OPS:N päävalmentaja Luiz Antonio Moraes aloitti jalkapallon pelaamisen seitsemänvuotiaana maatilalla Brasilian syrjäseudulla lähes 500 kilometrin päässä suurkaupunkien jalkapallokeskuksista. Maatila vastaan toinen maatila – siinä nykyisen OPS-luotsin uran ensimmäiset ottelut. Hyökkääjänä pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt Antonio aloitti pelaamisen oikeana laitapakkina.

– Muutimme 13-vuotiaana isän töiden perässä Getulinan kaupunkiin. Pelasin siellä futsalia ja voitin kahtena vuotena peräkkäin maalikuninkuuden. Silloin jalkapallo alkoi maistua ja minusta tuli hyökkääjä, hän muistelee.

BRASILIASSA junioripelaajien tulva on tunnetusti niin kova, että huonon menestyksen takia saatetaan vaihtaa kokonaisen joukkueen pelaajat uusiin. Niinpä Luiz Antonionkin tie huipulle on ollut kivinen ja pitkä.

– 14-vuotiaana sain mahdollisuuden Brasilian parhaassa juniorimyllyssä São Paolossa. Kävin testileirillä, mutta en tullut valituksi, joten jatkoin maataloustekniikan opintojani.

– Sitten tuli uusi kutsu ja hyppäsin isäni kanssa Getulinassa bussiin keskiyöllä ja olimme perillä São Paulossa kello 12.00, kun testit alkoivat. Näytillä oli 250 pelaajaa, joista kaksi valittiin. Pelasin testiottelussa kymmenen minuuttia ja koskin palloon kahdesti. En tullut taaskaan valituksi.

Jalkapalloura jäi taka-alalle nuoren miehen jatkaessa opintojaan. Menestystä tuli kuitenkin aika ajoin. Antonion luokka voitti kerran koko São Paolon osavaltion maataloustekniikan opiskelijoiden mestaruuden ja kuinka ollakaan, Luiz Antonio oli turnauksen maalikuningas. Hän arvostaa tuon suorituksen vieläkin todella korkealle.

– Harmittaa, etten ole saanut urallani paljon apuja, sillä olin maatalon poika. Olin kuitenkin ahkera ja joskus keräsimme 15 poikaa ja kävelimme kymmenen kilometriä toiselle maatilalle, jotta saimme pelata. Jalkapallossa pitää olla intohimoa ja pitää olla valmis tekemään ekstraharjoituksia, eikä vain joukkueharjoituksia. Jos koet olevasi hyvä vapaapotkun antaja, niin silloin pitää ampua sata palloa päivässä, hän paaluttaa.

 

MENI vuosia ennen kuin A-juniori-ikäistä pelimiestä lähestyttiin Novo Horizontino -nimisestä seurasta.

Tuolloin vain puolen vuoden päässä maatalousteknikon tutkinnon valmistumisesta ollut Antonio sanoi ensimmäisen kerran urallaan ”ei”. Opiskelujen vieminen maaliin nousi tärkeämmäksi, mutta Antonio oli päättynyt yrittää jalkapallossa vielä kerran.

– Valmistuttuani minulle tarjottiin alan töitä, mutta päätin olla ottamatta niitä vastaan ja isäni oli siitä todella vihainen. Pelasin silloin A-junioreiden amatöörisarjassa ja Alvinlandiassa yksi otteluistamme päättyi 5 – 2 ja tein siinä pelissä hattutempun. Silloin yksi mies tuli kentän laidalle ja kysyi, että kiinnostaisiko minua ammattilaissopimus.

Joukkue oli Bragantino ja tuo mies kentän laidalla joukkueen valmentajan Carlos Parreiran yksi kykyjenetsijöistä. Parreira valmensi Brasilian maajoukkueen maailmanmestaruuteen vain muutamaa vuotta myöhemmin USA:n kisoissa vuonna 1994.

