Uutisarkisto - September 2009
26.09.2009
Maalikarkelot päättyivät OPS:n juhliin
- Puolustuksen pitää kiittää tänään hyökkäystä. Puolivälissä kautta se oli
monessa ottelussa toisin päin, että hyökkäyksen piti kiittää puolustusta, mutta
onneksi teimme tänään paljon maaleja, OPS:n pelaava päävalmentaja Luiz Antonio kertoi.
OPS sai pallon maalin jo kuuden minuutin pelin jälkeen. Ensin Anzori Kaladze syötti laitaan Matias Juntuselle, joka näki
takatolpalle kiitäneen Luis Vanderlein.
"Deco" liukui Juntusen upean syötön hallitusti takanurkkaan. OPS ei käyttänyt
voimakasta myötätuulta ensimmäisellä jaksolla parhaalla mahdollisella tavalla hyväkseen eikä YPA-vahti Roope Matsi ei joutunut
venymään parhaimpaansa. Tauolle lähdettiin kuitenkin 2 - 0 lukemissa, kun
Matias Juntunen jakeli jälleen loistosyötön murtauduttuaan ensi
rangaistusalueelle. Tällä kertaa takatolpalta viimeisteli Alex Arinze. Maali syntyi vierailijoiden kannalta ikävään saumaan
juuri ennen taukovihellystä.
Isäntien kolmas osuma syntyi myös henkisesti hankalaan rakoon toisen puoliajan
alkajaisiksi. Tällä kertaa Alex Arinze kunnostautui syöttäjänä ja Anzori
Kaladze sijoitti pallon maaliin YPA-puolustuksen keskustasta. OPS: kolme
ensimmäistä osumaa olivat lähes identtisiä, joita edelsi ennen kaikkea hieno
syöttö.
Luulisi, että kolmen maalin johto riittää jalkapallossa, mutta ei tällä kertaa.
FC YPA hyödynsi raivokkaan myötätuulen toisella jaksolla isäntiä paremmin.
Ensin Joni Pakola juoksi itselleen
kunniakujan OPS-puolustuksen läpi ja laukoi viuhuvan kudin takanurkkaan. Maali
syntyi, kun pelikello oli tikittänyt 54 minuuttia. Hetkeä myöhemmin sama mies
ampui kovan tuulen saatteleman laukauksen 20 metristä ja pallo oli
silmänräpäyksessä OPS:n maalin ylänurkassa.
Kaksi maalia syöttänyt ja yhden tehnyt Anzori Kaladze kuului OPS:n parhaimmistoon. |
- Me teimme pelistä vaikean, kun johdimme 3 - 0. Annoimme vastustajalle
mahdollisuuden nousta ja peli näytti taas pahalta. Olemme päästäneet viime
aikoina paljon maaleja omiin, mutta tänään pitää nostaa hattua meidän
hyökkääjille, Antonio kiitteli.
Luiz Antonio piipahti myös itse kentällä reilun kymmenen minuutin ajan, mutta
hän vaihtoi itsensä pian takaisin penkille. Omaan esitykseensä brassi ei ollut
lainkaan tyytyväinen.
- Surkeaa. Takareisi ei kestänyt. Se oli se syy, mikä lopetti minun pelaajauran, hän tunnusti.
Jalkapallolegenda Luiz Antonion taidot ovat tallella, mutta takareisi ei kestänyt pelaamista. |
Luis Vanderlei ampui illan toisen ja samalla kauden 14 maalinsa suoraan
vapaapotkusta, kun ottelu oli vanhentunut 66 minuuttia. Brassi lähetti laidan
tuntumasta kierteisen vaparin, joka kaarsi suoraan FC YPA:n maaliin.
Ylivieskalaiset tekivät pelin vielä kertaalleen jännäksi nousemalla maalin
päähän tilanteeseen 4 - 3. Juha Korhonen
runnoi pallon Antti Alakuljun selän
taakse kulmapotkun jälkitilanteesta. Heti perään verkko heilui kuitenkin
toisessa päässä. Matias Juntunen kruunasi hienon iltansa sijoittamalla
vapauttavan 5 - 3 maalin pari minuuttia ennen päätösvihellystä. Paulo Perreira tulitti lisäajalla OPS:n
kuudennen osuman Anzori Kaladzen namusyötöstä.
