Gentlemen, we have a dream (herrasmiehet, meillä on unelma.) Näillä sanoin alkoi usein kapteenimme Austin Jibrinin ottelupuhe joukkueelle vain muutamia minuutteja ennen kentälle menoa. Unelma ei aivan täyttynyt, mutta se eli mukanamme läpi syksyn aina kauden viimeisille kierroksille saakka. Unelmamme tiellä oli vain FC Lahti joka keräsi 24 ottelun aikana kolme pistettä meitä enemmän. Kuten Timo Sipilän loistavista kauden jälkeisistä nettiraporteista olemme saaneet lukea ja päätellä, suupielet OPS-perheessä jäivät kuitenkin melko leveään virneeseen. Monilla mittareilla kautemme oli onnistunut.

Keväällä ja alkukesästä pistepussi alkoi karttua hitaasti. Tämä olisi jossittelijoiden kulta-aikaa, kun Oulusta pisteet tai pisteitä hakivat PK-35, FC KooTeePee ja FC Hämeenlinna. OPS-juna lähti lopullisesti raiteilleen PoPa-ottelusta 2.7, ja tarinan loppu olikin satumainen. Viikinki-laiva naarmutti meitä lievästi elokuun lopulla ja noin kuukautta myöhemmin muuan syyskuisessa hyytävän pimeässä Raatin illassa taivas tuntui synkkenevän lopullisesti.  Sen illan tapahtumat olivat kova paikka jokaiselle meistä, mutta siitäkin iskusta selvisimme. Viimeiset kolme ottelua toivat yhdeksän pistettä maalierolla 12-1; kauden huipentumana sarjan voittajan kukistaminen heidän kotikentällään Kisapuistossa. Emme kumarreelleet sarjan voittajaa kentällä, mutta kunnioitimme heidän hetkeään pelin jälkeen taputuksin, kun kapteeni Kalle Eerola nosti ”pojan” ilmaan. Sarjataulukkoa on kunnioitettava.

Sarjataulukko kertoo myös faktan, että olemme Oulun ykkösseura. Ei liene kenellekkään oululaiselle jalkapallofanaatikolle epäselvää, kuinka haluttu porkkana tämä oli. Olimme sarjan paras vierasjoukkue neljään pisteen marginaalilla seuraaviin. Pelimme kehittyi kauden aikana harppauksin ja loppukauden OPS oli ehkäpä sarjan kovin. Kaksi vuotta sitten juhlimme nousua Ykköseen, viime vuoden viidennellä sijalla vakiinnutimme paikkamme uudella sarjatasolla ja vuonna 2011 koputamme jo liigan portteja. Paljon hyviä asioita, on aihetta hymyyn. Ja kuka tietää muhiiko todellinen jytky vielä kabineteissa? Olemme ensimmäisiä listalla, mikäli joku Veikkausliigan organisaatio potkaisee tyhjää. Nämä asiat eivät valitettavasti ole ratkaistavissa vihreällä veralla, mutta tämän päivän urheilumaailma on karua. Maybe we still have a dream (ehkä meillä on vieläkin unelma.)

Lopussa kiitos seisoo. Joukkue on jo jakanut viimeisellä kotimatkalla Lahdesta kiitosta fantastiselle huoltajalle Jussi Hautalalle ja hulvattomalle hierojalle Matti Lantolle, jotka tekivät töitä meidän eteen työaikoihin katsomatta.  Nämä herrat eivät nouse otsikoihin kauden aikana, mutta ansaitsevat nousta jalustalle viimeistään kauden jälkeen. Kiitos jo legendan asemaan nousseelle, niin usein voittavan joukkueen autonkuljettajalle Eikka Väntsille, jonka johdolla rohmusimme vieraspeleistä pisteitä. Eikan poissaolot näkyivät tienpäällä yhtä pahasti kuin joukkueen avainpelaajien poissaolot kentällä. Kiitos ja onnea Kimmo Tirin kannattajayhdistys projektille, teitä tarvitaan. Kiitos kaikille teille OPS:n kanssa mukana eläneille. Näiden kiitoksien takana on koko joukkue valmennusjohtoa myöten. Maken kynä vetäytyy penaaliin. Kiitos lukijoille, jotka olette seuranneet amatöörikirjailijan juttuja. Kiitos samassa osoitteessa asuvalle oikolukijattarelle. Ja viimeinen kiitos teille rakkaat pelikaverit. Vain te tiedätte, miten raskaalta tuntuu bussimatka Helsingistä kotiin huonon pelin ja ruman tappion jälkeen, tai miten upea tunne on päättää pitkä kausi vierasvoittoon Lahdessa. Joukkueurheilun luonteeseen kuuluu, että pelikaverit vaihtuvat. Mutta kausi 2011 jää kauniina muistoihin juuri näistä pelaajista ja juuri näistä tapahtumista. 86-vuotias Oulun ylpeys on tullut jäädäkseen.

- Marko Kivilä #8