Oulun Palloseura

14.08.2008

Kauden ensimmäinen kotitappio

Oulun Palloseura menetti kauden ensimmäiset sarjapisteet kotikentällään, kun torstai-illan seinäjokelaisvieraat olivat selvästi kotijoukkuetta halukkaampia nappaamaan voiton.

- Me olimme huonoja emmekä ansainneet voittoa, pelissä ei ollut muuta hyvää kuin johtomaali, OPS:n päävalmentaja Ari Härkönen kertasi pettyneenä.

Nikolai Dubinin vei oululaiset johtoon Dragan Pejicin ja Eetu Uusitalon hyvästä esityöstä. Venäläishyökkääjä ampui pallon verkkoon aivan vierasmaalin edestä. Osuma syntyi 52 peliminuutin jälkeen. Reilut kymmenen minuuttia myöhemmin SJK sai kyseenalaisen tilanteen päätteeksi vapaapotkun aivan rangaistusalueen rajalta ja Henri Saranpää tykitti komealla vapaapotkulla pelin tasoihin. Seinäjokelaishyökkääjä kaatui vapaapotkua edeltäneessä tilanteessa ja kahmi pallon käteensä peli ollessa vielä käynnissä. Tilanteesta tuomittiin lopulta vierailijoiden vapaapotku.

- Meidän peli meni aivan kipsiin tasoituksen jälkeen. Päät painuivat alas eikä me oltu enää lopussa parhaimmillamme, Härkönen tunnusti.

Seinäjoen Pallokerho naulasi OPS:n lopullisesti kumoon kahdella nopealla maalilla. Ville Pajula puski pallon ohi OPS-maalia vartioineen Mikko Siivikon vain kaksi minuuttia tasoitusmaalia myöhemmin. Ja kymmenen minuutin kuluttua oli vuorossa Petri Huttu. Pajula kaunisteli loppunumerot 1 - 4 lisäajalla läpiajon päätteeksi.

 


OPS-jp - Seinäjoen JK 1 - 4 (0 - 0)

 

1 - 0 Nikolai Dubinin 52´

1 - 1 Henri Saranpää 66´

1 - 2 Ville Pajula 68´

1 - 3 Petri Huttu 78´

1 - 4 Ville Pajula 90´

 

(Toimitus)