Maalit:
1 - 0 Luis Vanderlei 6 min.
2 - 0 Alex Arinze 45 min.
3 - 0 Anzori Kaladze 46 min.
3 - 1 Joni Pakola 54 min.
3 - 2 Joni Pakola 59 min.
4 - 2 Luis Vanderlei 66 min.
4 - 3 Juha Korhonen 79 min.
5 - 3 Matias Juntunen 88 min.
6 - 3 Paulo Perreira 90 min.
(Toimitus)
25.09.2009
Kauden viimeinen kotiottelu
Sarjakolmosena tukevasti majaileva FC Ylivieskan Pallo
saapuu lauantaina kello 14.00 alkavaan otteluun Oulun Palloseuran vieraaksi.
Peli on OPS:n kauden viimeinen kotiottelu. FC YPA:n jälkeen oululaiset
kohtaavat vielä PK-37:n Iisalmessa ja FC Oulun Pallon vieraissa. Voitto
jäljellä olevista kolmesta pelistä nostaisi OPS:n ensi kaudeksi Ykköseen.
- Toivottavasti olemme hyvässä vireessä. Olemme pelanneet kaksi viime ottelua
huonosti ja näin ei voi jatkua tai karsiudumme nousutaistelusta. Meillä on
jäljellä kolme vaikeaa ottelua, mutta olen sanonut joukkueelle, että meidän
tarvitsee edetä voitto kerrallaan ja miettiä vain seuraavaa peliä, OPS:n
päävalmentaja Luiz Antonio
ohjeistaa.
Palloseura pelasi heinäkuun alussa Ylivieskassa yhden kauden parhaimmista otteluistaan ja FC YPA
kaatui tuolloin komeasti 0 - 3. OPS:n maaleista vastasivat Anzori Kaladze, Iiro Vandell
ja Marko Kivilä. FC YPA:n
vaarallisinta maalintekotaitoa edustaa oululaisille varsin tuttu serbihyökkääjä Dragan Pejic. Pejic on saanut uralleen
uutta nostetta Ylivieskassa ja mies johtaa Kakkosen C-lohkon maalipörssiä
peräti 21 maalin saldollaan. YPA:a edustaa myös kovaotteinen Aleksandar Vuletic, joka myös kantoi
OPS-paitaa viime kaudella. Serbikaksikon ohella YPA:n vaarallisinta osastoa ovat
varmastikin Joni Pakola ja Antti Peura.
- Heillä on varmasti huono maku meidän viime kohtaamisesta
ja he haluavat näyttää täällä. YPA on hyvä joukkue ja vaarallinen
erikoistilanteissa. Meidän täytyy pelata samanlainen peli kuin kesällä
Ylivieskassa. Ollaan aggressiivisia ja halutaan voittoa, Luiz Antonio vinkkaa.
YPA on kerännyt 23 ottelusta 52 sarjapinnaa, jotka koostuvat 17 voitosta,
yhdestä tasapelistä ja viidestä tappiosta. OPS kerännyt 23 ottelusta 57 pistettä, jotka
muodostuvat 18 voitosta, kolmesta tasapelistä ja kahdesta tappiosta. Molempien
joukkueiden maaliero on 36 pinnaa plussan puolella. Viime kierroksella OPS
taisteli vieraspisteen Vaasasta 2 - 2 päättyneessä ottelussa ja FC YPA kaatoi
Seinäjoen JK:n maalein 3 - 0. Pejic maalasi tuossa ottelussa kahdesti.
OPS pääsee ylivieskalaisten kimppuun terveellä joukkueella. Myös entinen
liigahyökkääjä Valmir Alves De Oliveira
on saanut peliluvan ja brassi on mukana kotijoukkueen kokoonpanossa.
Vierailijoiden riveistä puuttuu pelikieltoa sovittava Radik Akhmetkhanov.
OPS-jp - FC YPA lauantaina 26.9. kello
14.00, Castren. Tervetuloa!