Hyvästä valmentajasta huolimatta Antonion ura ei auennut vieläkään, vaan hän sai tehdä kivenkovassa kokoonpanossa tilaa muun muassa futislegenda Mauro Silvalle. Luiz Antonio voitti kuitenkin Bragantinon reservijoukkueen maalikuninkuuden ja tuo poiki mahdollisuuden siirtyä Suomeen ammattilaiseksi – kauas tuntemattomaan.

– Valokuvaaja Juha Tammisen kautta tuli tieto, että Porin Jazz etsii kahta tai kolmea pelaajaa Brasiliasta, Antonio muistaa.

Vuoden 1993 mestaruus ratkesi FC Jazzille vasta kauden päätösottelussa Myllykosken Palloa vastaan. Jazz voitti ottelun 11 193-päisen yleisön edessä maalein 6 - 3. Luiz Antonio iski Jazzille kaksi maalia, kuten myös nykyinen OPS-manangeri Miika Juntunen. Kuvassa Antonion lisäksi Rodrigo (vas.), Piracaia ja Antti Sumiala. Kuvat: Juha Tamminen / arkisto

Näin Luiz Antonio, Piracaia ja Marcos Tulio lensivät pieneen, tuntemattomaan maahan.

– Meille annettiin kolme harjoitusottelua koeaikaa. Tulimme Suomeen ja ensimmäinen peli oli hiekkakentällä Turun Interiä vastaan. Kentällä oli isoja kiviä hiekan seassa ja ajattelimme, että pakkohan täällä on olla nurmikenttä jossain.

– Puin varmaan neljät housut päällekkäin ja eihän niissä voinut edes liikkua kunnolla. Tein kahdessa ensimmäisessä pelissä molemmissa hattutempun ja se riitti sopimukseen, kolmatta peliä ei tarvittu.

PORISSA Antoniosta kasvoi Veikkausliigan legenda. Maalikuninkuudet kausilla 1992 ja 1996, Suomen mestaruudet 1993 ja 1996 ja päälle vielä Mestareiden liigan otteluita HJK:n ”dream teamissa” sekä Suomen Cupit 1998 ja 2000. Lisätään listaan vielä kolme hopeaa ja yksi pronssi.

Suomeen tulemista Antonion ei ole tarvinnut katua. Sen sijaan yksi siirto uralla on jäänyt harmittamaan.

– Siirtyminen Jazzista saksalaiseen Mainz-05:een oli virhe. 2. Bundesliiga oli liian fyysinen sarja minulle ja olisin jo tuolloin voinut siirtyä HJK:hon, hän harmittelee.

SAKSASSA Antonio tutustui pelaamisen kääntöpuoliin: loukkaantumisiin ja vaihtopenkillä istumiseen. Niin ikään hän koki urheilupiireissä varsin legendaarisen bussin rinnalla juoksemisen.

– Otimme yhdessä pelissä rumasti turpaan ja paalumatkalla katsoimme ottelun DVD:ltä kaksi kertaa putkeen, 180 minuuttia. Sen jälkeen valmentaja sanoi, että minusta näyttää siltä, ettette juosseet pelissä tarpeeksi, joten juostaan nyt. Bussi pysähtyi, vaihdoimme vaatteet ja otimme juoksuja tien vieressä.

Saksan kauden jälkeen Antoniolle tarjottiin sopimusta Torpedo Moskavasta, mutta hän päätti siirtyä tällä kertaa HJK:hon.

– Tietysti mestaruudet ovat uran huippuhetkiä, mutta niin on myös Mestareiden liigassa pelaaminen HJK:ssa, maalit Benfican ja Kaiserslauternin verkkoon iskenyt Antonio muistelee.

 

BENFICAN verkkoon isketty 1,5 miljoonan markan maali on Antonion uran tärkein osuma. Vuoden 1998 Mestareiden liigassa HJK pelasi samassa lohkossa muun muassa portugalilaisen suurseura Benfican kanssa ja Luiz Antonio ampui vierasottelun loppuhetkillä 2 – 2-tasoituksen Benfican verkkoon – maali toi HJK:n kassaan 1,5 miljoonaa markkaa.

