Uutisarkisto - January 2012
27.01.2012
Otteluohjelma julki
Ykkösen kausi päättyy huomattavasti aikaisemmin kuin viime vuonna. Päätöskierroksella 6. lokakuuta OPS matkustaa Helsinkiin HIFK vieraaksi. Kauden ensimmäisessä ottelussaan OPS isännöi FC Viikinkejä lauantaina 28. huhtikuuta. Uutuutena Ykkösen sarjaohjelmassa on lauantaiotteluiden yhtenäinen alkamisaika, kello 17.00.
Koko otteluohjelma
(Toimitus)
23.01.2012
Palloseuralle kaksi kovaa vahvistusta
Liiganousua ensi kaudella tavoitteleva Oulun Palloseura on solminut kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen kesken viime kauden joukkueeseen liittyneen kamerunilaishyökkääjä Jean Fridolin Nganbe Nganben kanssa. Haukiputaalaislähtöisen topparin, Pekka Räisäsen (kuvassa) kanssa on tehty 1 + 1 mallinen sopimus.
Kamerunin juniorimaajoukkueissa kouliintunut 23-vuotias Nganbe Nganbe iski viime kaudella seitsemässä pelaamassaan ottelussa neljä maalia. Hän on pelannut aiemmin myös AC Oulussa, missä hänen tililleen kertyi 20 liigaottelua ja kaksi liigamaalia kaudella 2010.
- Hän on erittäin tärkeä pelaaja ja hänen täytyy toimia esimerkkinä meidän nuorille pelaajille. Tulen vaatimaan häneltä paljon kahden vuoden aikana ja tiedän, että hänellä on paljon annettavaa meille, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio uskoo.
29-vuotias Räisänen omaa liigakokemusta Tornion Pallo-47:n riveistä kaudelta 2005. Haukiputaan Pallossa kapteenin nauhaa kahdella viime kaudella kantaneella topparilla on runsaasti myös Ykkösen kokemusta sekä TP-47:stä (2006 ja 2009) että Tampereen Pallo-Veikoista (2007-2008).
- Ensi kausi tulee olemaan kovatasoisin Ykkönen, mitä on koskaan ollut. Kärkeen tähtäävät porukat ovat tehneet kovia satsauksia, joten on mukava palata sarjaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Henkilökohtaisesti odotan jo kovasti paikallispelejä varsinkin AC Oulun kanssa, mutta myös Rovaniemen Palloseuran kanssa. Ne tulevat olemaan kauden kohokohtia, Räisänen kertoo.
OPS-luotsi Luiz Antonio on mielissään saatuaan kokeneen ja kovaotteisen Räisäsen riveihinsä.
- Hänellä on paljon Ykkösen kokemusta ja hän tykkää pelata kovaa – miesten pelejä! Hän tietää, että meillä tulee olemaan kova kilpailu alakerran pelipaikoista, mutta minä uskon, että hän tulee lunastamaan paikkansa. Häntä tarjottiin meille jo viime vuonna, mutta silloin siviilityö esti asioiden etenemisen, Antonio toteaa.
Jean Fridolin Nganbe Nganbe on vaikea pideltävä - sen viime kausi osoitti. |
Luiz Antonion mukaan OPS tulee uudistumaan vielä paljon kevään aikana.
- Meillä on haastava vuosi edessämme, sillä joukkueeseen tulee paljon muutoksia. Luotan täydellisesti Miika Juntusen ja Kari Vaallon työhön, että saamme tänäkin vuonna paljon yhteistyökumppaneita ja hyvän joukkueen kasaan viimeistään huhtikuulla. Samalla haluan kiittää ”Emppu” Paanasta kolmen vuoden työstä täällä minun kanssani. Haluan myös kiittää niitä pelaajia, jotka ovat olleet tämän ajan meidän kanssamme. Varsinkin niitä jo muualle siirtyneitä, jotka olivat koko kolme vuotta täällä eli Marko Kivilä ja Luis Vanderlei. Kiitän myös niitä pelaajia, jotka olivat täällä lyhyemmän ajan, Antonio kiittelee.