(Toimitus)
19.09.2009
Kaikki jälleen omissa käsissä
VIFK oli lauantain ottelussa tyly isäntä, mutta vain aluksi.
Jo seitsemän minuutin pelin jälkeen vaasalaiset johtivat 2 - 0. Johnny Glasberg vei isännät johtoon jo
minuutin kohdalla ja Thomas Johansson lisäsi
höyryä seitsemän minuutin pelin jälkeen.
- Me pelasimme koko kauden surkeimman ensimmäisen jakson.
Ensimmäinen maali oli täysin lahjamaali. Seitsemän minuutin jälkeen he tekivät
toisen maalin ja silloin näytti pahalta. Valmistautumisessa meni joku pieleen,
mutta puoliajalla juttelimme, mitä voimme tehdä vielä toisin, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio kertasi.
Tauon aikana
OPS sisuuntui ja syttyi taistelemaan pisteistä ja samalla sarjanoususta, kun
Kokkolasta kiiri tieto, että FC OPA oli hävinnyt oman ottelunsa. Luiz Antonio kantoi päävalmentajan pestin lisäksi vastuuta myös kentällä, sillä
brassi sitoi nappulat jalkaan 65 minuutin kohdalla ja kirmasi kentälle Teemu Pähtilän tilalle.
- Toisella jaksolla pelasimme täysin eri ilmeellä. Vaihdoimme pelisysteemiä ja
aloimme taistella, Antonio kertoi.
Myös OPS teki maalinsa tiuhaan tahtiin. Pelikello pysähtyi aikaan 73 minuuttia, kun Heikki Marjeta latasi kavennusosuman verkkoon. Tilanteen pohjustivat Alex Arinze ja Matias Juntunen. Neljä minuuttia tästä ja Luis Vanderlei sijoitti rangaistuspilkulta tasoituksen. Tilannetta edelsi OPS:n pelaajavalmentaja Luiz Antonion vahva pelaaminen boksissa. Antonio vei kaksinkamppailun ja vaasalaispuolustus joutui rikkomaan häntä pilkun arvoisesti.
- Ehdotin Luizille loppukesästä, että rekisteröidään hänet ja laitetaan kentälle, jos tulee tiukka paikka. Tänään hän oli ratkaisevassa roolissa, OPS-manageri Miika Juntunen kehui.
Ottelun lopussa OPS haki vimmatusti vielä voittomaalia, mutta tällä kertaa
oululaisten oli tyytyminen pisteeseen, mikä voi tosin nousta vielä arvoon
arvaamattomiin, kun kausi lähenee loppuaan. Anzori Kaladze ja Mika
Hautala olivat lähellä iskeä vielä illan kolmannen maalin, mutta lauantaina tasapelikin maistui. Nousu 2 - 0 tappioasemasta kivenkovaa
VIFK:ta vastaan kielii OPS:n tämänhetkisestä tahtotilasta ja henkisestä
kantista.
OPS pelaa seuraavan kerran ensi lauantaina kotonaan, kun sarjakolmonen FC YPA astelee Castrenille. Ottelu alkaa kello 14.00.
Maalit:
1 - 0 Johnny Glasberg 1 min.
2 - 0 Thomas Johansson 7 min.
2 - 1 Heikki Marjeta 73 min.
2 - 2 Luis Vanderlei 77 min.
(Toimitus)
18.09.2009
Pelit jatkuvat Vaasassa
Kummallista kyllä, mutta tässä vaiheessa kautta tuntuu aina jotenkin siltä,
että pisteet ovat arvokkaampia kuin alkukaudesta, vaikka samat kolme pinnaa on
jaossa joka ottelusta. Kakkosen C-lohkossa on vielä kaikki auki, joten
Palloseuran on poimittava jokainen tarjolla oleva piste taskuunsa, jotta FC
OPA:n pistejohto olisi vielä kurottavissa umpeen. Jokainen piste on nyt todella
tärkeä.
FC OPA johtaa sarjaa 59 pisteellä ja OPS kyttää perässä 56 pinnaa keränneenä. Naapuriseuran maaliero on plussalla 61 osuman verran, kun OPS:n vastaavassa sarakkeessa on luku 36. Tätä ajatellen OPS:n olisi voitettava C-lohko nimenomaan sarjapisteissä, sillä 25 maalin eron kurominen neljässä ottelussa on melkoinen savotta.
