Oulun Palloseura otti organisaationa merkittävän askeleen talven aikana eteenpäin, kun se sai taakseen C-, B- ja A-juniorijoukkueet. Palloseuran päävalmentaja Luiz Antoniolla on suuria suunnitelmia junioreiden varalle, mutta hän korostaa tavoitteiden toteutumisen vaativan vuosia ja kärsivällisyyttä. Hän on kuitenkin enemmän kuin onnellinen, että junioritoiminta saatiin vihdoinkin käyntiin.

- Sillä on valtava merkitys koko seuralle. Minusta jokaisella seuralla pitää olla omat juniorit. Kun oma poika kasvaa seuran sisällä, hän oppii rakastamaan sitä ja silloin iso rakkaus seuraa kohtaa näkyy taisteluna ja kaikkensa antamisena jokaisessa ottelussa. Totta kai, vain jotkut menestyvät ja se kuuluu elämään, että vain osa palaajista pääsee edustusjoukkueeseen asti, Luiz Antonio aloittaa.

- Rakkaus seuraa kohtaan tarkoittaa sitä, että pelaajalla on velvollisuus antaa aina kaikkensa. Virheitä tulee kaikille, mutta luovuttaa ei saa. Pelipäivä pitää olla kuin pyhäpäivä. Kun vedetään pelipaita päälle, pitää tuntua, että tämä on minun juttuni. Pitää myös oppia pelaamaan tuloksesta, sillä sitä yleisö haluaa, hän jatkaa.


Omat kasvatit kypsymään

Antonio hamuaa olemassa olevan kolmen ikäluokan lisäksi myös yhä nuorempia jalkapalloilijoita ”OPS-perheen” jatkoksi.

- Meillä on menossa ensimmäinen vaihe. Halusin ehdottomasti meille omat juniorit ja jatkossa toivon vielä E -ja D-junioreita meidän taakse. Olemme vasta saaneet C-, B-, ja A-juniorit ja se vaatii aikaa ja paljon töitä, että pelaajat kehittyvät ja parhaat juniorit haluavat tulla meille. A-juniorijoukkue oli valmis, kun se tuli, mutta C:n ja B:n joukkueen pelaajamäärä kasvoi nopeasti 16:s 28:aan, Antonio esittelee.

OPS:n isona visiona on juurruttaa edustusjoukkueen pelitapaa tuleville tähdille jo juniorijoukkueissa. Omia kasvatteja halutaan tulevaisuudessa OPS-paitaan liigakentille, mutta Antonio tietää sen tien olevan pitkä.

- Uskon, että OPS:lla on iso tulevaisuus edessään. Meillä on yhteinen pelitapa (4-3-3 tai 4-4-2), johon kuuluu kurinalaisuus, iloisuus, maata pitkin pelaaminen, intohimo ja taito. Ennen kaikkea nuorien pitää uskaltaa toteuttaa itseään ja kokeilla asioita kentällä, hän painottaa.

Juniorit pääsevät jatkossakin tutustumaan miesten joukkueen vauhtiin harjoituksissa ja lahjakkaimmat aina pelejä myöten.
 
- Haluan sitoutumista. Joka viikko pari meidän omaa poikaa tulee meidän treeneihin. Keskustelen paljon junioreiden valmentajien kanssa siitä, kuka pojista haluaa tulla ja kuka on ollut ahkera. Katson myös poikien pelejä aina, kun se on mahdollista.


Tuoppi vai taitotreeni?

Sitoutuminen ja kärsivällisyys ovat sanoja, jotka toistuvat Antonion puheessa, kun hän keskustelee nuorista jalkapalloilijoista.

- Menestymisessä sitoutuminen on kaikkein tärkeintä. Pitää osata sanoa ei, jos kentän ulkopuolella ystävät houkuttelevat huonoille tavoille. Kentän ulkopuoliset asiat vaikuttavat niin paljon siihen, tuleeko sinusta huippu vai ei: mitä syöt, miten nukut ja niin edelleen. Pääsy ammattilaiseksi vaatii kovaa työtä ja varsinkin sitoutumista kentän ulkopuolisissa asioissa. Ok, onhan meillä myös esikuvia huonotapaisista pelaajista, mutta se tie voi romahtaa yhtäkkiä. On parempi seurata oikeaa linjaa ja oppia tunnistamaan, milloin voi mennä ulos ja milloin pitää levätä, hän valistaa.

Tarkkasilmäisen valmentajan silmä hymyilee aina, kun hän näkee lapsia ja nuoria pelaamassa kujilla ja kentillä. Hän ei myöskään pistä pahakseen, jos näkee nuoren futaajan livahtavan aidan raosta kentälle jalkapallo kainalossaan.

- Meille on tulossa oma harjoituskeskus ja kyllä minä toivon, että joukkueiden omien vuorojen lisäksi se on aina auki meidän omille junioreille. Vahtimestari ei saa jarruttaa, jos joku tulee sinne aamulla kello seitsemän ennen kouluun lähtöä. Siitä me näemme, kuka on valmis menemään pitkälle tässä, Antonio heittää.


Fysiikan voi kuroa, taitoa ei

Taistelevan taitofutiksen nimiin vannova takavuosien maalikuningas nostaa myös rohkeasti pöydälle suomalaisen jalkapallokulttuurin epäkohtia, jotka liittyvät hänen mielestään varsinkin harjoitteluun.

- Minun mielestä Suomessa ei treenata tarpeeksi perusasioita. Täällä puhutaan 19-vuotiaasta vielä lahjakkaana pelaajana ja minusta se on väärin. Esimerkiksi Espanjassa ja Etelä-Amerikassa jo 17-vuotiaana taistellaan avauskokoonpanopaikasta pääsarjoissa. Kyllä minua harmittaa aina, kun näen alle 10-vuotiaille opetettavan taktiikkaa. Ei niin pieni ole vielä niin viisas, että se pystyy oppimaan taktiikkaa. Silloin pitäisi vain pelata, nauttia, saada kannustusta ja pikku hiljaa ehkä 12-vuotiaana alkaa tutustua taktiikkatauluihin. Lahjakkaan juniorin kehitystä ei pidä jarruttaa, vaan pitää tukea hänen vahvuuksiaan, OPS-luotsi paaluttaa.

- Suomessa treenataan myös liian paljon fysiikkaa liian nuorena. Fysiikka on tärkeä asia, mutta sen voi saada kuntoon myöhemminkin. Taitoa ei voi, hän lisää.

Luiz Antonion mielestä nuorten kohdalla olisi panostettava etenkin taidon kehittämiseen. Miten laukaistaan, miten syötetään, miten otetaan pallo haltuun kovassa vauhdissa ja niin edelleen. Toistoja, toistoja ja toistoja.

- Aina pitää olla valmis treenaamaan omalla ajalla yksin. Futsal on myös tärkeä asia nuorena, sillä siinä kasvaa taito, mutta pikku hiljaa se pitää jättää pois, koska se on kuitenkin eri laji. Esimerkiksi vapaapotkuja voi treenata aivan hyvin yksin pallon kanssa, hän luettelee.

Kun Antoniolta kysyy vinkkiä nahkakuulan kesyttämiseen, hän vastaa näin.

- Kun treenaa vaikkapa laukauksia omalla ajalla, niin pitää aina miettiä, mihin ammun ja miksi. Jos joku asia onnistuu hyvin, se pitää nauhoittaa omaan päähän. Montako askelta otin vauhtia ja kuinka kova vauhti oli. Jos taas tulee huono päivä, älä nauhoita sitä, hän ohjeistaa.

(Kirjoitus on julkaistu OPS:n kausijulkaisussa)