Kun Oulun Palloseuran mestaruusvuosien maalivahti Jukka Rantanen muistelee asioita yli 30 vuotta taaksepäin, nousee hänellä päällimmäisenä mieleen kaksi asiaa: Suomen mestaruudet ja Liverpoolin kohtaamiset. Eipä entinen OPS-vahti malta olla kertomatta pukukoppitarinoitakaan, joiden päivänvalonkestävyyttä hän empii vielä näin 30 vuoden jälkeenkin.

- Päällimmäisenä on mielessä se, miten hyviä me oltiin silloin mestaruusvuosina. Vaikka joku oli lähellä, niin aina me pystyttiin kaivamaan se voitto tai tasapeli, mitä milloinkin tarvittiin. Esimerkiksi toisena mestaruusvuonna (1980) me tarvittiin tasapeli Hakaa vastaan viimeisessä ottelussa ja se me kaivettiin. Aika paljon tuli otettua sellaisia ärsyttäviä 1 – 0-voittoja, joissa naapuri ei juuri päässyt palloon käsiksi, Rantanen muistelee ylpeänä.

- Joukkue pelasi hyvin yhteen ja siinä oli kaikki kohdillaan. En ole nähnyt Suomessa vielä tänä päivänäkään sellaista pelisilmää, mikä oli esimerkiksi Eero Rissasella. Hän dominoi peliä monella tavalla ja voitti järjestään kaikki pääpallot sijoittumisellaan myös kaksimetristä Hakassa ja RoPS:ssa pelannutta Juuso Heliniä vastaan, joka pelasi siihen aikaan myös lentopalloa ja hänellä oli huikea ponnistusvoima. Eipä hänkään pärjännyt Eerolle, Kajaanissa nuoruusvuotensa viettänyt Rantanen jatkaa.

Kun mestarivahti kerran aloitti tarinoinnin aikansa taitavimmasta keskikenttämiehestä Eero Rissasesta, niin annetaanpa Rantasen jatkaa.

- Rissasella meni ensimmäisen Liverpool-ottelun alkulämmittelyssä akillesjänne poikki. Hän näytti sitä minulle, että"katoppa, mikä tuossa" ja sanoi, etten saa kertoa kenellekään. Hänen pohje oli noussut varmaan polvitaipeeseen ja siinä oli sellainen nyrkin kokoinen patti. No, lopulta lääkäri huomasi sen, eikä Eero päässyt kentälle, Rantanen muistelee kaiholla.


Pukukoppitarinat päivänvaloon

Anteeksi jo etukäteen, mutta lohdutuksena se, että pieni kiusanteko ja pukukoppihuumori kuuluvat joukkueurheiluun. Silloin, kun siitä saa vuorollaan jokainen osansa, on se omiaan nostamaan joukkuehenkeä. Ole hyvä Jukka Rantanen.

- Tämä voi olla sellainen juttu, mitä ei ehkä kestäisi kertoa vieläkään. Meidän britit (Hugh Smith ja ”Keke” Armstrong) piilottivat nimittäin erään pelaajan kassiin naisen alusvaatteita ja hänen vaimo löysi ne kotona. Oli vissiin sen verran pahana, että seuraavissa treeneissä ois kyllä meidän brittipojille käynyt huonosti, ellei me ois menty väliin.

- Miika Juntunen tuli nuorena poikana joukkueeseen ja häntä koulutettiin aika raa´alla kädelle. Ei nyt mitään aivan älytöntä, mutta tyhmiä juttuja kuitenkin. Kerran hän nimittäin sai ”kuumaa vettä” kintuilleen suihkussa.

Tarkennetaan sen verran lämpimän veden takana ”pissapoikana” toimi eräs kuopiolaislähtöinen irvileuka, eikä siitä sen enempää. Antaapa Rantasen jatkaa.

- Sitten yksi juttu, kun minä olin vasta tullut OPSiin ja meillä oli peli Mikkelissä. Silloin oli valmentajana Teemu Partanen, joka tunnettu siitä, että hänellä oli huonot vatsahermot. Hän kävi monesti syljeskelemässä WC:ssä ennen peliä. Niin hän teki nytkin, mutta jätkät olivat käyneet paskomassa vessaan ja jättäneet sen vetämättä. Rantasella taisi oksennus lentää ja hän palasi koppiin sanoen, että ”kyllä on jäkillä huumoria”.

- ”Hiski” (Juhani Himanka) oli myös yhdenlainen värkki. Maalintekijä, joka nautiskeli siitä, kun sai ällyyttää vastustajaa, kuljettaa palloa ja lopulta tehdä maalin. Oltiin kerran menossa Helsinkiin pelireissulle lentokoneella ja ”Hiski” tuli autolla Kemistä Ouluun tyttöystävänsä kanssa.  He ajoivat matkalla kolarin ja jatkoivat matkaa taksilla. Hän soitti jostain, että pidätelkää lentokonetta, sillä hän on myöhässä. No eihän lentokonetta voinut pidätellä kovin kauaa ja lopulta kippari ajoi kiitotien päähän ja löi kaasukahvan pohjaan, mutta löysäsi sen pian. Kaikki ihmettelivät, että mitä tapahtuu ja silloin ”Hiski” nousi paloauton tikkailla lentokoneen peräovesta sisään ja sanoi kevyellä ärrä-viallaan, että ”perkele jätkä, meinasitte jättää minut”.