Serbitoppari Nikola Markovic puski joukkueiden viime kohtaamisessa 2 - 0 lukemat . |
Lauantai-illan isäntäjoukkue VIFK on sarjassa turvallisesti neljäntenä eikä
vaasalaisilla ole enää mitään hävittävää eikä voitettavaa. Tällaiset joukkueet
ovat äärimmäisen vaarallisia vastustajia, sillä pelaajat voivat otella
vapautuneesti ja antaa näyttöjä ensi kautta ajatellen. OPS päihitti VIFK:n
kauden aiemmassa kohtaamisessa Oulussa maalein 2 - 0, mutta muistutetaan, että
VIFK pelasi lähes koko ottelun vajaamiehisenä maalivahti Brian Popen ulosajon vuoksi.
Ennen ottelutauolle jäämistä OPS napsi viisi voittoa
putkeen, joista viimeisin ratkesi vasta lisäajalla oululaisten hyväksi. Mika Hautala kaatoi FC Santa Clausin
yliajan maalilla ja peli päättyi lukemiin 3 - 4. Vaasalaisten peli on tulosten
perusteella ollut hieman aneemista viime aikoina. Heillä on takanaan 1 - 0
voitot Norrvalla FF:stä ja Seinäjoen JK:sta, 2 - 1 voitto FC Vaajakoskesta sekä
0 - 0 tasurit OLS:n ja PK-37:n kanssa. Joukkueen paras maalintekijä on ollut 11
osuman Mikko Ylihärsilä. Myös OPS:n Luis Vanderlei on viimeistellyt 11
maalia. OPS:n seuraava ja samalla kauden viimeinen kotiottelu on lauantaina
26.9. FC Ylivieskan Palloa vastaan.
(Toimitus)
11.09.2009
Liigakokemusta omaava Valmir Alves De Oliveira OPS-paitaan
- Hän on ollut todella positiivinen kaveri ja treeneissä on nähty, että hän on
hyvä viimeistelijä. Hän tuli meille hieman huonossa kunnossa, mutta olemme
tehneet töitä sen eteen. Hänen kuntonsa on nyt nousussa ja hän voi auttaa meitä
paljon vielä tämän vuoden aikana, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio luonnehtii.
- Hyökkäys on ollut ongelma meille. Oliveira on hyvä joukkuepelaaja, kovan
tekemään töitä, nöyrä ja hänellä on kova halu menestyä, Antonio kehuu.
OPS on etsinyt koko kauden ajan sopivaa hyökkääjää riveihinsä ja nyt Antonio ja
OPS-manageri Miika Juntunen
vaikuttavat tyytyväisiltä löytämäänsä.
- Hän on hyvä sentteri myös ensi vuodeksi, olipa sarjataso mikä tahansa. Juuri
tämän tyyppistä korvaajaa me olemme hakeneet Dragan Pejicin tilalle, Juntunen
taustoittaa.
OPS:n seuraava ottelu on lauantaina 19.9. Vaasassa VIFK:n vieraana. Parin
viikon mittaisen ottelutauon OPS on käyttänyt harjoitteluun.
- Olemme harjoitelleet todella lujaa tämän viikon. Nyt vietämme vapaaviikonlopun
ja ensi viikolla aloitamme keskittymisen VIFK-otteluun, Luiz Antonio linjaa.
Kakkosen C-lohkossa on vielä kaikki auki, kun FC OPA jäi tasapeliin viime
kierroksella FCJ Blackbirdin kanssa. OPS on nyt tasapisteissä (56) ottelun
vähemmän pelanneen naapuriseuran kanssa, mutta joukkueilla on vielä keskinäinen
kohtaaminen jäljellä.