On toki mahdollista, että muutama viime kauden joukkueessa esiintynyt pelaaja jatkaa vielä OPS:ssa, mutta joka tapauksessa on selvää, että Palloseura luo uuden nahan ensi kaudeksi. Nganbe Nganbe palaa Palloseuran harjoitteluvahvuuteen maaliskuun alussa. Pekka Räisänen on treenannut OPS:n mukana jo tammikuun alusta lähtien.
(Toimitus)
19.01.2012
Omat ja ulkomaalaiset talentit tarkastelussa
- Yllättävän hyvin meidän joukkue pärjäsi. On positiivinen asia, että nuoret pelaajat pääsevät pelaamaan miesten pelejä ja välillä pelimme näyttikin erittäin hyvältä. Oli todella hyvää syöttöpeliä ajoittain, mutta välillä taas näkyi ero junioripelin ja miesten pelin välillä, viime viikonlopulla Suomeen palannut OPS-luotsi Luiz Antonio huomioi.
Palloseura kohtaa Top level sportsin uudestaan tulevana lauantaina. Perjantaina Luiz Antonio vetää ryhmälle harjoitukset, jossa hän pääsee tarkastelemaan mahdollisia ulkomaalaisvahvistuksia lähemmin. OPS:n mukana harjoittelevat tällä hetkellä myös liigakokemusta omaavat Pekka Räisänen ja Tommi Siekkinen sekä viime kaudelta tuttu Jean Fridolin Nganbe Nganbe ja hänen suosituksestaan OPS:n testissä oleva keskikenttäpelaaja Diop Khassimirou.
- Kova työ on vielä edessä joukkueen kasaamiseksi. Voi olla, että meillä tulee paljon muutoksia viime kauteen verrattuna. Kolme vuotta meillä pysyi joukkue hyvin koossa ja teimme loistavaa työtä. Nyt voi olla muutoksien aika, mutta luotan täysin Miika Juntusen ja Kari Vaallon työhön sekä omaani ja Aimo Sutisen työhön, jotta maalis-huhtikuulla meillä on kova joukkue koossa, Antonio hahmottelee.
Harjoitusottelun lomassa fysiikkavalmentaja Aimo Sutinen piti kuntotestin osalle pelaajista.
- Seurasimme reaaliaikaisesti rasitustasoja viideltä pelaajalta eli katsoimme pelin fyysistä rasitusta ja energiavarojen tasoja. Hyviä suorituksia tässä mielessä eli jaksamista alkaa löytyä ja suunta on oikea, Sutinen korosti.
Peli jälkeen on analyysin paikka. Luiz Antonio ja Aimo Sutinen saavat Polar Team² -järjestelmä avulla kattavaa tietoa pelaajien rasitustasoista. |
OPS – Top level sports 4 – 3 (1 – 1)
1 – 0 Pekka Kainu (Niilo Livingstone) 6 min.
1 – 1 “Senior” 32 min.
1 – 2 “Elstrom” 46 min.
2 – 2 Jean Fridolin Nganbe Nganbe (Pekka Kainu) 58 min.
3 – 2 Iiro Vandell 65 min.
3 – 3 ”Senior” 71 min.
4 – 3 Jean Fridolin Nganbe Nganbe (Pekka Kainu) 73 min.
OPS:n kokoonpano:
Lauri Rönkkö (45. Juhani Koponen)
Ville Rimpinen (33. Juuso Kemppainen)
Ilmo Hauru
Iiro Vandell (c)
Karri Korhonen (45. Markus Vesala)
Eelis Koskinen (45. Jean Fridolin Nganbe Nganbe)
Diop Khassimirou
Niilo Livingstone
Mikael Juntunen
Niklas Puurunen (52. Eelis Koskinen)
Pekka Kainu
(Toimitus)
16.01.2012
Vandell ja Juntunen jatkavat
- Tavoitteena on saada avauskokoonpanon paikka heti alkukaudesta lähtien ja esittää varmaa puolustuspelaamista ja hyökkäyksien tukemista paikan tullen. Tasaisuus on tärkeää puolustuspään pelaajalle, sillä notkahdukset näkyvät heti taululla. Joukkueena tavoitteemme on liiganousu, Iiro Vandell kertoo.
