Oulun Palloseura

09.08.2008

Kiisto ratkaisi loppuhetkillä, Kiisto - OPS 2 - 0 (0 - 0)

Vaasan Kiisto nousi yhden pisteen turvin sarjakärkeen ohi Oulun Palloseuran. Lauantain kärkikamppailu oli erittäin tasainen, mutta Kiisto vei kolme sarjapinnaa kahdella loppuhetken maalilla. Matti Lampi survoi pallon OPS-verkkoon maalin edestä, kun ottelua oli pelattu 83 minuuttia.

- Todella harmillinen tappio. Me lähdettiin nauttimaan kentälle ja jatkamaan viime otteluiden hyvää, rentoa pelaamista, mutta tänään emme onnistuneet. Meillä oli paikkoja mennä ottelussa johtoon, mutta emme saaneet palloa maaliin ja Kiisto tuli ja kiitti sitten lopussa, OPS-luotsi Ari Härkönen harmitteli.

Palloseura haki lopussa tasoitusmaalia ja nosti koko miehistönsä ylös, mutta uhkapeli ei tällä kertaa onnistunut. Vaasalaiset tekivät toisen maalinsa vastahyökkäyksestä kolme minuuttia ennen päätösvihellystä. Antti Puikkonen kirmasi läpiajoon ja ampui ottelun loppulukemat.

- Ottelu oli oletetun tasainen vääntö. Meillä oli alussa parit paikat mennä johtoon ja tällaisissa otteluissa maalipaikat kannattaisi käyttää hyväksi, Härkönen totesi.

Eetu Uusitalolla ja Nikolai Dubininilla oli oululaisten parhaat maalipaikat, mutta tällä kertaa maalisarakkeeseen jäi pyöreä nolla.

- Sarja on vielä pitkä ja katseet käännetään nyt torstaihin. Meidän pitää parantaa oma peliämme seuraavassa ottelussa, Joro viitoitti.

OPS saa ensi torstaina seinäjokelaisvieraita, kun SJK saapuu Castreniin kello 18.30.

 

 

FC Kiisto - OPS-jp 2 - 0 (0 - 0)

1 - 0 Matti Lampi 83´

2 - 0 Antti Puikkonen 87´

(Toimitus)