(Toimitus)
05.09.2009
Hautalan viime hetken maali toi täydet pisteet
FC Santa Claus ja Oulun Palloseura järjestivät todellisen
ilotulituksen Rovaniemellä ja mättivät maaleja toistensa verkkoihin vuoron
perään. Pukit tasoittivat ottelun numeroihin 3 - 3 vain kuusi minuuttia ennen
päätösvihellystä, mutta OPS ei tästä lannistunut. Alkukauden maalipyssy Mika Hautala katkaisi 13 ottelun
mittaisen kuivan putkensa makeaan paikkaan, kun pelikello tikitti jo lisäaikaa.
Vaihdosta vain muutama minuutti aikaisemmin kentälle tullut "Haukka" niittasi Alex Arinzen syötön maaliin ja hikisten
pelikamppeiden lisäksi oululaisten linja-autoon pakattiin kolme sarjapinnaa.
- Me taisteltiin loppuun asti, mutta samalla tämä oli opetus meille, että joukkue, joka taistelee sarjanoususta ei saa menettää johtoaan pelin lopussa, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio huokaisi.
Pukit aloittivat maali-ilottelun jo neljän peliminuutin jälkeen, kun Tomi Kosken komea kaukolaukaus upposi
maalipuiden väliin. Heti alusta lähtien oli selvää, että lauantai-iltana
haetaan maaleja näyttävillä kuvioilla eikä ottelussa paljoa peruuteltu. OPS:n
tuore jatkosopimuspelaaja Paulo Perreira
laukoi pelin tasoihin 17 minuutin kohdalla
Anzori Kaladzen esityöstä. Santa Claus iski kuitin ilkeästi heti OPS:n
tasoituksen jälkeen. OPS-puolustuksen vartiointivirhe avasi tilan Antti Kutilalle, joka vei
rovaniemeläiset uudestaan johtoon. Vierailijat tulivat toistamiseen tasoihin
vähintään yhtä ilkeään saumaan, kun Teemu
Pähtilä viimeisteli onnekkaasti vain minuutti ennen taukovihellystä. Marko Kivilä puski Luis Vanderlein lähettämän kulmapotkun Pähtilän kautta verkkoon ja tauolle
lähdettiin tasatilanteesta 2 - 2.
- Me pelasimme erittäin huonon ensimmäisen jakson. Oli monta
pelaajaa, jotka eivät olleet omalla tasollaan. En tiedä johtuiko siitä, että
kenttä oli liukas, mutta meillä oli paljon ongelmia ja hävisimme paljon kakkospalloja. Santa Claus tuli todella kovaa alussa, Luiz Antonio kertasi.
Toisella jaksolla OPS pääsi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon, kun rovaniemeläismaalivahti sähläsi pallon omaan maaliinsa kulmapotkutilanteessa 70. minuutin kohdalla. Santeri Viitasaari toi pukit vielä kerran rinnalle, mutta Mika Hautala päätti lisäajalla, ettei pistettäkään jätetä napapiirille. Maali syntyi vapaapotkun jälkitilanteesta.
Voittonsa ansiosta OPS siirtyi ainakin hetkeksi sarjajohtajan paikalle, mutta kakkoseksi valahtaneella FC OPA:lla on kaksi ottelua vähemmän pelattuna. OPS pelaa seuraavan kerran vasta kahden viikon kuluttua Vaasassa aina vaarallisen VIFK:n vieraana.
Maalit:
1 - 0 Tomi Koski 4 min.
1 - 1 Paulo Perreira 17 min.
2 - 1 Antti Kutila 18 min.
2 - 2 Teemu Pähtilä 44 min.
2 - 3 Oma maali 70 min.
3 - 3 Santeri Viitasaari 84 min.
3 - 4 Mika Hautala 90 min.
(Toimitus)
04.09.2009
Maalivahti Antti Alakulju uskoo voitokkaaseen loppukauteen
- Kaikki jäljellä olevat matsit ovat kovia pelejä ja niistä pitäisi ottaa viisi
voittoa. Jospa OPA häviäisi jonkun jäljellä olevista otteluistaan, niin saisimme
viimeiseen otteluun kunnon panokset. Mutta ensin meidän täytyy hoitaa nämä
neljä peliä, OPS:n maalivahti Antti
Alakulju suunnittelee.