Matias Juntunen suorittaa parhaillaan varusmiespalvelusta Kajaanissa. Pelikentillä Juntusen kaavaillaan palaavan hänen omimmalle paikalleen eli niin sanotulle kymppipaikalle, joka on hänelle tuttu myös eri ikäluokkien maajoukkueista.
- Viime kaudenkin tehot tulivat pääosin silloin, kun pelasin kymppipaikalla. Minulle on kuitenkin ihan sama, pelaanko laitahyökkääjänä vai keskikentällä, kunhan pääsen pelaamaan. Viime kausi meni pipariksi loukkaantumisten takia eli nyt on tavoitteena ensinnäkin pysyä terveenä, parantaa viime kaudesta ja tehdä enemmän tehoja. Myöskään liiganousutavoitteesta ei tingitä, Juntunen asettelee.
- Koko nuoruuden olen pelannut kymppipaikkaaa ja siinä pääsee käyttämään paremmin luovuutta ja ehkä osaan liikkua siinä paremmin. Laidassa tarvitaan enemmän jalkoja, hän vertailee.
Vandellin ja Juntusen myötä OPS:lla on koossa seitsemän pelaajasopimusta.
Nilkkavammat ja selkämurtuma varjostivat Matias Juntusen viime kautta. |
(Toimitus)
03.01.2012
Kengän pohjat kuluvat Sutisen johdolla
- Maanantaina aloitimme yhteiset harjoitukset, kun joukkue palasi omatoimiselta harjoituskaudelta. Hyvä meininki on päällä ja vaikuttaa siltä, että lähtötasot ovat hyvät joulukuun jäljiltä, Sutinen huomioi.
Pekka Kainu kuuntelee fysiikkavalmentaja Aimo Sutisen palautteen peruskestävyysharjoituksen lomassa. |
Uutena ulottuvuutena Palloseuran talviharjoittelussa Polar Team² -järjestelmä, jonka avulla saavutetaan tarkka ymmärrys joukkueen ja yksittäisten pelaajien kunnoista. Ammattimaiseen valmennukseen kehitetty tuote mahdollistaa jopa reaaliaikaisten rasitustasojen mittaamisen esimerkiksi harjoitusottelun aikana.
- Ei tarvitse arvailla, vaan tiedämme tarkalleen jokaisen pelaajan osalta, missä mennään. Valmennuksellisesti meillä ei ole aikaa virheisiin, vaan me harjoittelemme suunnitelmallisesti ja tiedämme koko ajan, mitä teemme ja miksi. Nyt ideana on peruskestävyyden kehittäminen kesän pelejä ajattellen. Etenkin nuorten pelaajien kehittäminen on nyt tärkeää ja heidän kanssaan tehdään yhteistyötä OPS:n juniorivalmentajien kanssa. Nytkin täällä käy 11 junioripelaajaa, joista nuorin on 15-vuotias, Sutinen kertoo.
Joulukuun ajan pelaajat huolehtivat omatoimisesti Sutisen ohjeiden mukaan peruskestävyys-, lihaskestävyys- ja nopeusharjoittelusta. Tähän aikaan vuodesta vedetäänkin kovaa, sillä kaikki tähtää siihen, että joukkue on iskussa myös sarjapelien viimeisellä puolituntisella, jolloin pelit yleensä ratkaistaan. Yhteisharjoituksia vedetään tällä hetkellä 8-9 kertaa viikossa. Noin puolet ovat pallollisia harjoituksia ja toinen puoli vedetään lenkkarit jalassa Ouluhallissa tai jäähallin käytävällä.
(Toimitus)