- Liverpooliin jätkät sanoivat Raatin kentästä, että tämä on niin kuin biljardipöytä, ei tosin yhtä tasainen, sillä niin kapea Raatin kenttä oli heidän mielestään. Sitten, kun pelattiin Liverpoolissa ja noustiin katsomaan kenttää, niin ”Hiski” totesi taas kevyellä ärrä-viallaan, että ”Perkele, mitenhän päin täällä pelataan”. Ja olihan se kenttä leveydeltään kuin eri maailmasta. Ja sillähän Liverpool hajotti meidän puolustuksen Anfieldillä (leveä kenttä), kun meidän äijät olivat aivan puhki.


Lyhyellä englannilla BBC:n haastattelussa

Rantanen muistelee hymyllä myös niitä hetkiä, kun Oulun Palloseuran miehet ryntäävät maalaispoikina Liverpoolin fanikauppaan ostoksille heti paikalle päästyään.

- Liverpool oli tuohon aikaan maailman ykkösjoukkue ja se taisi voittaa Maailman Cupinkin kaksi kertaa. Skotlannin mestarin FC Aberdeen se voitti muistaakseni 5 – 0, että siihen nähden me laitettiin Liverpoolille lujasti hanttiin, vaikka nokkiin saatiinkin, Jukka Rantanen kertoo.

Heti bussista astuttuaan Rantanen joutui brittimedian haastatteluun – lyhyellä englannilla. Seuraavan päivän lehteä lukiessaan hän ihmetteli seuraavaa sanaa.

- Mikä helvetin ” unorthodox” minä olen, että uskonasioistako ne tekivät lehtijutun. Se taisi sitten olla ”Keke”, joka lopulta suomensi, että se ei tarkoita epä-ortodoksista, vaan epätyypillistä. Minusta kirjoitettiin, että olen epätyypillinen maalivahti, Rantanen naureskelee.

Vuoden 1979 mestarivalmentaja Jukka Tiitinen oli aikaansa edellä, sillä hän oli ohjeistanut Rantasen pelaamaan kaukana maalivahdin alueelta nykymaalivahtien tavoin varsinkin silloin, kun joukkue oli tappioasemassa.

- Rissasen Eero nousi ylöspäin ja minä pelasi liberona. Olin kuitenkin nopeajalkainen ja tulihan siinä katkottua melkoinen määrä pitkiä syöttöjä, Rantanen kertaa.

Pysytään Englannissa vielä hetki.

- Kun mentiin hotellin saunaan ja siellä istui eräs gentlemanni pyyhe lanteille lukemassa sanomalehteä. Se taisi olla Ahosen Matti, joka sitten heitti täyden ämpärillisen vettä kiukaalle ja silloin gentlemanni keräsi lehtensä ja lähti saunasta kovaa kyytiä.

Huikea joukkue

Palloseuralla oli 1980-luvun taitteessa aikansa ylivoimaisesti taitavin joukkue kasassa. Rantanen muistaa vieläkin muutamien pelaajien erityistaidot kuin eilisen päivän.

- Meillä oli paljon maajoukkuetason kavereita ja osan olisi pitänyt olla maajoukkueessa. Seppo Pyykkö oli yksi aikansa taitavimpia pallonkäsittelijöitä ja Aki Lahtinen oli kovaluu alakerrassa, joka aloitti ensimmäisenä pitkät rajaheitot. Sitten oli Ari Heikkinen, jonka kanssa oma maalivahtikin sai olla tarkkana, kun Ari keksi milloin mitäkin arvoituksellista: pyöräytti pallon takaisin maalivahdille tai päästi pallon tulemaan längistään. Eero Rissasesta vielä sen verran, että myös HJK:n Atik Ismail törmäsi häneen joka kerta. Eero hoiteli hänet pelisilmällään ja lopulta hänellä meni hermot Rissasen kanssa. Leo Huotsonen oli maajoukkuekalustoa ja todella luotettava pelaaja. Meillä oli erittäin vahva keskiakseli, Rantanen luettelee esimerkkejä.

Kaikki loppui kuitenkin aikanaan.

- Seura maksoi mestaruuksista kovan hinnan, mutta kyllä ne ovat kivoja muistoja vieläkin. Kun joskus näkee vanhoja valokuvia, niin tulee sellainen olo, että on tullut todella saavutettua jotain, sittemmin sotilasuran tehnyt Rantanen päättää.

OPS:n vuoden 1979 ja 1980 mestarijoukkueet ovat esittelyssä keskiviikkona 22. kesäkuuta pelattavassa OPS - AC Oulu ottelussa. Tapahtuma alkaa kello 17.30 (portit auki kello 17.00)

TÄRKEÄ TIEDOTE OPS - AC Oulu tapahtumasta

(Toimitus)