Yhteispeli toimii. OPS-maali on pysynyt puhtaana peräti 11ottelussa eli yli puolissa tämän kauden otteluista. Sinipaitojen verkkoon on tehty vain 0,76 maalia ottelua kohden. |
Palloseuran seuraava ottelu on lauantaina Rovaniemellä FC Santa Clausia
vastaan. Pukit ovat esittäneet viime aikoina varsin ailahtelevia otteita. Ensin
rovaniemeläiset olivat hilkulla napata pisteet sarjajohtaja FC OPA:lta, mutta
pukkien oli lopulta tyytyminen 1 - 0 tappioon. Tästä masentuneena Santa Claus hävisi
seuraavan ottelunsa Seinäjoen JK:lle peräti 7 - 1.
- Meillä on joukkueessa hyvä meininki ja olemme päässeet kauden puolivälin
pistemenetyksien jälkeen taas hyvään vireeseen. Lähdemme puolustuksen kautta ja
siitä, että nolla säilyy omissa. Hoidetaan erikoistilanteet kunnolla ja meidän
pelaajat luovat aivan varmasti sen verran paikkoja, että maaleja tulee. Asenne
pitää olla kohdallaan, emmekä saa antaa yhtään periksi, Alakulju luettelee
voitonavaimia.
OPS voitti joukkueiden viime kohtaamisen maalein 4 - 1. Ottelun hahmo oli
tuolloin kaksi maalia ladannut Luis
Vanderlei.
- Santa Claus voi olla kova omalla pienellä kotikentällään. Uskon kuitenkin,
että heidän topparit ovat helisemässä meidän prässin ja hyökkääjien kanssa,
OPS-torjuja ennakoi.
OPS:n ja FC Santa Clausin viime kohtaaminen päättyi oululaisjuhliin. |
20-vuotias oululaisvahti on valloittanut joukkueensa ykköstorjujan paikan
takaisin itselleen alkukauden loukkaantumisten jälkeen. Kaksi peräkkäistä
sormivammaa piti miehen sivussa puolen kauden otteluista.
- On ollut huonoa onnea, muta treenasin tauon todella lujaa ja tein vielä omia
harjoituksia päälle, joten itseluottamus ja fysiikka olivat kunnossa heti
ensimmäisessä pelissä, kun palasin kentälle. Pyrin pelaamaan idioottivarmaa
peliä eli sateella nyrkkeillään pallot pois, enkä esitä mitään kaunista
jalkapeliä. Virheet pyritään eliminoimaan pois.
- Nikola Markovicin ja Austinin (Augustine Jibrin) takana on todella
hyvä pelata. Me annetaan puolin ja toisin itseluottamusta toisillemme, hän
jatkaa.
Lauantain isäntäjoukkue FC Santa Claus on sarjassa turvallisesti yhdeksäntenä
23 pinnaa keränneenä. OPS siis kärkkyy sarjanousijan paikkaa kahden pisteen
päässä yhden ottelun vähemmän pelannutta FC OPA:a. OPS:lla on sarjapisteitä
kasassa 53.
(Toimitus)
01.09.2009
Luis Vanderleille ja Paulo Perreiralle jatkosopimukset
OPS:n kaksi brasilialaispelaajaa Luis Vanderlei (kuvassa) ja Paulo Perreira jatkavat oululaisseurassa. Keskikenttäpelaaja Vanderlein jatkosopimus on vuoden mittainen ja keskikentällä tai laitapuolustajana viihtyvän Perreiran pahvi on kahden vuoden mittainen. 31-vuotias Luis Vanderlei on kuulunut OPS:n avainpelaajiin ja mies on tehnyt 11 maalia tällä kaudella. 22-vuotias Perreira saapui Palloseuraan elokuun siirtoikkunan aikana Brasiliasta ja hän on pelannut OPS:ssa viisi ottelua, joissa on syntynyt yksi maali.
OPS:n seurajohto katsoi, että brassipelaajien jatkosopimukset solmitaan, vaikka ensi kauden sarjatasosta ei ole vielä tietoa. OPS on sarjakakkosena kahden pisteen päässä Kakkosen C-lohkoa johtavasta FC Oulun Pallosta. Palloseura tavoittelee edelleen sarjanousua Ykköseen.
(Toimitus)