Oulun Palloseura

15.08.2009

Maalihanat aukesivat

Maali-ilottelusta huolimatta Oulun Palloseura esitti varsin kaksijakoisen näytöksen Norrvalla FF:ää vastaan. Lauantaipäivän ottelun ensimmäinen puoliaika oli täydellistä kotijoukkueen pyöritystä eikä vierailijoilla ollut mitään aseita Palloseuraa vastaan. Isännät saivat hyökkäyspelinsä rullaamaan mukavasti ja tauolle lähdettiin peräti 4 - 0 lukemissa.

Jo kolmen minuutin pelin jälkeen Nikola Markovic puski Luis Vanderlein lähettämän kulmapotkun verkkoon. OPS lisäsi höyryä, kun liukkaalla pelituulella hyökkäyksessä viilettänyt Anzor Kaladze (kuvassa) osui 20 minuutin paikkeilla kaksi kertaa. Ensin georgialainen esitteli ponnistusvoimaansa viemällä keskityspallon maalivahti Matias Kullbäckin kynsistä. Maaliin johtaneen keskityksen lähetti Heikki Marjeta. Kaksi minuuttia tästä ja Kaladze laukoi kauniin sijoituksen yläkulmaan ja peli näytti selvältä, sillä Norrvalla ei pysynyt vauhdissa mukana.

 

- Ensimmäinen jakso oli erittäin hyvä. Hyökkääjät tekivät maaleja pitkästä aikaa, mikä oli positiivista, OPS-luotsi Luiz Antonio kehui.

 

2 - 0

Mies on toista metriä ilmassa, mutta trampoliinia ei näy missään. Anzor Kaladze esitteli

ponnistusvoimaansa puskiessaan OPS:n 2 - 0 johtoon.

 

Norrvallalle tarjottiin 24 minuutin kohdalla kavennusmahdollisuutta rangaistuspilkulta, mutta Antti Alakulju aavisti Jesper Engströmin yrityksen ja torjui rankkarin kulmapotkuksi. Pirteän pelin kärjessä pelannut Teemu Pähtilä sai palkinnon maalin muodossa, kun ottelu oli ikääntynyt 37 minuuttia. Pähtilä seurasi maalivahdin torjunnan loppuun asti ja iski oman paluupallon Kullbäckin selän taakse aivan maalin edestä.

 

4 - 0

Teemu Pähtilä taistelee loppuun asti ja iskee oman paluupallonsa verkkoon. 4 - 0.

 

Toisella jaksolla nähtiin kortin kääntöpuoli, kun avausjaksoa suvereenisti vienyt kotijoukkue päästi vierailijat peliin mukaan. OPS vaihtoi pienistä loukkaantumisista kärsineet Luis Vanderlein, Augustine Jibrinin ja Teemu Pähtilän  pois kentältä ja uusia miehiä jouduttiin laittamaan hieman vieraammille pelipaikoille.

- Toinen jakso oli todella huono esitys meiltä, ei mitään kerrottavaa. Puhuttiin tauolla, että pelataan toinen jakso tulevaisuutta varten ja puolustetaan tarkasti. Ne pelaajat, jotka saavat mahdollisuuden, heidän pitäisi näyttää kentällä, Antonio vaati.

Norrvallan peli näytti toisen jakson alussa yhtä aneemiselta kuin ottelun alussakin ja Paulo Perreira kiitti tästä ja laukoi Matias Juntusen läpisyötöstä taululle jo 5 - 0. Ottelua oli pelattu tuolloin 53 minuuttia. Kohtaamisen kahdet kasvot vaihtoivat tämän jälkeen osaa ja Norrvalla vuorostaan vyörytti hyökkäyksiä kohti Antti Alakuljun vartioimaa maalia. Jakson puolivälissä OPS-puolustus piti hetken avointen ovien päivää ja Norrvalla iski kaksi nopeaa maalia. Andrei Shyrobokov pyörähti vapaaksi boksissa ja kavensi. Pian sama mies seurasi vapaapotkun jälkitilanteen, jossa merkkaamattomia vieraspelaajia vaani luvattoman paljon OPS-maalilla. Shyrobokov nosti kahdella osumallaan kauden maalimääränsä jo yhdeksään. Norrvalla sai pallon vielä kerran ylärimaan, mutta muutoin ottelun loppu oli lähinnä päätösvihellyksen odottelua.

 

Matias Juntunen

Matias Juntunen syötti kaksi maalia. Maalisarakkeeseen ei tullut lisäosumia hyvästä

yrittämisestä huolimatta. Tästäkin tilanteesta vain mustelma jalkapöytään vastustajan

nappuloista.


OPS pelaa seuraavan ottelunsa Pietarsaaressa JBK:ta vastaan ensi lauantaina.

 

Maalit:

1 - 0 Nikola Markovic 3 min.

2 - 0 Anzor Kaladze 18 min.

3 - 0 Anzor Kaladze 21 min

4 - 0 Teemu Pähtilä 37 min.

5 - 0 Paulo Perreira 53 min.

5 - 1 Andrei Shyrobokov 65 min.

5 - 2 Andrei Shyrobokov 73 min.

 

Kuvakooste ottelusta

 

Ottelupöytäkirja

 

(Toimitus)