieraissa. Espoon peli oli ehkä
kauden ehjin peli meiltä, joten meillä on hyvät lähtökohdat. Sunnuntaina
otetaan kotikenttä haltuun, Kivilä päättää.
OPS-jp - Jippo sunnuntaina 6.6. kello
18:30, Castren. Tervetuloa!
Marko Kivilän pelaajakortti
Sarjataulukko
(Toimitus)