– Se maali pelasti koko urani HJK:ssa. Harmittaa, etten pystynyt antamaan HJK:ssa loukkaantumisten takia niin paljon kuin olisin sydämestäni halunnut.

ANTONIO oikea polvi on leikattu kahdesti ja vasen kerran. Remontissa ovat olleet myös nivuset ja pelaajauran lopulta päättänyt takareisi.

– Yritin Miika Juntusen pyynnöstä AC Oulussa, mutta ei siitä tullut mitään, vaan urani loppui vuonna 2005. Takareidet olivat sen verran heikot, että ne revähtivät koko ajan.

Satunnaisia sarjapelejä kertyi vielä Antonion valmentamissa Sepsi-78:ssa, TP-47:ssä ja OPS:ssa ennen kuin pelaamisen sai väistyä lopullisesti.

– Kaikkein tärkeintä jalkapallossa on pelikaverin tunteminen. Pitää tietää, mistä toinen tykkää ja mitä se tekee kentällä. Vain siten syntyy hyviä kombinaatioita. Minä olen pelannut muun muassa loistavien Mikeal Forssellin, Shefki Kuqin, Mika Kottilan  ja Antti Sumialan kanssa. Paras pelikaverini on kuitenkin Saku Laaksonen FC Jazzista. Voitin Veikkausliigan maalikuninkuudet vuosina 1992 ja 1996 sen takia, koska hän oli rinnallani. Pitää myös muistaa, että Jazzissa meidän takana olivat loistavat pelaajat Jarmo Alatensiö ja Piracaia. Sakun kanssa tiesimme aina, minne toinen liikkuu ja mihin pallo tulee. Hänen kanssaan oli loistava pelata, Antonio kiittelee.

VALMENTAJAA Luiz Antoniosta ei tullut sattumalta.

– Jo Porin Jazzissa tiesin, että minusta tulee joskus valmentaja. Olen koko urani ajan kirjoittanut muistivihkoon mielestäni hyviä harjoituksia ja ohjeita, joita valmentajat ovat antaneet.

Pitkä ja menestyksekäs pelaajaura on antanut Luiz Antoniolle hyvät lähtökohdat ammattivalmentajan työhön. Kuva: Timo Sipilä

Muistivihko tuli ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 2005, kun Antonio valmensi OPS:n A-junioreita, jotka etenivät seuraavana vuonna Jeferson Piresin johdolla SM-sarjaan asti. Tuo riitti silloiselle AC Oulun managerille, Miika Juntuselle, joka oli Antonion seurakaveri jo Porin Jazzin ajoilta. Juntunen kysyi Antoniota Harri Kampmanin valmentajapariksi AC Ouluun vuonna 2006, mutta Luiz Antonio valitsi tuolloin Kakkosessa pelaavan Seinäjoen Sepsi-78:n.

– Seinäjoella pelataan vieläkin minun nimeä kantavaa junioriturnausta ja se on iso kunnia minulle, hän tunnustaa.

Antonion Luigi-poika teki tämän kesän Luiz Antonio-cupissa peräti 30 maalia kuudessa pelissä! Saa nähdä, milloin ”mies kentän reunalla” tulee Luigin juttusille.

 

URA eteni seuraavaksi Tornioon, missä Antonio valmensi yhden kauden Ykkösessä pelannutta TP-47:ää. Sen jälkeen brassiluotsi totesi tarvitsevansa koulutusta ja palasi kotimaahansa opiskellakseen korkeimman tason valmentajatutkinnon.

Kurssilla hän istui kovassa seurassa, sillä 200 opiskelijan joukossa olivat muun muassa Diego Maradonan legendaarinen tutkapari Napolista, Careca sekä entiset maajoukkuepelaajat Julio Cesar ja Renato.

Luennoitsijoina olivat muun muassa sellaiset valmentajanimet kuin Carlos Parreira ja Luiz Felipe Scolari – maailmanmestareita molemmat.

– Valmentajafilosofiani on se, että juttelen  paljon pelaajien kanssa ja yritän opettaa heille asioita. Vaadin paljon pelaajilta ja itseltäni. Sanon asiat suoraan, eikä minulle ole merkitystä sillä, onko pelaaja nuori vai kokenut, vaan arvostan kaikkia.

 

PITKÄ pelaajaura auttoi ajattelemaan asioita siten, miten pelaajat niitä ajattelevat.

 

– Esimerkiksi minun ottelupalaverini kestää noin 20 minuuttia, koska tiedän, että pelaajat eivät tykkää, jos ennen peliä puhutaan pitkään. Kehun palaverissa pelaajia ja kerron heille, miten tuleva ottelu voidaan voittaa. Pelaajat kuitenkin tekevät työn ja tuloksen kentällä. Valmentaja voi vain kannustaa ja ohjata pelin aikana. Tietysti on olemassa erilaisia näkemyksiä eri valmentajilla ja niitä pitää kunnioittaa. Minä kuuntelen paljon pelaajia ja yritän päästä pelaajien ”sisälle” sytyttämään heidät otteluun.

– Brasiliassa valmentajat saattavat puhua vaikkapa äidistä tai mummosta ennen peliä ja yrittää päästä sitä kautta pelaajien sisälle. Joskus se onnistuu täällä Suomessakin.

Yksi asia kuullaan Antonion ottelupalaverissa joka kerta vastustajasta riippumatta.

– Se on nöyryys. Kentällä ei saa olla kiltti, mutta nöyrä pitää olla, hän naulaa.

KORKEIMMAN tason valmentajatutkinto tuli tarpeeseen, sillä keväällä 2009 vain kaksi viikkoa ennen sarja-avausta OPS:n manageriksi siirtynyt Miika Juntunen soitti hätäpuhelun Brasiliaan Jari Pyykölän jätettyä Oulun Palloseuran valmentamisen kauden alla. Tällä kertaa Antonio vastasi ”kyllä” ja tuolla tiellä ollaan vieläkin.

– Olen myös sellainen valmentaja, joka on aina käytettävissä, jos joku pelaaja haluaa tehdä ekstraa. Junioreiden kanssa puhun paljon siitä, mikä meni hyvin ja mikä huonosti ja mitä ei kannata tehdä ja niin edelleen. Pelaajien kanssa pitää puhua myös kentän ulkopuolisesta elämästä, jos haluaa mennä pitkälle tässä lajissa.

Antonio itse pitää erittäin tärkeänä jalkapallon ”ulkopuolista” elämää, vaikka valmentajan työ on tunnetusti ympäri vuorokautista.

– Pitää muistaa antaa aikaa perheelle, leikkiä lasten kanssa ja vaikkapa grillata, hyvän ruuan ystäväksi tunnustautuva Antonio kertoo.

KAIKKI valmentamisessa tähtää tulokseen. Antonio esikuva on Brasiliassa lähes kaiken voittanut Muricy Ramalho, jonka viisastenkivi kuuluu: ”kun peli päättyy, pelaajat nukkuvat, valmentaja miettii.”

– Jalkapallossa on kyse tuloksesta. Ihmiset haluavat nähdä tulosta ja olla ylpeitä oman kaupungin joukkueesta, kun se menestyy. Sitten kiinnostaa tulla katsomaan pelejä. Myös seurat arvostavat tulosta ja vain sen kautta valmentaja voi saada isot seurat peräänsä. Luiz Antoniolla on Oulun Palloseuran kanssa vielä ensi kausi jäljellä sopimuksestaan.

– OPS:lla on hyvä tulevaisuus edessään valmennanpa minä täällä jatkossa tai onko se joku muu. Seuralle on tulossa oma harjoituskeskus ja se on iso asia. Uskon, että menestyksen myötä fanitkin löytävät takaisin tänne.

(Kirjoitus on julkaistu OPS:n kausijulkaisussaa)